http://yle.fi/uutiset/3-9581204Kohurahan suunnitellut Ilkka Suppanen: "Ajattelin, että kolikko olisi sulka ministeri Orpon hattuun"
Juu - siltä näyttää.
” – Kansalaissodassa teloitettiin paljon ihmisiä, puolin ja toisin. Halusin kuvata sodan tätä puolta. Työväenarkistosta löytynyt kuva on mielestäni paras ja rehellisin kuva tästä teemasta.
– Kolikossa kuva-ala on tietysti myös hyvin pieni, joten kuvan täytyy olla selkeä, jotta sen voi ymmärtää.
Suppanen sanoo, ettei hän kiinnittänyt kolikkoa suunnitellessaan huomiota siihen, kuka on kuvan teloittaja ja kuka teloitettava.
– Kolikon kannalta olennaista on kuvata sotaa. En ollut tietoinen siitä, kumpi kuvassa ampuu. Nyt olen kuullut, että he olivat valkoisia.
Suppasen mukaan kolikon kuva ei herättänyt suunnitteluvaiheessa protesteja tai edes keskustelua.
– Kolikkosarjan muissakin kuvissa on ihmisiä, jotka eivät hymyile, jotka ovat keskellä vaikeuksia.
Yhdessä sarjan kolikoista kuvataan Syyriasta paennutta ja Välimereen hukkunutta pikkupoikaa ja avustustyöntekijää. Myös tuo kuva perustuu valokuvaan.
– Siinä kolikossa olennaista on auttaja, ei hukkunut pikkupoika. Halusin tuoda esille sen, että Suomi on osa globaalia maailmaa ja sen ongelmat heijastuvat meillekin. ”