Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK ei hyväksy  (Luettu 2119 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
MTK ei hyväksy
Nyt näyttää jo todennäköiseltä, että MTK ei hyväksy syntynyttä tukiratkaisua. Molemmat MTK:n valtuuskunnan asettamat ehdot jäävät täyttymättä, tukiero AB- ja C-alueitten välillä kasvaa ja C-alueelta leikataan.

Ja MaasTullin nettisivutkin vaikenevat, samoin reppu.

Kuitenkin nyt syntyvällä tukiratkaisulla on kauaskantoisia ja merkittäviä seurauksia:

-ensimmäinen kerta, kun C-alueen tukiin kosketaan, tähän asti AB-alueen tukia on leikattu säännöllisesti ja häpeilemättä MTK:n vaatimuksesta koko EU-jäsenyyden ajan. Tolkuttomiin C-alueen tukiin puututaan jatkossa raskaalla kädellä, maataloustuotanto mahdollistetaan muuallakin kuin vain tundralla. 

-tukiratkaisut tullaan tekemään ilman MTK:n hyväksyntää, vähitellen neuvotteluista muodostuu vain pakollinen lakisääteinen rupattelutuokio, jossa MTK:n mielipide ei paina mitään. MTK on enää pienen piirin "nuorisoseura"...ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle!

-vaikka  tukiero AB- ja C-alueitten välillä nyt kasvaa, niin jo ensi vuonna päästään parempaan tulokseen, maidon  ja naudanlihan tukieroa kavennetaan leikkaamalla ja porrastamalla C-alueen tukia.

-närpeskeput "saivat mitä tilasivat"

-kepulaista ei pidä enää ikinä päästää maatalousministeriksi, sen verran heikko tämä "tyttöjen kesken" so***** 141-tukiratkaisu oli. v. 2011 vaalien jälkeen kepu siirtyy ikuiseen oppositioon, mikä on onneksi Isänmaalle.

-pian huomataan jo laajemminkin, että nykyinen maatalouden kepuhallinto tulkitsee 141-sopimusta väärin, näin on todennut myös ex-maatalousministeri Hemilä.

gonemies

  • Vieras
Vs: MTK ei hyväksy
"MTK pettyi tukiratkaisuun.."

Tuttua uutisointia jo vuosien takaa.Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: MTK ei hyväksy
Se ero voi olla, ettei aleta vanhoja sianpäitä kaivamaan nurkista mielenosoitukseen, eikä vaadita ministerien eroa.

gonemies

  • Vieras
Vs: MTK ei hyväksy
>>>sianpäitä kaivamaan nurkista mielenosoitukseen, eikä vaadita ministerien eroa.

Itse mainitussa kapinatapahtumassa mukana olleena ,ei voi muuta sanoa kuin että ylidramasoitua oli uutisoinnit.Aika vaisua oli .

Raita

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71
Vs: MTK ei hyväksy
Pääministeri Vanhasen hallitus ja ministeri Korkeaoja eivät lähde 141-artiklaneuvotteluihin ns. puhtaalta pöydältä vaan päätöksiin toki vaikuttavat ne kaksi aikaisempaa komission kanssa so*****a 141-artiklaratkaisua, jotka ministeri Hemilä on neuvotellut silloisten hallitusten mandaatilla. Ensimmäisen kerran 141-artiklasta neuvoteltiin 1996 kesäkuussa, jolloin ministeri Hemilä ja komissaari Fischler sopivat tuen käyttämisestä ensisijaisesti rakennepoliittisesti tilakoon suurentamiseen. Kansallisesti maksetut, komission kanssa sovitut 141-tuet viljan, maidon ja eläinten sekä peltohehtaarien kautta sovittiin asteittain aleneviksi.

Tällä ratkaisulla Suomen silloinen hallitus hyväksyi sen, että eteläisen Suomen maatalouden ongelma hoidetaankin tilakoon suurentamisen tietä ja alenevilla tuilla. Tästä aikaisemmasta linjasta komissio näyttää nyt pitävän tiukasti kiinni.

http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/127/fole200703.htm
http://wwwb.mmm.fi/tiedotteet/vanhat/maatalous/22129kan.htm

Viimeksi muokattu: 30.01.09 - klo:08:53 kirjoittanut Raita

Pigman

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2912
Vs: MTK ei hyväksy
On toi Talojussi mahoton mies kun ilmottaa jo ennen MTK:n päätöstä mikä on järjestön kanta vaikkei ite kuulu edes koko järjestöön. Väite siitä että C-alueen tukia leikataan eka kertaa osoittaa kuinka pihalla olet näistä asioista vaikka koko ajan kantaa oletkin ottamassa. Jos väitteesi pitäisi paikkansa niin tilanne olisi sikasektorilla jo nyt kestämätön, sillä kun meiltä on leikattu AB-alueella tukia 2000-luvulla jo nyt pois suunnilleen puolet niin kyllä C-alueen tuet ovat seuranneet sitä tähänasti toivottavasti myös jatkossa jotta tukiero pysyisi siedettävänä. Me sianlihantuottajat vaan ei olla sellasia ruikuttajia että oltaisiin tästä leikkauksesta kokoajan valitettu toisin kuin joku jostain mitättömästä kuivaustuesta, siitä tosin pitää aina muistuttaa että sinipunahallitus leikkasi sikatukia enemmän kuin mitä oli so*****. Se on tietenkin myönnettävä että 141 ratkaisu ei ole mikään hyvä, mutta kun lähtökohta oli Komissaarin puolelta että sikatukia ei makseta enää mitään niin kyllä ministeri Anttilalle on annettava tunnustus onnistumisesta neuvottelussa, kun realiteetit tunnustetaan. Ja kaikellaiset väitteet siitä että MTK on juntannut sitä ja tätä asiaa viljelijöiden kannalta heikommaksi on täysin älytön ajatus. Jos näin olisi niin kyllä järjestössä olisi jäsenkato ollut sellanen että MTK:n taru olisi päättynyt, mutta näin ei ole.

Talojussi

  • Vieras
Vs: MTK ei hyväksy
Pääministeri Vanhasen hallitus ja ministeri Korkeaoja eivät lähde 141-artiklaneuvotteluihin ns. puhtaalta pöydältä vaan päätöksiin toki vaikuttavat ne kaksi aikaisempaa komission kanssa so*****a 141-artiklaratkaisua, jotka ministeri Hemilä on neuvotellut silloisten hallitusten mandaatilla. Ensimmäisen kerran 141-artiklasta neuvoteltiin 1996 kesäkuussa, jolloin ministeri Hemilä ja komissaari Fischler sopivat tuen käyttämisestä ensisijaisesti rakennepoliittisesti tilakoon suurentamiseen. Kansallisesti maksetut, komission kanssa sovitut 141-tuet viljan, maidon ja eläinten sekä peltohehtaarien kautta sovittiin asteittain aleneviksi.

Tällä ratkaisulla Suomen silloinen hallitus hyväksyi sen, että eteläisen Suomen maatalouden ongelma hoidetaankin tilakoon suurentamisen tietä ja alenevilla tuilla. Tästä aikaisemmasta linjasta komissio näyttää nyt pitävän tiukasti kiinni.

http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/127/fole200703.htm

MTK/kepulaiset neuvottelivat yksin EU-liittymissopimuksen. Siinä sovittiin 141-tuki alenevaksi SIIRTYMÄKAUDEN tueksi.   Sen mukaan on eletty.

Suomen liittyessä EU:n jäsenreksi oli meillä keskilehmäluku 7. SEITSEMÄN. ...pitkän MTK/kepu-hallinnon jälkeen. Tarvetta suurentaa oli.

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: MTK ei hyväksy
Nyt näyttää jo todennäköiseltä, että MTK ei hyväksy syntynyttä tukiratkaisua. Molemmat MTK:n valtuuskunnan asettamat ehdot jäävät täyttymättä, tukiero AB- ja C-alueitten välillä kasvaa ja C-alueelta leikataan.

Ja MaasTullin nettisivutkin vaikenevat, samoin reppu.

Kuitenkin nyt syntyvällä tukiratkaisulla on kauaskantoisia ja merkittäviä seurauksia:

-ensimmäinen kerta, kun C-alueen tukiin kosketaan, tähän asti AB-alueen tukia on leikattu säännöllisesti ja häpeilemättä MTK:n vaatimuksesta koko EU-jäsenyyden ajan. Tolkuttomiin C-alueen tukiin puututaan jatkossa raskaalla kädellä, maataloustuotanto mahdollistetaan muuallakin kuin vain tundralla. 

-tukiratkaisut tullaan tekemään ilman MTK:n hyväksyntää, vähitellen neuvotteluista muodostuu vain pakollinen lakisääteinen rupattelutuokio, jossa MTK:n mielipide ei paina mitään. MTK on enää pienen piirin "nuorisoseura"...ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle!

-vaikka  tukiero AB- ja C-alueitten välillä nyt kasvaa, niin jo ensi vuonna päästään parempaan tulokseen, maidon  ja naudanlihan tukieroa kavennetaan leikkaamalla ja porrastamalla C-alueen tukia.

-närpeskeput "saivat mitä tilasivat"

-kepulaista ei pidä enää ikinä päästää maatalousministeriksi, sen verran heikko tämä "tyttöjen kesken" so***** 141-tukiratkaisu oli. v. 2011 vaalien jälkeen kepu siirtyy ikuiseen oppositioon, mikä on onneksi Isänmaalle.

-pian huomataan jo laajemminkin, että nykyinen maatalouden kepuhallinto tulkitsee 141-sopimusta väärin, näin on todennut myös ex-maatalousministeri Hemilä.

- Tanja Karpela valitaan Suomen seuraavaksi presidentiksi

- siirrymme takaisin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Aluksi raskas liikenne ja seuraavana vuonna muut.

- Joulupukki on olemassa

Varmaan jotkut yllä mainituista kohdista ovat lähivuosina totta, mutta ken elää se näkee.    :)

Raita

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71
Vs: MTK ei hyväksy
Talonjussi ei osaa lukea Hemilän leikkauksia selvistä lakipykälistä. Ensimmäinen 141 neuvottelu loi linjan miten sopimusta tulkitaan kuten edelläolevassa
tekstissä lukee. Sen linjan loi Hemilä. Siitä linjasta nauttii nyt koko Suomen maatalous.
Linjaa ei luonut kepu eikä MTK.

Pystypiikki

  • Vieras
Vs: MTK ei hyväksy
Mää on kyllä sitä mieltä että Hemilä oli kepun käsikassara

S-L:n kirjoituksiin kannattaa suhtautua hyvin varauksellisesti, onhan hän kepu.

Tutustu Jorma Jakkolan kirjoituksiin 141-tuesta...tuki on aleneva ja poistuva. Hemilä pärjäsi neuvotteluissa kohtuullisen hyvin, Korkeaoja ei lainkaan, ja S-L  "tyttöjen kesken" syntyi huono sopimus (Suomen vaan ei Tanskan kannalta)

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: MTK ei hyväksy
Mää on kyllä sitä mieltä että Hemilä oli kepun käsikassara

heimilä oli rakkikoira joka mielisteli kaikkia muita paitsi tuottajia kusi silmään :(
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?