Ei tullut tälle pojalle syyskasveista oikotietä hyvään kannattavuuteen tai työhuippujen tasaamiseen. Parhaan tuloksen saa lopettamalla ylimääräisen sähläämisen
Neuvo 2020 - järjestelmässä
asiaa on mietitty, ja päädytty seuraavanlaiseen tulokseen:
"Katastrofaalisin tilanne töiden ajoituksessa syntyy silloin, kun kolmannes pinta-alasta on syyskasveja ja loput kevätkasveja. Ainakin tästä pitää päästä eroon."
Eli kaikki tai ei mitään. Ja onhan siinä perää. Kun ja jos putoaa siitä koko tilan syyskasvikierrosta, vaikkapa jonkun
kerääjäkasvileikin takia, niin alkaa olla monella tavalla vaivalloista, kun touot joutuu tekemään kaksi-kolme kertaa, ruiskutukset neljänä eri kertana koko vuoden ympyrässä, ja puimakonekin odottaa roskaisena elokuun alusta lokakuun puoliväliin seuraavaa puintimahdollisuutta.
Syyskylvöiset kasvit nolla, ja ihan hyvä olo siitä. Valmistelee nyt kevääksi sopivat muokkaukset ja varaa äkeet, kylvimen, ja yhdet paripyörät kiinni valmiiksi, jotta voi sitten maaliskuun lopulla alkaa kylvöjä toimittelemaan. Eri asia on sitten nämä kesantoon syyskylvöt , kesällä. Ne kerkiää tehdä heinäkuulla, eikä välttämättä niin kuivilla tarvitse edes paripyöriä. Rukiin hinta kyllä saa parantua aika paljon, jotta hybriditorajyviä tosissaan viitsii alkaa anelemaan myyntiin. Ehkä sellaista luomuruista voisi pitää kierrossa, ilman muita panoksia kun 300 kg salpietaria, jos sitäkään muistaa, niin 3 tonnin sato silti on aivan mahdollnen populaatiorukiista, ja puimaan pääsee nurminadasta seuraavana, kun ei ole tautiaineilla ja ylilannoituksella viivästetty valmistumista.
-SS-