Ja ajatuksesi perustuu mihin? Hallitushan on lyönyt suurinta osaa kansasta kuin vierasta sikaa? Nyt jos vielä tämä liikennekaari tekee että syrjäseudulla asuvien autonkäyttö kallistuu merkittävästi niin katastrofi on valmis. Paitsi tietty jos kepuloiseen tapaan tehdään poikkeuksia syrjäseuduilla asuville...
Kuinka suoritetaan leikkauksia suututtamatta ketään?
Tietenkinhän aina voidaan korottaa veroja ja olla leikkaamatta lisää. Lisätään vaikka sit yks vapaapäivä niin kaikki on tyytyväisiä.
Itse olen todennäköisesti oikeistolaisempi kuin suurin osa tämän palstan agraarisosialisteista. Mutta minusta tämä halllitus on unohtanut sellaisen kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus. On viety niiltä jotka eivät pysty puolustamaan itseään.
Olisi hyvä tietää, mitä keneltäkin
on viety ?
Kaleva Lehdessä oli maanläheinen kirjoitus, nimimerkki 76v , kannattaa miettiä ajatuksella, ennen kuin
jatkaa populistien marssin kärjessä banderollien heilutusta.
"
Hallitus on ollut jo toista vuotta ja minä en huomaa että minulta olisi leikattu mitään erikoista. Olen pieneläkeläinen ja olen nähnyt monta hallitusta ja eduskuntaa.
Aina on leikattu jotakin, joka vuosi niin lääkkeistä ja muista sairaalapalveluista oli hallitus mikä tahansa. Eniten leikattiin Lipposen aikaan mutta ei se ketään tappanut.
Olen vuodesta -90 syönyt lääkkeitä, ensin yhteen tautiin ja vähitellen on iän mukana tauditkin lisääntyneet, ne ns perinnöksi saadut, ja lääkkeet tietysti lisääntyneet.
Aina ne hinnat ovat nousseet, paitsi oli lyhyt aika että ne myös halpeni tai sai valita halvemman lääkkeen jos apteekki ei sitä vaihtanut.
Joten ei siinäkään mitään uutta, jota muka vain tämä hallitus on tehnyt, kaikki hallitukset ovat tehneet.
Ruoka päinvastoin on nyt halvempaa kuin ennen, mutta mitään muuta muutosta ei ole tullut.
Kuitenkin avasi minkä palstan tahansa niin hallitusta haukutaan, on se kuitenkin parempi kuin yksikään ennen. Tällä hallituksella on rohkeutta myös sanoa miksi tekee niin, toiset vain jahkaili.
Ei nämäkään leikkaukset ketään tapa, sitä kuolee muutenkin."
-SS-