"Kaustislaisella lypsykarjatilalla paiskittiin vuonna 2015 töitä oikein urakalla:
yhdelle tilan työntekijälle kertyi yli 570 ylityötuntia vuoden aikana.
Tuomiosta kertoo lakikanava Edilex.
Tilan isännän mukaan hurja ylityömäärä johtui hätätyöstä. Tarve hätätyölle oli
muodostunut tilan laajennuksen myötä, kun tilan eläinmäärä tuplaantui ja
tuotantotiloja laajennettiin kyseisenä syksynä.
Lypsykarjatilan isäntä tuomittiin helmikuussa
työturvallisuusrikoksesta 30 päiväsakkoon."
Voi vit tu mitä sosialistidemokratiaa, kyllä enemmän pitäis olla vapautta tehdä töitä duunareillakin.
No työaikalain pakottavat säännökset maksimiylitöistä ovat jo 1940-luvulta, ja uudessa laissa lisääntyneet, että melko turhaa vinkua säädösten epäreiluudesta. Hätätyötähän saa tehdä vain kaksi viikkoa. Selityksen makua. Tuo 570 ylityötuntia on jo melkoinen määrä, kun se ei varmaankaan ole toimitusjohtajaleikkiä.
-SS-