Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kuivuus  (Luettu 264491 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kuivuus
Eniten sieppaa ohralohkojen itämättömyys. Täysin ihannekosteudessa sänkeen muokaten, jyvät syvällä tummassa, silti ei itänyt savimaassa, vain multaisesa kulmassa tuli pintaan, ja tosiaan syvältä tuli, oraat tulivat hailakan keltaisena pinnalle, nyt tekevät jo vihreää lehteä. Eli kylvösyvyydestä se ei ollut kiinni, vaan siitä, että pehmeäksi muuttunut ohranjyvä ei vaan savessa itänyt. Jostakin syystä vehnä iti maniosti samoilla koneilla laitettuna, samoin kaurakin sentään tuli aika hyvin, vaikka kynnöksen tasausäkeellä kerran latasin ja kokeeksi ajoin Tumella siihen rovelikkoon suoraan.

Niihin ohralohkoihin oli tarkoitus laittaa jo elokuun alkuun rapsia. Nyt ehkä seuraava toimenpide on kyntää lohkot hiljakseen, tasoittaa syvältä noussut kosteampi savi heti ja laittaa hernettä / tarhahernettä kasvamaan. Jos lahotan sen rapsinkylvön, niin ehtiihän tuo Vertti mainiosti vielä syyskuulle puintiin, vaikka kesäkuun puoliväliin kylväisi uudelleen. Onneksi on vielä siementä. Saapa nekin säkit hukatuksi. Muuten jättäisin kesannolle, ihannevaihtoehto rapsille, mutta sitten kesantoleikkuri iskee. EFA-alaksi kesannot ovat huonoja, koska ei pääse rapsinkylvöön ihanneaikaan. Muissään tapauksessa sellainen vaihtoehto ei oikein ole parhaaseen mieleen, että samalla pellolla on läiskiä, jotka valmistuvat elokuun alkuun ja läiskiä, jotka valmistuvat syyskuun loppuun ? kasvinsuojelu, puinti, syysmuokkaus, ei toimi

Ohranjyvät, jotka nousevat oraalle syksyllä rapsimaata muokatessa saa kyllä Targalla hyvin pois.

-SS-

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7092
Vs: Kuivuus
Olosuhteet alkaa elävästi muistuttaa 30-luvun pölymyrskyjä lännellä vaikka ollaankin pohojanmaalla.

Juu, oli taas keli ku villissä lännessä... Perunapellot otti lentoa ja kovasti, samoin osa viljapelloista. Ojat ottaa osumaa, taas, viime viikolla viimeksi.
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kuivuus
Olosuhteet alkaa elävästi muistuttaa 30-luvun pölymyrskyjä lännellä vaikka ollaankin pohojanmaalla.

Juu, oli taas keli ku villissä lännessä... Perunapellot otti lentoa ja kovasti, samoin osa viljapelloista. Ojat ottaa osumaa, taas, viime viikolla viimeksi.

En oikein osaa edes arvata, miten se onkose nyt turve sieltä lähtee lentoon. Ei tuo savikokkare tuossa liiku mihinkään.

-SS-

Don Essex

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1542
Vs: Kuivuus
Mitäs täällä nyt jo puhutaan satomenetyksistä? Ohrassa tulee neljäs lehti, kaura kestää vähän kovempaakin kättä, vehnä on ok mutta siinä näkyy jo pientä sieraimien nyrpistelyä.

Kauhee kohkaaminen ja vohkaaminen, asia erikseen jos kasvusto on harvaa ku huolimattoman hampaat ja kylväessä käyny joku juttu.

Kai tässä pari viikkoa vielä voi olla ilman housuihin sontimista ja ranteiden viiltelyä. Katotaan sitten miltä näyttää.

Kyllä sitä vettä sieltä tulee, älkää hermostuko...

Joskus viime syksynä syyskuussa sanottiin, että kyllä ne puintipoudat sieltä vielä tulevat...
Don Essex

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7092
Vs: Kuivuus
Olosuhteet alkaa elävästi muistuttaa 30-luvun pölymyrskyjä lännellä vaikka ollaankin pohojanmaalla.

Juu, oli taas keli ku villissä lännessä... Perunapellot otti lentoa ja kovasti, samoin osa viljapelloista. Ojat ottaa osumaa, taas, viime viikolla viimeksi.

En oikein osaa edes arvata, miten se onkose nyt turve sieltä lähtee lentoon. Ei tuo savikokkare tuossa liiku mihinkään.

-SS-

Hiekkaa se on , ainakin jota ojiin päätyy. Ojanlaidoilla valuu ku liikkuvissa dyyneissä. Niitä liikkuvia dyynejä kun on tuossa rannalla enemmänkin, samaa hietaa lienee mutta eri karkeusastetta. Multavuus häviää jonnekin metsiin. Naapurikylällä pienempi aukea ettei kovin montaa kilometriä tuulella aukeaa puhaltaa ja ennenkaikkea maalaji jo hienompaa. Maanäytteissä samaa karkeaa hietaa erilaisilla multavuuksilla, mutta siellä tulee jo kokkareitakin muokatessa ja tarttuu renkaisiin ruiskuttaessa. Eikä pölise samoin ku lähempänä merta oleva "tuoreempi" maa. Lähempänä hienoa hietaa, eikä se pölise. Hieno hiekka ja karkea hieta lähtee lentoon.

Tänään salaojittamassa aukean tuulen alapuolisella laidalla, tuli mieleen kuinkahan terveellistä on hengitellä pölyä joka lähtenyt pelloilta. Sen verran reippaasti tuuli, että Laser oli siirrettävä lähemmäksi vastaanottimia, tuuli heilutteli lähetintä niin paljon että syvyys heitti useita senttejä vaikka lähetin ehkä 100m:n päässä ja lyhyessä sekä tukevassa kolmijalassa. Miksei heiluttaisi, kun tuuli tuntuu paikallaan olevassa traktorissakin ravisteluna. Ei mitenkään erikoinen tuuli kuitenkaan, vain navakkaa oikeasta suunnasta, mutta juuri kylvetyt perunapellot ja myöhään kylvetyt viljapellot eikä tippaakaan vettä. Niin tulos on tuttu.

Kattelin että erikoinen tuuli, kun lähellä olevalla maa-asemalla puuskat 15m/s ja merellä noin 12m/s.

Viljat voi ihan hyvin olosuhteisiin nähden, nätillä oraalla kaikki muut paitsi hiekkaisimmat ja karuimmat töyräät. Niissä jotan mystistä, ei itänyt vehnä, ei itänyt ohra. Käytännön merkitystä sadolle noista ei ole, sen verta pienestä alasta kyse kuitenkin ja lähes aina ne palaa keskikesän kuivuudessa hiirenkynsiksi. Viime viikon hallayö oli napannut eka kylvetyllä ohralohkolla, joka hallalle arka. Kuivimmat ja korkeimmat kohdat pellolla oli oraan nokat keltaisena, kosteammat alavat kohdat terhakkaassa kasvussa. Kuivuus herkistää hallalle, toivottavasti tänä vuonna ei tuon kummempaa. Kesäkuun alkupäivien hallayöt on vasta tulossa, MOT...

Viimeksi muokattu: 29.05.18 - klo:20:58 kirjoittanut ijasja2

"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12220
  • Virolaista kiitos!

Aikalailla tuulee täälläkin ja pihasta lähtee mukavasti hiekkapölyä liikkeelle. Jossain vaiheessa tajusin, että konehallin ovet kiinni ja äkkiä tai muuten on kaikki vehkeet pölyn peitossa.

Ei auta konehallin ovia laittaa kiinni, pölyssä ne on aina :/ Voi kun ois metsää ja tilkku peltoa siellä täällä, ei tuulisi... Eiku :D
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Paalari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 689
Vs: Kuivuus
Eilen tuli autoiltua reitillä Köyliö-Kustavi-Nauvo-Rymättylä-Köyliö.
Mitä etelämpänä oltiin sitä karuimmalta maisema näytti.

Paavo

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 341
Vs: Kuivuus
Olosuhteet alkaa elävästi muistuttaa 30-luvun pölymyrskyjä lännellä vaikka ollaankin pohojanmaalla.

Juu, oli taas keli ku villissä lännessä... Perunapellot otti lentoa ja kovasti, samoin osa viljapelloista. Ojat ottaa osumaa, taas, viime viikolla viimeksi.

En oikein osaa edes arvata, miten se onkose nyt turve sieltä lähtee lentoon. Ei tuo savikokkare tuossa liiku mihinkään.

-SS-

Hiekkaa se on , ainakin jota ojiin päätyy. Ojanlaidoilla valuu ku liikkuvissa dyyneissä. Niitä liikkuvia dyynejä kun on tuossa rannalla enemmänkin, samaa hietaa lienee mutta eri karkeusastetta. Multavuus häviää jonnekin metsiin. Naapurikylällä pienempi aukea ettei kovin montaa kilometriä tuulella aukeaa puhaltaa ja ennenkaikkea maalaji jo hienompaa. Maanäytteissä samaa karkeaa hietaa erilaisilla multavuuksilla, mutta siellä tulee jo kokkareitakin muokatessa ja tarttuu renkaisiin ruiskuttaessa. Eikä pölise samoin ku lähempänä merta oleva "tuoreempi" maa. Lähempänä hienoa hietaa, eikä se pölise. Hieno hiekka ja karkea hieta lähtee lentoon.

Tänään salaojittamassa aukean tuulen alapuolisella laidalla, tuli mieleen kuinkahan terveellistä on hengitellä pölyä joka lähtenyt pelloilta. Sen verran reippaasti tuuli, että Laser oli siirrettävä lähemmäksi vastaanottimia, tuuli heilutteli lähetintä niin paljon että syvyys heitti useita senttejä vaikka lähetin ehkä 100m:n päässä ja lyhyessä sekä tukevassa kolmijalassa. Miksei heiluttaisi, kun tuuli tuntuu paikallaan olevassa traktorissakin ravisteluna. Ei mitenkään erikoinen tuuli kuitenkaan, vain navakkaa oikeasta suunnasta, mutta juuri kylvetyt perunapellot ja myöhään kylvetyt viljapellot eikä tippaakaan vettä. Niin tulos on tuttu.

Kattelin että erikoinen tuuli, kun lähellä olevalla maa-asemalla puuskat 15m/s ja merellä noin 12m/s.

Viljat voi ihan hyvin olosuhteisiin nähden, nätillä oraalla kaikki muut paitsi hiekkaisimmat ja karuimmat töyräät. Niissä jotan mystistä, ei itänyt vehnä, ei itänyt ohra. Käytännön merkitystä sadolle noista ei ole, sen verta pienestä alasta kyse kuitenkin ja lähes aina ne palaa keskikesän kuivuudessa hiirenkynsiksi. Viime viikon hallayö oli napannut eka kylvetyllä ohralohkolla, joka hallalle arka. Kuivimmat ja korkeimmat kohdat pellolla oli oraan nokat keltaisena, kosteammat alavat kohdat terhakkaassa kasvussa. Kuivuus herkistää hallalle, toivottavasti tänä vuonna ei tuon kummempaa. Kesäkuun alkupäivien hallayöt on vasta tulossa, MOT...
Aikalailla tuulee täälläkin ja pihasta lähtee mukavasti hiekkapölyä liikkeelle. Jossain vaiheessa tajusin, että konehallin ovet kiinni ja äkkiä tai muuten on kaikki vehkeet pölyn peitossa.

Pihan suolaus on aika helppo apu tuohon. Tai asfaltointi :)

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Kuivuus
Viime yönä viljat näyttivät pidentyneen 1-2 senttiä kun tuuli puhalsi kylvöksiltä tuon verran pintapölyä järveen.

Ehkä tällainen kevät näkyy säilörehujen tuhkapitoisudessa?? Kylvettyjen alueiden vieripeltojen rehunurmien lehdistä jää pölyä käsiin kun niitä koskettelee
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3659

Kyl se tuhka taitaa säilörehhuun tulla sieltä maastapäin...

Tjussi

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 178
Vs: Kuivuus
Kuivuus ja kuumuus jatkuu ainakin seuraavat 10 vrk, saa nähdä mitä tästä seuraa viljelyksille, ainakin huippusadot on menetetty

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Kuivuus
Viime yönä viljat näyttivät pidentyneen 1-2 senttiä kun tuuli puhalsi kylvöksiltä tuon verran pintapölyä järveen.

Ehkä tällainen kevät näkyy säilörehujen tuhkapitoisudessa?? Kylvettyjen alueiden vieripeltojen rehunurmien lehdistä jää pölyä käsiin kun niitä koskettelee
Kyl se tuhka taitaa säilörehhuun tulla sieltä maastapäin...

Paino sanalla EHKä...

Liian korkea tuhka% kertoo rehun likaantumisesta.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19931
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kuivuus
Kuivuus ja kuumuus jatkuu ainakin seuraavat 10 vrk, saa nähdä mitä tästä seuraa viljelyksille, ainakin huippusadot on menetetty

Kuivuus ei vielä ole se ongelma, mutta kasvuvaiheeseen nähden liian korkea lämpötila haittaa viljan kehittymistä. Tämä toukokuun keskilämpötila on samaa tasoa kuin normivuonna kesä-heinäkuun vaihteessa.

-SS-

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5502
Vs: Kuivuus
Viime yönä viljat näyttivät pidentyneen 1-2 senttiä kun tuuli puhalsi kylvöksiltä tuon verran pintapölyä järveen.

Ehkä tällainen kevät näkyy säilörehujen tuhkapitoisudessa?? Kylvettyjen alueiden vieripeltojen rehunurmien lehdistä jää pölyä käsiin kun niitä koskettelee
Kyl se tuhka taitaa säilörehhuun tulla sieltä maastapäin...
Ai senkö takia meillä on aina karhotetussa enemmän tuhkaa kuin mattoperällä ajetussa :D