Taasko tuota etelää tuetaan....
Tällaiset tuet aiheuttavat vihamielisiä tunteita eri tukialueiden välillä. Kevätvehnän kriisitukea kuitenkin kompensoitiin kaikessa hiljaisuudessa pohjoisen tuen alueelle, ottamalla kevätvehnmä siellä mukaan pohjoiseen hehtaaritukeen. Myös muita pohjoisen eläintalouden tukia tarkistettiin. Kyllä edunvalvonta on pohjoisessakin ollut tarkkana, ettei etelä pääsisi aivan ansiottomasti tukiparatiisiin.
Mallasohran ja kauran jättäminen tukien ulkopuolelle on pitänyt tehdä, koska niukkuutta jaetaan. Samalla tavalla, esimerkiksi silloin kuin suojavyöhykerahojen aiheuttaessa ympäristärahojen loppumisen, leikattiin luonnollisesti lannanlevitys- ja saneerauskasvirahoista, eikä suojavyöhykerahoista.
Joidenkin asiaa tuumineiden komiteoiden viljelijäjäsenten oma viljelyjakautuma todennäköisesti kuvastuu tällaisista päätöksestä.
-SS-