Ei haluttu patistaa töihin niitä uskonnollis-sävytteisiä suurperheitä, jotka suuressa määrin tietyn puolueen kannattajia.
Jos tarkoitat lestadiolaisia, niin harvat heistä ovat työttömiä. He ovat yleensä perustaneet firman ja työllistäneet itsensä ja muitakin. Veetieemeleiden mielestä tuo kaikki on tietenkin paha, koska lestadiolaiset ovat yleisesti keskustalaisia.
Mitä mää tunnen lestejä, niin rouvat ei oo töissä ikään. Kuinka olisivat, kun maha on aina pystysä.
Mies elättää perheensä, nainen hoitaa lapset. Punavihreiden sepeteuksien painajainen😀😁😁
Näinkös se huoltosuhde paranee.
Huoltosuhde paranee lapsia tekemällä, opettamalla heidät ahkeriksi ja yritteliäiksi, pysymällä itse pitkään työelämässä. Lestadiolaiset ovat erinomainen väestöryhmä kansantalouden kannalta. Työttömyysprosentti erittäin pieni muuhun väestöö verrattuna.
Se kansantalous varmaan lämmittää mieltä, kun on vetämässä narua kaulaan hyväksikäytön ja ahdasmielisten murtamana.
Lestadiolaisten kansantalous pyörii siten, että käytetään vain ja ainoastaan toisten lestojen firmoja ja palveluita. Suljettu sisäpiiri, josta kukaan ei saa sitä viiden euron seteliä pois, siellä se kiertää rinkiä ympäri.