https://fi.wikipedia.org/wiki/Saido_Mohamed”Saido Mohamed (s. 1974 Mogadishu, Somalia) on sairaanhoitaja ja vapaaehtoistyöntekijä, jonka Suomen Pakolaisapu valitsi Vuoden pakolaisnaiseksi 2011.[1]
Hän on toiminut Suomen Somalia-verkoston puheenjohtajana, Ihmisoikeusliitossa asiantuntijana sekä varavaltuutettuna Helsingissä.[2]
Kesällä 2016 hän siirtyi kokoomuksesta vihreisiin arvojen vuoksi. Hänelle on tärkeää maahanmuuttajien hyvinvoinnin edistäminen.[3] Myöhemmin syksyllä Mohamed perui kuntavaaliehdokkuutensa sisarensa törkeästä petoksesta saaman tuomion vuoksi.[4]”
Tuosta on jäänyt pois notta tää saido on itse rahat käyttänyt, mutta oikeuden mukaan sillä ei ole merkitystä, oikeus pitäis olla kaikille sama, juu juu mut kun tuomiot vaihtelee.
” Oikeuden mukaan sisko ei kuitenkaan saanut rahoja kyseisten välityspalvelujen kautta. Siskon ja todistajien kertomusten mukaan ei ole uskottavaa, että sisko olisi saanut rahat millään muullakaan tavalla. Oikeus uskoi siskoa, ettei hän ole nostanut itse lapsilisärahoja. Vaikka sisko ei saanutkaan taloudellista hyötyä itselleen,
seikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä petostuomion kannalta.”