Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maatalouskauppias tarinoi  (Luettu 3386 kertaa)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12199
  • Virolaista kiitos!
Maatalouskauppias tarinoi
Pitkästä aikaa hyvä artikkeli Maaseutumediassa.

http://www.maaseutumedia.fi/maatalouskonekauppias-maatalouskauppa-on-muuttunut/

Varmaan aika rehellisesti juttelee, missä mennään. Saa aika hyvän kuvan, ainakin tuon alueen meiningistä. Varsinkin toi huvittaa, että kauppa lähtee taas kohta liikkeelle, kun tuet tulee isännille. Kyllä se vaan näyttää niin olevan, että tuilla ja rahoituspalvelulla niitä investointeja tehdään:) Mutta toi oli yllättävä tieto, että kolmasosa laskuista maksetaan eräpäivän jälkeen. Rahat kuitenkin tulee jossain vaiheessa ja harvoin tulee luottotappioita. Täällä ei moinen peli enää vetele. Kauppa siirsi laskujen perimisen jollekin siihen erikoistuneelle puulaakille. Todennäköisesti kyllästyivät rahoittamaan isäntiä.

Kone-edustuksista mielenkiintoinen uutinen on Kuhnin mahdollinen siirtymä Koolle. Vaikka on vahva kotimainen toimija, hyvällä markkinaosuudella, niin silti haetaan toista kirittäjää rinnalle. Näyttää olevan kaupan nyrkkisääntö, että samaan kategoriaan pitää saada erilaisia vaihtoehtoja.

Viljanviljely on varmaan edelleen lisääntymään päin, päätellen kysytyistä koneista.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Maatalouskauppias tarinoi
Heinäntekijät jakautuu varmaan kahteen kastiin, joko pro-juuserit ostavat uusia koneita tai harrastelijat ja semi-proot käytettyjä iliman että kelju-k.n tai muiden tarttis olla välissä hyötymässä. Yleensäottaen senverta yksinkertasia koneita nuo heinävatkaimet että ne uskaltaa ostaa suoraankin.
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Maatalouskauppias tarinoi
Suomessa sentään osataan jotain, esim. valmiiksi ruosteessa olevien koneiden tekeminen. "Pekka myi juuri perävaunun joka oli ruosteessa. ”Otin kuvia joka paikasta jotta asiakas sai rehellisen kuvan. Sanoin että tässä merkissä on yleensä ruostetta.” Kauppa tehtiin, eikä reklamaatiota ole tullut.""
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Larppa

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 162
  • Pohjalta on hyvä ponnistaa!
Vs: Maatalouskauppias tarinoi
Tuo Kuhnin mahdollinen siirtyminen Koollehan on suoranainen palvelus kaikille jotka tähän asti on joutunut ehlolla räpistelemään  ;)

Toivottavasti pysyy varaosapuoli yhtä hyvänä kuin se nyt NHKlla on, siis mikäli sikäli siirtyy edustus K-kauppaan.