Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maataloustuet juustohöylättävä  (Luettu 3713 kertaa)

First Man Sitting

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15
Maataloustuet juustohöylättävä
Maataloustuissa on paljon ilmaa ja varaa leikata. Kukaanhan ei toki leikkauksia toivo, mutta se on pakko seuraavan neljän vuoden aikana, jotta Suomi selviäisi seuraavasta lamasta.

Viljelijätukiinhan on varattuna 1,8 mrd. https://tutkibudjettia.fi/teemat/9
Siitä voidaan vähentää EU:n kokonaan maksamat tuet noin 0,5 mrd. Saadaan 1,3 mrd. Loppu on Suomen joko kokonaan tai osaksi rahoittamaa. Osaksi rahoitetussa maataloustuessa EU:n osuus määräytyy kansallisen maksuosuuden mukaan.

Valtiontalouden tasapainoittamiseksi jokaista tukea (pl. EU:n kokonaan rahoittamat tuet) voidaan hyvin leikata 33 prosenttia. Se olisi oikeudenmukaista. Jokainen tuki -33%. Tämä siis seuraavan neljän vuoden siirtymäajalla.

Tulevan hallituksen tulee sitoutua tähän. Se olisi oikeudenmukaista ja lähtölaukaus tavoitteeseen eli siirtymiseen pelkkiin EU:n maksamiin maataloustukiin.

Nykyäänhän tilanne on ihan mieletön. Kyselin kuppiloissa ihmisiltä, että tietävätkö he, että 100 hehtaarin maanviljelijä saa tukia enemmän siitä, että ei viljele kuin että viljelee. Moni kauhistui sitä, mutta oli ymmärtäjiäkin, jotka sanoivat luonnonsuojelun olevan pääasia. Heiltä kysyin, että kun nyt 100 hehtaarin viljelijä saa tukia 45000 euroa ettei viljele vaan ehkä niittää kasvuston tai ei edes sitä, että riittäisikö niittämispalkkioksi 30000 euroa, niin kaikki pitivät sitä hyvänä ideana.

Onko tulevalla hallituksella älyä toteuttaa ilmastonkin kannalta välttämätön tukileikkaus? Samalla maatalouden tukiriippuvuus vähenisi ja maataloustuotteiden arvo suhteessa tukiin kohenisi.

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Oot aika kaukana menneisyydessä.

Nykyään tärkeintä on ilmastonmuutoksen torjuminen. Ja sitä ei tosiaan ole se, että syötetään naudoille heinää jotta ne saavat töräyttää metaania sieltä sun täältä ilmoille.

Entiset ns. hömppäpellot ovat nykyään tärkeimpiä peltoja yhteiskunnnan kannalta.

Mistä on tullut käsitys, että kun viljellään maata, niin sitä pitää viljellä niin kovaa että tulee suuria satoja? Jos viljan hinta on huono, niin mihin sitä aletaan ilmaiseksi dumppaamaan. Pitäisikö valtion maksaa vientitukia, jotta saadaan vilja liikkeelle?

Sama jossain maidossa. Ei ole väliä, kunhan maitoauto vie litkun pois. Siihen loppuu ymmärrys.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

Maataloustuki kautta tuotettavan tavaran arvo

Tuosta nähdään, että kuinka paljon on varaa vähentää tukea. Juhana Vartiainenkin kiinnitti huomiota maatalouden heikkoon, sietämättömän heikkoon tuottoon tukieuroja kohden.

Toivottavasti seuraava hallitus kiinnittää huomiota siihen, että maatalous tuottaisi edes jotakin meidän veronmaksajien maksamien tukien vastineeksi.

First Man Sitting

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Uskon ja toivon seuraavan hallituksen saavan palkin alemmaksi. Nyt on sille hieno tilaisuus. Tukiaiskepu lykätään oppositioon ja uusi hallitus nostaa maataloustuotannon arvoa tukiin nähden merkittävästi.

Tämä on maatalouden itsensäkin etu, sillä silloin maatalouden tukiriippuvuus vähenee.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65293
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
ja toivottavasti myös tuotte samanlaisen pylväikön asumistuista sekä yritystuista niin olisi hieman helpompi keskustella moisista.      viime viikolla juuri kuulin kuinka paljon tuetaan suurteollisuutta suomessa jotta net toimivat edes täällä.

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 731
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Maataloustuissa on paljon ilmaa ja varaa leikata. Kukaanhan ei toki leikkauksia toivo, mutta se on pakko seuraavan neljän vuoden aikana, jotta Suomi selviäisi seuraavasta lamasta.

Viljelijätukiinhan on varattuna 1,8 mrd. https://tutkibudjettia.fi/teemat/9
Siitä voidaan vähentää EU:n kokonaan maksamat tuet noin 0,5 mrd. Saadaan 1,3 mrd. Loppu on Suomen joko kokonaan tai osaksi rahoittamaa. Osaksi rahoitetussa maataloustuessa EU:n osuus määräytyy kansallisen maksuosuuden mukaan.

Valtiontalouden tasapainoittamiseksi jokaista tukea (pl. EU:n kokonaan rahoittamat tuet) voidaan hyvin leikata 33 prosenttia. Se olisi oikeudenmukaista. Jokainen tuki -33%. Tämä siis seuraavan neljän vuoden siirtymäajalla.

Tulevan hallituksen tulee sitoutua tähän. Se olisi oikeudenmukaista ja lähtölaukaus tavoitteeseen eli siirtymiseen pelkkiin EU:n maksamiin maataloustukiin.

Nykyäänhän tilanne on ihan mieletön. Kyselin kuppiloissa ihmisiltä, että tietävätkö he, että 100 hehtaarin maanviljelijä saa tukia enemmän siitä, että ei viljele kuin että viljelee. Moni kauhistui sitä, mutta oli ymmärtäjiäkin, jotka sanoivat luonnonsuojelun olevan pääasia. Heiltä kysyin, että kun nyt 100 hehtaarin viljelijä saa tukia 45000 euroa ettei viljele vaan ehkä niittää kasvuston tai ei edes sitä, että riittäisikö niittämispalkkioksi 30000 euroa, niin kaikki pitivät sitä hyvänä ideana.

Onko tulevalla hallituksella älyä toteuttaa ilmastonkin kannalta välttämätön tukileikkaus? Samalla maatalouden tukiriippuvuus vähenisi ja maataloustuotteiden arvo suhteessa tukiin kohenisi.

No, menet vain sitten äänestämään puoluetta, joka asiaasi ajaa. Tuota kohtaa en kuitenkaan käsitä, että miten ilmasto hyötyisi tukileikkauksesta? Ei kai se ruuan kulutus vähene tukia leikkaamalla,  vai onko tässä nyt takana suunnitelma vähentää ihmisten määrää?

Niin aion tehdä. Joko kokoomusta tai vihreitä. Kokoomus tuntuu paljon järkevämmältä, kun siellä on Vartiaisen kaltaisia järki-ihmisiäkin mukana.

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 731
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Onnea matkaan.

timotej

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 977
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Suomessa tuon tavaran arvo on kaupan ansiosta kaikkein alhaisin. Se siis ensinnäkin nostaa tukien osutta tuloista ja toisaalta kannustaa "tuottamaan" sellaista, jolla ei ole arvoa ollenkaan. Käppyrä syntyy näiden yhteisvaikutuksesta. First Man Sittingin politiikalla tuo palkki nousisi Suomen osalta äärettömyyksiin, kun kaikki olisi hömpää. Eli 0,5 mrd/0=∞.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19933
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Maataloustuet juustohöylättävä
Maataloustuissa on paljon ilmaa ja varaa leikata. Kukaanhan ei toki leikkauksia toivo, mutta se on pakko seuraavan neljän vuoden aikana, jotta Suomi selviäisi seuraavasta lamasta.

Viljelijätukiinhan on varattuna 1,8 mrd. https://tutkibudjettia.fi/teemat/9
Siitä voidaan vähentää EU:n kokonaan maksamat tuet noin 0,5 mrd. Saadaan 1,3 mrd. Loppu on Suomen joko kokonaan tai osaksi rahoittamaa. Osaksi rahoitetussa maataloustuessa EU:n osuus määräytyy kansallisen maksuosuuden mukaan.

Valtiontalouden tasapainoittamiseksi jokaista tukea (pl. EU:n kokonaan rahoittamat tuet) voidaan hyvin leikata 33 prosenttia. Se olisi oikeudenmukaista. Jokainen tuki -33%. Tämä siis seuraavan neljän vuoden siirtymäajalla.

Tulevan hallituksen tulee sitoutua tähän. Se olisi oikeudenmukaista ja lähtölaukaus tavoitteeseen eli siirtymiseen pelkkiin EU:n maksamiin maataloustukiin.

Nykyäänhän tilanne on ihan mieletön. Kyselin kuppiloissa ihmisiltä, että tietävätkö he, että 100 hehtaarin maanviljelijä saa tukia enemmän siitä, että ei viljele kuin että viljelee. Moni kauhistui sitä, mutta oli ymmärtäjiäkin, jotka sanoivat luonnonsuojelun olevan pääasia. Heiltä kysyin, että kun nyt 100 hehtaarin viljelijä saa tukia 45000 euroa ettei viljele vaan ehkä niittää kasvuston tai ei edes sitä, että riittäisikö niittämispalkkioksi 30000 euroa, niin kaikki pitivät sitä hyvänä ideana.

Onko tulevalla hallituksella älyä toteuttaa ilmastonkin kannalta välttämätön tukileikkaus? Samalla maatalouden tukiriippuvuus vähenisi ja maataloustuotteiden arvo suhteessa tukiin kohenisi.

Tutustu kuitenkin ensin tukijärjestelmään vaikka vain pinnallisesti,
ennen kuin alat tehdä päätelmiä. Monet, jos eivät kaikki tuotannon muodot
tuottavat tukia paremmin verrattuna siihen, että ei viljele.

Ainoa koko tilan ei-viljely, jossa ei tehdä reiluja luonnonhaittakorvausleikkauksia, on rehunurmi.
Siinäkin tehdään nykyään ympäristökorvausleikkaus. rehunurmessa pitää käyttää hyvää
viljelytapaa ja kasvilajien on valvonnassa tuettava rehunurmien käyttöä, vaikka korjuuvelvoitetta
ei olekaan.

Esimerkiksi sokerijuurikas, avomaan vihannekset, kumina (2015-2018) , valkuaiskasvit, yksivuotinen
riista- ja maisema, vilja, jonka alla kerääjäkasvi. Kaikki ovat merkittävästi tuottoisampia tukien osalta.
 
Eläintilat, luomutilat ja eläinluomutilat sitten erikseen omilla luvuillaan.

-SS-