Mielenkiintoinen linjaus s-ketjulta, mehän osaamme kuvitella jotta kun nämä syrjäseutujen kaupat saadaan suljettua niin seoraavaksi aletaan ehkä käöttämään vaikkapa tuota kolmenkymmenen kilometrin pylpyrää yleisesti miniminä kauppojen välillä, halpuutushan ei ole ilmaista ja jos vielä kyseessä on vain nukkumalähiön lähiö niin vastustamattomasti vaan muun tavaran kuin elintarvikkeen kierto venähtää pitkäksi ja kannattavuus heikkenee, ehkä tulevaisuudessa kaikki salet loppuu suurimpien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Esimerkiksi Tampereella on ydinalueella prismat ja s- marketit muutama sale, seuraava kauppa on sitten lempäälässä ja seuraava kauppa taas sitte reippaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, esimerjiksi toijalassa. tästähän ei ole kauaa kun esimerkiksi syrjäisessä vesilahden kunnassa s-marketista pudottiin saleksi, seoraava askel on kaupan loppuminen mikäli keskusta ei saa hankittua lisää resursseja näiltä kokoomuksen ja vapaavuoren kaupunkikeskeisyyshankkeilta maaseudun elinvoimaisena pitoon kannattaa tarkasti miettiä vesilahdellakin mitä puoluetta äänesstäöä maakuntavaaleissa, kyseessä on ehkä myös lähikaopan kohtalo https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.225850
Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:00:54Mielenkiintoinen linjaus s-ketjulta, mehän osaamme kuvitella jotta kun nämä syrjäseutujen kaupat saadaan suljettua niin seoraavaksi aletaan ehkä käöttämään vaikkapa tuota kolmenkymmenen kilometrin pylpyrää yleisesti miniminä kauppojen välillä, halpuutushan ei ole ilmaista ja jos vielä kyseessä on vain nukkumalähiön lähiö niin vastustamattomasti vaan muun tavaran kuin elintarvikkeen kierto venähtää pitkäksi ja kannattavuus heikkenee, ehkä tulevaisuudessa kaikki salet loppuu suurimpien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Esimerkiksi Tampereella on ydinalueella prismat ja s- marketit muutama sale, seuraava kauppa on sitten lempäälässä ja seuraava kauppa taas sitte reippaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, esimerjiksi toijalassa. tästähän ei ole kauaa kun esimerkiksi syrjäisessä vesilahden kunnassa s-marketista pudottiin saleksi, seoraava askel on kaupan loppuminen mikäli keskusta ei saa hankittua lisää resursseja näiltä kokoomuksen ja vapaavuoren kaupunkikeskeisyyshankkeilta maaseudun elinvoimaisena pitoon kannattaa tarkasti miettiä vesilahdellakin mitä puoluetta äänesstäöä maakuntavaaleissa, kyseessä on ehkä myös lähikaopan kohtalo https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.225850S-ryhmäkin totesi Vesilahden sijaitsevan perslävessä, joten pienensi S-marketin Saleksi.
Lainaus käyttäjältä: Syyllinen - 26.02.18 - klo:09:44Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:00:54Mielenkiintoinen linjaus s-ketjulta, mehän osaamme kuvitella jotta kun nämä syrjäseutujen kaupat saadaan suljettua niin seoraavaksi aletaan ehkä käöttämään vaikkapa tuota kolmenkymmenen kilometrin pylpyrää yleisesti miniminä kauppojen välillä, halpuutushan ei ole ilmaista ja jos vielä kyseessä on vain nukkumalähiön lähiö niin vastustamattomasti vaan muun tavaran kuin elintarvikkeen kierto venähtää pitkäksi ja kannattavuus heikkenee, ehkä tulevaisuudessa kaikki salet loppuu suurimpien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Esimerkiksi Tampereella on ydinalueella prismat ja s- marketit muutama sale, seuraava kauppa on sitten lempäälässä ja seuraava kauppa taas sitte reippaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, esimerjiksi toijalassa. tästähän ei ole kauaa kun esimerkiksi syrjäisessä vesilahden kunnassa s-marketista pudottiin saleksi, seoraava askel on kaupan loppuminen mikäli keskusta ei saa hankittua lisää resursseja näiltä kokoomuksen ja vapaavuoren kaupunkikeskeisyyshankkeilta maaseudun elinvoimaisena pitoon kannattaa tarkasti miettiä vesilahdellakin mitä puoluetta äänesstäöä maakuntavaaleissa, kyseessä on ehkä myös lähikaopan kohtalo https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.225850S-ryhmäkin totesi Vesilahden sijaitsevan perslävessä, joten pienensi S-marketin Saleksi.mehän muistamme kuinka on hehkutettu lidliä tälläkin palstalla, taetaa taas olla omat murot kastumassa
Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:10:38Lainaus käyttäjältä: Syyllinen - 26.02.18 - klo:09:44Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:00:54Mielenkiintoinen linjaus s-ketjulta, mehän osaamme kuvitella jotta kun nämä syrjäseutujen kaupat saadaan suljettua niin seoraavaksi aletaan ehkä käöttämään vaikkapa tuota kolmenkymmenen kilometrin pylpyrää yleisesti miniminä kauppojen välillä, halpuutushan ei ole ilmaista ja jos vielä kyseessä on vain nukkumalähiön lähiö niin vastustamattomasti vaan muun tavaran kuin elintarvikkeen kierto venähtää pitkäksi ja kannattavuus heikkenee, ehkä tulevaisuudessa kaikki salet loppuu suurimpien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Esimerkiksi Tampereella on ydinalueella prismat ja s- marketit muutama sale, seuraava kauppa on sitten lempäälässä ja seuraava kauppa taas sitte reippaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, esimerjiksi toijalassa. tästähän ei ole kauaa kun esimerkiksi syrjäisessä vesilahden kunnassa s-marketista pudottiin saleksi, seoraava askel on kaupan loppuminen mikäli keskusta ei saa hankittua lisää resursseja näiltä kokoomuksen ja vapaavuoren kaupunkikeskeisyyshankkeilta maaseudun elinvoimaisena pitoon kannattaa tarkasti miettiä vesilahdellakin mitä puoluetta äänesstäöä maakuntavaaleissa, kyseessä on ehkä myös lähikaopan kohtalo https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.225850S-ryhmäkin totesi Vesilahden sijaitsevan perslävessä, joten pienensi S-marketin Saleksi.mehän muistamme kuinka on hehkutettu lidliä tälläkin palstalla, taetaa taas olla omat murot kastumassa Torilta kun lähtee Otavan Nesteelle, niin 3 K- kauppaa välillä. Yksi S-kauppa ja yksi Lidlli. K ryhmä kilpailuttaa kauppiaat keskenään hengiltä. Eilenkin Lidllin pihassa n. 30 autoa. K kaupan pihasa 100m päässä 5 autoa.
Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 26.02.18 - klo:10:45Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:10:38Lainaus käyttäjältä: Syyllinen - 26.02.18 - klo:09:44Lainaus käyttäjältä: icefarmer - 26.02.18 - klo:00:54Mielenkiintoinen linjaus s-ketjulta, mehän osaamme kuvitella jotta kun nämä syrjäseutujen kaupat saadaan suljettua niin seoraavaksi aletaan ehkä käöttämään vaikkapa tuota kolmenkymmenen kilometrin pylpyrää yleisesti miniminä kauppojen välillä, halpuutushan ei ole ilmaista ja jos vielä kyseessä on vain nukkumalähiön lähiö niin vastustamattomasti vaan muun tavaran kuin elintarvikkeen kierto venähtää pitkäksi ja kannattavuus heikkenee, ehkä tulevaisuudessa kaikki salet loppuu suurimpien kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Esimerkiksi Tampereella on ydinalueella prismat ja s- marketit muutama sale, seuraava kauppa on sitten lempäälässä ja seuraava kauppa taas sitte reippaan kolmenkymmenen kilometrin päässä, esimerjiksi toijalassa. tästähän ei ole kauaa kun esimerkiksi syrjäisessä vesilahden kunnassa s-marketista pudottiin saleksi, seoraava askel on kaupan loppuminen mikäli keskusta ei saa hankittua lisää resursseja näiltä kokoomuksen ja vapaavuoren kaupunkikeskeisyyshankkeilta maaseudun elinvoimaisena pitoon kannattaa tarkasti miettiä vesilahdellakin mitä puoluetta äänesstäöä maakuntavaaleissa, kyseessä on ehkä myös lähikaopan kohtalo https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.225850S-ryhmäkin totesi Vesilahden sijaitsevan perslävessä, joten pienensi S-marketin Saleksi.mehän muistamme kuinka on hehkutettu lidliä tälläkin palstalla, taetaa taas olla omat murot kastumassa Torilta kun lähtee Otavan Nesteelle, niin 3 K- kauppaa välillä. Yksi S-kauppa ja yksi Lidlli. K ryhmä kilpailuttaa kauppiaat keskenään hengiltä. Eilenkin Lidllin pihassa n. 30 autoa. K kaupan pihasa 100m päässä 5 autoa.onkohan esimerkiksi tuolla vesilahdella kauppoja noin tiheään, viisainta olisi varmaan siellä keskittää kaikki ostokset saleen ja salessa valion tuotteisiin, eemelihän on kertonu että valio vie vaikka purkinki korpeen tai hakee kannullisen tankista kainuun korvesta