Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe VEETI&EEMELI  (Luettu 10860 kertaa)

navettapiika

  • Vieras
Vs: VEETI&EEMELI
Onhan tämä etelänviljatilojen kohtelu perseestä. Aivan älytön homma, tukikasvaa vaan pohjoisempaan mennessä, miten tälläinen eriarvoisuus maan sisällä voi olla mahdollista. Pohjoseen tehdään lisää peltoa ja etelä suomeen ei kannata, ei mitään järkeä. Lipitetäänkö missään muulla maailmassa maitoa näin paljon kuin suomessa, aivopesu alkaa jo koulussa. Mun mielestä se ei ole edes hyvän makuista.
Eikö raivattu pelto ole yhteiskunnan kannalta parasta peltoa? Siihenhän ei saa tukia ja tukikelvoton pelto on sitäpaitsi ihan oikeassa viljelyssä. Ei missään näennäisviljelyssä eikä hömppäheinää kasvamassa.

Tukikelvoton raivio useimmiten aiheuttaa lisää kansallisen tuotantotuen maksuvelvoitetta suomen valtiolle. Niin mitenkä se olisi yhteiskunnan kannalta parasta peltoa ?
Mitä kansallisia tukia tukikelvoton pelto saa?

1. Lisätään karjamäärää esim.40 --> 200. Rehu/sonnanlevitysala ei riitäkkään.

2. Raivataan peltoa jotta saadaan tarve tyydytettyä.

En väittänytkään että tukikelvoton raivio saisi suoraan túkea. Tuki tulee navetan kautta.
Herran jestas sentään taas,ollaan raivioille kateellisia.Ite istutaan sormet känsillä näppäimistöllä ja ulvotaan,mietitään tukioptimointia ettei tarvitse tehdä muuta kuin lähettää se tukihakemus.Veikkaisin ettei yhdestäkään täällä olevasta tundraulvojasta ole niin paljoa miestä,että tekisi miljoonanavetan,raivaisi taevittavan pellon ja sitoutuisi vielä tuohon 365/7/24.Saa nähdä minkälaisen ulvonnan aiheuttaa brexit,varmaankin kumpikin pää laulaa.Eu rahoitteiset etelän tuet tulee ainakin leikkautumaan.Ja webbarille terveisiä,eikö tosiaan Veemeleiden tapaisia ääliöitä voi bannata.Kansankiihottaminenkin on laissa kieletty.
Webbari on ökyeläkeläisten suojelusenkeli. Eihän webbari nyt veemeleiden kimppuun käy. Sentään puoluetovereita ja ehkä rotariveljiäkin.
Leijonia..ja maksavat MTK:n jäsenmaksun.

totuuden torvi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1964
Vs: VEETI&EEMELI
Valuma-aleet  täytyi pikaisesti saada nurmelle,  Hollannissa muutaman vuoden välein on pakko pitää nurmella.   Niinä vuosina niillä  lohkoilla    pidetään lampaita, mikä olisi hyvä,   Suomessakin  viiden vuoren kierto  joita kaksi olisi nurmella.      Suomi tulisi omavraiseksi  lampaanlihasta, ei tarvitsisi tuottaa Uudesta Seelannista,   säästettäisiin Euroja.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: VEETI&EEMELI
Onhan tämä etelänviljatilojen kohtelu perseestä. Aivan älytön homma, tukikasvaa vaan pohjoisempaan mennessä, miten tälläinen eriarvoisuus maan sisällä voi olla mahdollista. Pohjoseen tehdään lisää peltoa ja etelä suomeen ei kannata, ei mitään järkeä. Lipitetäänkö missään muulla maailmassa maitoa näin paljon kuin suomessa, aivopesu alkaa jo koulussa. Mun mielestä se ei ole edes hyvän makuista.
Eikö raivattu pelto ole yhteiskunnan kannalta parasta peltoa? Siihenhän ei saa tukia ja tukikelvoton pelto on sitäpaitsi ihan oikeassa viljelyssä. Ei missään näennäisviljelyssä eikä hömppäheinää kasvamassa.

Tukikelvoton raivio useimmiten aiheuttaa lisää kansallisen tuotantotuen maksuvelvoitetta suomen valtiolle. Niin mitenkä se olisi yhteiskunnan kannalta parasta peltoa ?
Mitä kansallisia tukia tukikelvoton pelto saa?

1. Lisätään karjamäärää esim.40 --> 200. Rehu/sonnanlevitysala ei riitäkkään.

2. Raivataan peltoa jotta saadaan tarve tyydytettyä.

En väittänytkään että tukikelvoton raivio saisi suoraan túkea. Tuki tulee navetan kautta.
Herran jestas sentään taas,ollaan raivioille kateellisia.Ite istutaan sormet känsillä näppäimistöllä ja ulvotaan,mietitään tukioptimointia ettei tarvitse tehdä muuta kuin lähettää se tukihakemus.Veikkaisin ettei yhdestäkään täällä olevasta tundraulvojasta ole niin paljoa miestä,että tekisi miljoonanavetan,raivaisi taevittavan pellon ja sitoutuisi vielä tuohon 365/7/24.Saa nähdä minkälaisen ulvonnan aiheuttaa brexit,varmaankin kumpikin pää laulaa.Eu rahoitteiset etelän tuet tulee ainakin leikkautumaan.Ja webbarille terveisiä,eikö tosiaan Veemeleiden tapaisia ääliöitä voi bannata.Kansankiihottaminenkin on laissa kieletty.

Näköjään osui ja upposi.

Teitkö ensin raivion vai navetan ?

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228

  Vain ainoastaan tämän holmöyden tähäjen, että ihmiskunta ei pelastu sillä, että tuotantoa siirretään vaikeisiin olosuhteisiin korkeiden tukien avulla. Nämä tuet hankitaan ilmastonmuutosta kiihdyttävillä toimilla. Ei Suomi ole voittaja ilmastonmuutoksessa.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maailmanpankki-varoittaa-ilmastonmuutos-ajaa-liikkeelle-140-miljoonaa-pakolaista-vuoteen-2050-mennessa/9wnATZPd

Maailmanpankki peräänkuuluttaa, että pahin skenaario on vielä vältettävissä, jos päästöjä saadaan vähennettyä globaalilla tasolla. Päästöjen vähentämisellä sekä selkeillä kehityssuunnitelmilla pahinta muuttoaaltoa saataisiin hillittyä jopa 80 prosentilla, tai sadalla miljoonalla ihmisellä.

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: VEETI&EEMELI
Mistä ihmeestä kumpuaa ajatus kateudesta, lähinnä sääliä.

Mutta sovitaan, tuet pois, kaikki omilla avuilla.
Sitten ei tarvitse perustella kateudella.
Sopiiko sinulle.
'Suostutkos siihen, että myös eläke katkolle?

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 731
Vs: VEETI&EEMELI
Onhan tämä etelänviljatilojen kohtelu perseestä. Aivan älytön homma, tukikasvaa vaan pohjoisempaan mennessä, miten tälläinen eriarvoisuus maan sisällä voi olla mahdollista. Pohjoseen tehdään lisää peltoa ja etelä suomeen ei kannata, ei mitään järkeä. Lipitetäänkö missään muulla maailmassa maitoa näin paljon kuin suomessa, aivopesu alkaa jo koulussa. Mun mielestä se ei ole edes hyvän makuista.
Eikö raivattu pelto ole yhteiskunnan kannalta parasta peltoa? Siihenhän ei saa tukia ja tukikelvoton pelto on sitäpaitsi ihan oikeassa viljelyssä. Ei missään näennäisviljelyssä eikä hömppäheinää kasvamassa.

Tukikelvoton raivio useimmiten aiheuttaa lisää kansallisen tuotantotuen maksuvelvoitetta suomen valtiolle. Niin mitenkä se olisi yhteiskunnan kannalta parasta peltoa ?
Mitä kansallisia tukia tukikelvoton pelto saa?

1. Lisätään karjamäärää esim.40 --> 200. Rehu/sonnanlevitysala ei riitäkkään.

2. Raivataan peltoa jotta saadaan tarve tyydytettyä.

En väittänytkään että tukikelvoton raivio saisi suoraan túkea. Tuki tulee navetan kautta.
Herran jestas sentään taas,ollaan raivioille kateellisia.Ite istutaan sormet känsillä näppäimistöllä ja ulvotaan,mietitään tukioptimointia ettei tarvitse tehdä muuta kuin lähettää se tukihakemus.Veikkaisin ettei yhdestäkään täällä olevasta tundraulvojasta ole niin paljoa miestä,että tekisi miljoonanavetan,raivaisi taevittavan pellon ja sitoutuisi vielä tuohon 365/7/24.Saa nähdä minkälaisen ulvonnan aiheuttaa brexit,varmaankin kumpikin pää laulaa.Eu rahoitteiset etelän tuet tulee ainakin leikkautumaan.Ja webbarille terveisiä,eikö tosiaan Veemeleiden tapaisia ääliöitä voi bannata.Kansankiihottaminenkin on laissa kieletty.

Näköjään osui ja upposi.

Teitkö ensin raivion vai navetan ?

Tee sinäkin, jos kykenet. Niin, mulla ei ole raivioita.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: VEETI&EEMELI
Onko härö=magia ?

Miksi tekisin navetan ?

Aika nopeasti taas vedettiin kateus-kauna-kyvyttömyys-kortti esille. Kun ei löytynyt mitään perusteluja nykyiselle touhulle.

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 731
Vs: VEETI&EEMELI
Onko härö=magia ?

Miksi tekisin navetan ?

Aika nopeasti taas vedettiin kateus-kauna-kyvyttömyys-kortti esille. Kun ei löytynyt mitään perusteluja nykyiselle touhulle.

En ole magia, eikä ole raivioita. Raivaa pois ja tee navetta, jos epäilet sillä rahaa tekeväsi. Älä muille *****ile.

Niinhän jo aikaisemmin kerroit ettei ole raiviota.

Missäs kohtaa vi*tuilin ?

Totesin vaan nykyisen tilanteen.

Dr.Who

  • Vieras
Vs: VEETI&EEMELI
Kylläpä taas on tänään tundran pojaat räköttäneet.Onko paha olla.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Vs: VEETI&EEMELI
Eipä ole niin helppoa etelässä laittaa pystyyn paskajauhomoa. Haju kantautuu yllättävän kauas. Valittajia on yllättävän paljon.

On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: VEETI&EEMELI
Eipä ole niin helppoa etelässä laittaa pystyyn paskajauhomoa. Haju kantautuu yllättävän kauas. Valittajia on yllättävän paljon.

  Siinähän se on Viikissä Lahdenväylän varresa ½ miljoonan ihmisen paskahautomo. Vois hyin ajatella että 100 tuhannen lehmän paskahautomo olis Mäntsälän aseman vieressä.

Ei vois.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: VEETI&EEMELI
Eipä ole niin helppoa etelässä laittaa pystyyn paskajauhomoa. Haju kantautuu yllättävän kauas. Valittajia on yllättävän paljon.
Kotieläimetkin tuottavat paskaa. Eikö olekin järkevää ohjata tuotantotuet sinne, missä hajuhaitta on pienin?

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: VEETI&EEMELI
Helpointahan se olis jos 2 kk työstä sais vuoden palkan. Lopun ajan vois vaikka täppäillä konehommia tai ajaa taksia. Ilmituuma.
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's