Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe kokoomus ulkopuolisten johdettavana  (Luettu 2580 kertaa)

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26199
  • vastustan
mehän muistamme kuinka sotea synnytettäessä  kerrottiin risikon olevan neovotteluissa jatkuvan holhouksen ja käskytyksen  alla yksityisten terveydenhuollon tuottajien toimesta, itsekkin pidin sitä silloin vähän tuulesta temmattuna juttuna että risikko kuulemma sai koko ajan ohjeita puhelimen välityksellä.

tänään tunsin suurta kuvotusta kuunnellessani yle puheelta väittelyä näistä kokoomuksen sote-loikkareista, kuin salama kirkkaalta taivaalta tajuntaani iskeytyi että kaikki se mikä risikon ohjailuista tuolloin kirjoitettiin on totta koska kokoomuksesta oli laitettu mestariselittäjä ja mustanvalkoiseksimaalaaja syskovitsi selittämään asiat paremminpäin vaikka vastapuolella haastateltavina ei ollut mitään kepun ja demareiden  taitavimpia sanansäilän käyttäjiä.

ja kyllähän se ben bisti totisesti  parastaan, erityisesti tunsin vilpitöntä riemua kun ben kertoi ihan vakavalla äänellä  kokoomuksen olevan soteasioissa liikkeellä veronmaksajan ja potilaan edunvalvojana.

itse kyllä suosittelisin nyt muita puolueita ja suomen kansaa arvioimaan uudestaan kokoomuksen hallituskelpoisuutta etenkin kun puolueella on hallinnassaan esimerkiksi sisäministerin salkku, me agronettiläiset osaamme varmasti kuvitella jotta jos puolueelta ja sen ministereiltä on otettavissa puolueen johto ja päätösvalta ihan yksityisten terveysfirmojen lobbarien taidoilla niin mihin pystyykään esimerkiksi maailmanlaajuista informaatiosotaa käyvän suurvallan  edustajat...

mehän muistamme että kokoomus on ollut ihan kotimaisenkin etujärjestön ohjailun alaisena, veeti on monesti kertoillut  kuinka mtk on sitonut kokoomuksen käsiä jo ennalta useammaksi vuodeksi eteenpäin jolloin kokoomuslaiset viljelijät on päässy nauttimaan keskustalaisesta hallitusohjelmasta myös kokoomuslaisen maatalousministerin valtakaudella,  ennalta luvatut mannasateet jouduttiin kengän kärkiin katsellen käsi korvallista kynsien  perumaan :o :o :o :o :o


Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22239
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Sulle varmaan toiset kepuluuserit alkavat epäilemään eturauhas-sairautta ja mielenterveysongelmia, kun keskellä yötä täällä huutelee.
Ai niin, eihän korppi korpin silmää.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Noh noh Eemeli, kello 4.11 korkeintaan käännetään kylkeä ja pierastaan, ei silloin kukuta valveilla jos ei olla yövuorossa. Ja sinä eläkeläis-pottufarmarina tuskin teet yövuoroja ?

Kun puhutaan markkinavoimien ohjauksesta, niin kokoomuspoliitikot suorastaan heittäytyävät tuon vuolaan virran vietäväksi toimiessaan kansan edusmiehinä ja naisina. Ei ole härskiydellä mitään rajaa.
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26199
  • vastustan
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
ymmärtääkö tavallinen, pienessä kaupungin kupeessa olevassa maaseutumaisessa kunnassa asuva viljelijä varmasti sen että hänen paikalliselle ehdokkaalle ja hänen edustamalle  asialinjalle ei kokoomuksessa anneta mitään arvoa ja painoarvoa, parlamentaarisesti kansanvaaleilla valitut edustajat sivuutetaan ja valtaa käyttää puolueen ulkopuoliset tahot jotka varmaan pikkupäissään  naureskelee näille maaseudun ehdokkaille.

onneksi maalla on vahva pääministeri joka vielä toistaiseksi on saanut näytettyä kokoomukselle kaapin paikan monessa asiassa, kuten tässä perhevapaamallissa viimeiseksi 8) 8) 8) 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12185
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Miksi esim. KD on perustettu ? Muutama (oma ?) konservatiivinen näkemys, loput lainattu. ))

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22239
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Mikähän linja kepuloisilla mahtaa nykyään olla.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26199
  • vastustan
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Miksi esim. KD on perustettu ? Muutama (oma ?) konservatiivinen näkemys, loput lainattu. ))
kristillisdemokraateilla on sentäs tuo uskonto semmoisena punaisena lankana mutta kun kokoomuksella tahtoo olla jotta  kuka suurimman setelitukun pistää puolueen kassaan tai makeimman hillotolpan lupaa , harvoimpa silloin pääsee köyhän viljanviljelijän asiat esille nousemaan :o :o :o :o

Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
mehän muistamme että kokoomus on ollut ihan kotimaisenkin etujärjestön ohjailun alaisena, veeti on monesti kertoillut  kuinka mtk on sitonut kokoomuksen käsiä jo ennalta useammaksi vuodeksi eteenpäin jolloin kokoomuslaiset viljelijät on päässy nauttimaan keskustalaisesta hallitusohjelmasta myös kokoomuslaisen maatalousministerin valtakaudella,  ennalta luvatut mannasateet jouduttiin kengän kärkiin katsellen käsi korvallista kynsien  perumaan :o :o :o :o :o

Jepz...     ;)  :D  ;D  ::) 🎅
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65862
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
aamusella kuuntelin ykkösaamussa kuin pen syskovitsi yritti saada tuon mustan valkoiseks.   oli kivaa!

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Ristikolle hyvä palkinto virka kunhan saa työnsä tehtyä.

Tienataanko me tällä ?
   cría cuervos y te sacarán los ojos

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Eikös Kepuun ole tulossa puh.joht toisesta puolueesta ?

Ei mulla mitään Kepua vastaan ole mutta tuo Kokoomuksesta johtuva vainoharhaisuus alkaa olla epänormaalia .

Hallitus ,seuraava, valitaan vaaleilla eikä *****ilulla .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Eikös Kepuun ole tulossa puh.joht toisesta puolueesta ?

Ei mulla mitään Kepua vastaan ole mutta tuo Kokoomuksesta johtuva vainoharhaisuus alkaa olla epänormaalia .

Hallitus ,seuraava, valitaan vaaleilla eikä *****ilulla .
Tässä ei ole kyse hallituksesta, vaan juju on kuin taskulamppu pimeässä, sen erottaa jo kaukaa vaikka se ei valaise.
Selitys : https://fi.wikipedia.org/wiki/Korruptio

On tullut huomioitua erään puolueen jäsenten erittäin härski omaneduntavoittelu, vaaleilla valituksi tullut on käyttänyt asemaansa hyväkseen tullakseen valituksi johonkin huippuvirkaan valtavalla palkalla, ja kuten tiedät ei ole ”ilmaisia lounaita” maksajana ovat olleet tavalliset suomaiset veronmaksajat.

Viimeksi muokattu: 15.02.18 - klo:20:21 kirjoittanut 42

   cría cuervos y te sacarán los ojos

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Eikös Kepuun ole tulossa puh.joht toisesta puolueesta ?

Ei mulla mitään Kepua vastaan ole mutta tuo Kokoomuksesta johtuva vainoharhaisuus alkaa olla epänormaalia .

Hallitus ,seuraava, valitaan vaaleilla eikä *****ilulla .
Tässä ei ole kyse hallituksesta, vaan juju on kuin taskulamppu pimeässä, sen erottaa jo kaukaa vaikka se ei valaise.
Selitys : https://fi.wikipedia.org/wiki/Korruptio

On tullut huomioitua erään puolueen jäsenten erittäin härski omaneduntavoittelu, vaaleilla valituksi tullut on käyttänyt asemaansa hyväkseen tullakseen valituksi johonkin huippuvirkaan valtavalla palkalla, ja kuten tiedä ei ole ”ilmaisia lounaita” maksajana ovat olleet tavalliset suomaiset veronmaksajat.
Juu .

Minulta vaadittiin korruptio rahoja aikoinaan , eivät Kokoomuslaisia .

Kuinka paljon on yritykset antaneet vaalityöhön eri ehdokkaille aina moneen puolueeseen . Korruptiota vai yhteisen asioiden hoitoa .

Se on kyllä totta et yritystukia tullaan pienentämään ns kehitysalueilta suunnataan kannattavimpiin kohteisiin .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
Eikös Kepuun ole tulossa puh.joht toisesta puolueesta ?

Ei mulla mitään Kepua vastaan ole mutta tuo Kokoomuksesta johtuva vainoharhaisuus alkaa olla epänormaalia .

Hallitus ,seuraava, valitaan vaaleilla eikä *****ilulla .
Tässä ei ole kyse hallituksesta, vaan juju on kuin taskulamppu pimeässä, sen erottaa jo kaukaa vaikka se ei valaise.
Selitys : https://fi.wikipedia.org/wiki/Korruptio

On tullut huomioitua erään puolueen jäsenten erittäin härski omaneduntavoittelu, vaaleilla valituksi tullut on käyttänyt asemaansa hyväkseen tullakseen valituksi johonkin huippuvirkaan valtavalla palkalla, ja kuten tiedä ei ole ”ilmaisia lounaita” maksajana ovat olleet tavalliset suomaiset veronmaksajat.
Juu .

Minulta vaadittiin korruptio rahoja aikoinaan , eivät Kokoomuslaisia .

Kuinka paljon on yritykset antaneet vaalityöhön eri ehdokkaille aina moneen puolueeseen . Korruptiota vai yhteisen asioiden hoitoa .

Se on kyllä totta et yritystukia tullaan pienentämään ns kehitysalueilta suunnataan kannattavimpiin kohteisiin .
Joo tuo on henkilökohtaisesti tietysti ikävää, itse ajattelin lähinnä meidän ”suuria johtajia” jotka ei tällaiseen pikkumaahan enää mahdu, ensin tulee mieleen käteinen ja stubi kumpikin on malliesimerkki omalla alallaan.
   cría cuervos y te sacarán los ojos

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: kokoomus ulkopuolisten johdettavana
aamusella kuuntelin ykkösaamussa kuin pen syskovitsi yritti saada tuon mustan valkoiseks.   oli kivaa!
Tästähän siellä oli kyse, laitetaas että Eemelikin saa käristä:


Käynnissä on voimakas virta kokoomuksen kärjestä terveysbisneksen rahakkaisiin johtotehtäviin. Kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.) ilmoitti loikkaavansa kokoomuksen sote-sisäpiiristä Lääketeollisuuden etua edistämään. Häntä ennen mm. sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) kantoi salkkunsa Terveystaloon, ja valtiovarainministeri-pääministeri Stubbin ex-ykkösavustaja Joonas Turunen (kok.) siirtyi Mehiläiseen ex-kansanedustaja Lasse Männistön (kok.) kaveriksi.
 
Nyt pormestari Jan Vapaavuori (kok) totesi kokoomusveijareiden touhun olleen ok. Ilta-Sanomien mukaan ”Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) katsoo, että myös merkittävissä tehtävissä toimivat poliitikot ovat vapaita siirtymään halutessaan terveysalan lobbareiksi.” (IS 9.2.).
 
Vapaavuoren reaktio on päinvastainen kuin kokoomusta 1990-luvun alussa johtaneen Ilkka Suomisen, joka keskiviikkona valitteli terveysfirmojen palvelukseen loikanneiden kokoomuksen ykköspäättäjien vahvaa valtaa puolueessa.
http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250714-kokoomuslaiset-sotelobbarit-ovat-kansantaloudellinen-ja-terveydellinen-riski
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.