Ennen viljanviljely perustui karjatalouteen.
Ei perustunut, vaan kaskenpolttoon. Tizinkoottajat yrittää aina väittää, että kaikii perustuu tizinkoottoon. Näin ei todellakaan ole.
Sekin että Lapissa tizinkootto olisi perinteinen elinkeino, on pelkkää huijjausta. Lehmiä pidettiin lähinnä omavaraistalouden tarpeisiin. Etelässä oli 100 vuotta sitten 100 lehmän karjatiloja, joilla oli oma meijeri ja maitokauppa. Sitten perustettiin Valio. 👺
Jostain savolaisesta näkövinkkelista katsoen kaskiviljely oli muka olennaisin osa viljelyä, mutta etelä- ja länsi-Suomen viljely perustui kylläkin karjatalouteen eikä kaskeamiseen.
Se oli pohojanmaa pelkkää vettä, kun savossa viljeltiin. Kustaa Vaasa asutti Pirkkalan metsästysmaat savolaisilla kaskenpolttajilla. 😀😁🎅
Apulannat otettiin käyttöön laajemmin vasta toisen maailmansodan jälkeen, Suomessa 50-luvulla. Sepe luulee vissiin, että siihen asti etelä- ja länsi-Suomen maatalous perustui kaskeamiseen😁.
Sepi sai väärää tietoa Sirola-opistossa, mutta opetettiinko siellä lainkaan paikkansapitävää tietoa?
Chilensalpietaria oli käytetty siihen mennessä jo noin sata vuotta, sekä supervosfaattia ennen toista maailmansotaa, Suomessakin. Meilläkin oli vielä vajan nurkassa säkkejä, joissa oli linnunhöyheniä joukossa, ja vanha superfosfaattisäkki, jokna tuhosin ryytimaan lannoitukseen. Heinällä ja laiduntamalla aika paljon karjaa ruokittiin. Karjat olivat metsälaitumilla; olen nähnyt sota-aikaisia ilmakuvia isoisän mailta, ja metsät ovat harvahkoja, pusikoita ei ollut, vain suuria käkkärämäntyjä siellä täällä, mäet kuluneet kiville sorkkien kaivamana, koska lampaat sekä naudat pitivät maiseman avoimena. Rantaniittyjä ja vesijättöjä oli lehmille ruokapaikkana. Ruokoa myös kerättiin. Aitini piikalapsena niille laitumille lehmiä ajoi. Ja varmasti ennen sotia tämä tapahtunut. Nyt sitten luonnonsuojelijat näitä vanhoja laitumia suojelisivat kovin, olisi maanomistajalla velvoitteena niitä pitää auki. Onneksi ei ole tilukset enää suvulla, hoitakoon valtio lunastamansa niityt kuntoon itse.
Varsinaiset viljelynurmetkin alkoivat vallata alaa vasta sotien jälkeen. Isä kertoi jonkinlaisesta viljelykierrosta 30-luvulla, avokesannolla alkoi, lehmien lantaa levitettiin. Sitten ruis. Rukiin jälkeen jotakin muuta viljaa. Sokerijuurikastakin oli, oletettavasti rehujuurikasta, lanttua ja naurista viljeltiin jo aivan vuosisadan alussa. Sodan jälkeen tulivat mukaan öljykasvit. Meille tuli juuri isoisän puolen perintönä tapa tehdä juurikas- ja lanttukuoppia eläinten talvirehuksi. Rehujuurikasta ja lanttua kasvatetiin sekaisin, olisko tavoitteena möhöjuuren, kaalikärpäsen, kaaliperhosen tai jonkun muun torjuminen.
Tämä perinne siis on syntynyt Vakka-Suomen sydämessä, karjaa oli ehkä 50 päätä ollut, kivinavetoiden aikaa tämä. Kyllä vilja vietiin myllylle jo vuosisadan alussa. Ehkä siat aikaisemmin saivat viljapuuroa väkirehuksi, kuin lypsylehmät ja mullikat viljaa. Hevoset kyllä kauraa kuluttivat paljon, se olikin suuri hyppäys maataloustuotannon tehokkuudessa, kun miljoonan hevosen kaura-ape jäi tuhlaamatta viljelytöihin.
Ei ruis sekä vehnä muutenkaan tainnut ensisijaista eläimenrehua olla. HYvä historiakatsaus on 1948 siemenviljelyn opas, joka näyttää maatalouden siirtymisen rehun tuottajaksi vasta melko myöhäisessä vaiheessa. Ei viljelynurmi edes ollut mikään itsestään selvyys, siementä alopeerusta kerättiin niityiltä ja ojanvarsilta. Laukku vaan olalle ja käsin keräämään. Oli kuulemma lisätuloa maattomien lapsille itsenäisyyden alun Suomessa.
http://rihmasto.fi/sites/default/files/siemenviljelyn-opas-1948.pdf-SS-
