Ikävä että maataloudesta puhutaan enään vain massojen tuottamista, ja siis aloista joissa liikku tukea. Ei missään kirjoiteta enää emuista, strutseista, kaskinauriista, tyrnistä, nutrioista vai mitä piisameita lie, biisoni, villisika yms tarhaamisesta.
Tästä minä olen kanssa eniten huolissani

Kyllä kunnon rämemajavapaisti maistuisi eikä vain aina samaa sika-nautaa, taisi vaan jäädä jonnekin 1980-luvulle sekin herkku
Mutta itseään voi epätoivon suossa lohduttaa sillä tosiasialla, että kyllähän sitä puhutaan jossain kuitenkin. Komissaarikin kun laittaa kunnon tarhan afrikkalaisia kaljurottia niin vähintäänkin kuukausi asiaa käsitellään jossain läheisen esson baarin aamuparlamentissa. Puhetta saa monta kierrosta jo ennen varsinaista toimintaa, kun kaikki ympäristölupahakemukset yms käydään läpi ensin. Kokeile vaikka