Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK:n johtajan palkka kasvaa - tuottajien tilipussi pienentynyt yli 53 %  (Luettu 23534 kertaa)

navettapiika

  • Vieras
Nainen MTK:n johtoon...tuota pitää matustella.
Valitettavasti alkaa tuokin paikka olla lähestulkoon sellainen täytevirka. Tukka liehuen antaa vain haastatteluja, tämä ei riitä..mutta todelliset saavutukset jäävät  mitättömiksi.
Näyttää siltä, ettei pysty edes lobbaamaan kepuja siihen malliin, ettei maatalousministeriksi valittaisi joka kerta jotain jahnukaista, varsinkaan ajatuksiltaan vihertävää tyyppiä..

Mitä uutta tuohon nainen  toisi??  Ehkä asennetta, mutta kattokaas Mavia.. Siellä  se mamma häärää edelleen, eikä loppua näy. Koko virasto marssii sen yli ja tämä vain pyytelee anteeksi. Jos olisi paikallaan ja tosissaan, ei sinne palkattaisi lisää peukalonpyörittäjiä, vaan sieltä lentäisi väkeä pihalle siihen tahtiin, että hommat toimisi. Maksaisi palkkaa niille, jotka sen eteen tekevät ja ovat sen ansainneet, mutta jarruttajat pitäisi tunnistaa ja ohjata takaovesta pihalle.
Selväähän on, ettei tuo virasto toimi niin kuin pitäisi.
Mutta onhan naisia moneen junaan, vaan onko johtajaksi.. Jos on oikea ja ei anna kävellä ylitseen, niin ehkä..mutta kanalaumakin tahtoo tarvita tiukkaa kukkoa...

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Tuo palkkahan on nyt jo isompi kuin muiden järjestöjen pomojen palkat, suurempi kuin riviministerin palkka, suurempi jopa kuin pääministerin palkka...

http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/ministerien-palkkiot

Mikä olisi sopiva taso?

12-13€/tunti, eli sama kuin muustakin navettatyöstä 😅😅😅

Navettatyötähän tuo edustus kuuluu enimmäkseen olevan 😅😅
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Tuo palkkahan on nyt jo isompi kuin muiden järjestöjen pomojen palkat, suurempi kuin riviministerin palkka, suurempi jopa kuin pääministerin palkka...

http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/ministerien-palkkiot

Mikä olisi sopiva taso?

12-13€/tunti, eli sama kuin muustakin navettatyöstä 😅😅😅

Navettatyötähän tuo edustus kuuluu enimmäkseen olevan 😅😅
Täällä on kovasti ruodittu Marttilan kokonaistuloja, mutta mikä se puheenjohtajan palkkio oikeasti on siitä kakusta?

Piti oikein laskea aloittajan toistot tuosta 53,7 prosentista, mutta en jaksanu kun ei olis sormien lisäksi varpaatkaan riittäny. Antix tiesi kyseessä olevan trolli ja sen varmisti tuo kaikkein ärsyttävin tyyli lopussa; hyvät ystävät tai veljeni, mä en ole ainakaan kumpaakaan tuolle trollille.

Pōllumees

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 541

Ja todennäköisesti vielä mies?
Lähtisikö nykypäivän nainen  vahvistamaan nyt vielä vanhoja menneiden vuosikymmenten stereotyyppisiä naiskuvia .?
Vaikka täällä toki  kaikki on  mahdollista niin olisiko kuitenkaan todennäköistä ?

carhu

  • Vieras
Tuo palkkahan on nyt jo isompi kuin muiden järjestöjen pomojen palkat, suurempi kuin riviministerin palkka, suurempi jopa kuin pääministerin palkka...

http://valtioneuvosto.fi/sipilan-hallitus/ministerien-palkkiot

Mikä olisi sopiva taso?

Eihän tuota palkkaa voi verratakkaan noiden edellä mainituiden palkkoihin. Noissa kun ei ole yhtään niin hyvää miestä/naista kun on Mtk johtaja. Taso on se ,että hetimmiten palkkaa tulisi korottaa ja  tuntuvasti.

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Edellisessä elämässä esimies eräässä kehityskeskutelussa kysyi, että olenko palkkaani tyytyväinen. Vastasin, että teen työtä sillä rahalla, mitä mulle maksetaan. Vähän meni pomo hämilleen. Jospa Marttilakin tekee edunvalvontaa sillä rahalla, mitä sille maksetaan ja se riittää mihin se on nyt riittänyt. Jos maksettais vähempi olisi pudotus isompi ja enempi, olisi paremmat ajat...

Onhan se selvää, että mtk saa jotain aikaan ja Marttilakin jossakin viimeisimmistä maastulleista jopa mainitsi muidenkin tuotantosuuntien olevan ahtaalla kuin ainoastaan maidontuotanto. Eli jokohan ovat heränneet siihen, että kaikki ei ole mennyt ihan putkeen ja muiden tuotantosuuntien edustajat nostavat etujärjestöstä kytkintä.

mtk:ta ei yksin voi syyttää 53% pudotuksesta, mutta hieman puolueellisesta etujen ajamisesta kylläkin.

Onhan se ollu maailmansivu niin notta osa eri tuotantosuuntien edustajista on kadehtineet toisiaan. Ruoho kun on joillekin vihreämpää siellä aidan toisella puolen.

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1527
Suunta alkaa kääntymään vasta sitten kun Suomessa ajaudutaan kunnalla alituotantotilanteeseen kaikilla maataloustuotannon aloilla.
Silloin Teollisuus ja kauppa joutuvat oikeasti kilpailemaan ei niin paljoa subventoidusta raaka-aineesta. Muuan sijanlihan tuottaja sanoi jo kymmenen vuotta sitten Suomessa Atrian maksavan lihasta Ruotsin hintaa - pohjoinen tuki.
Turha valittaa rahapulasta niin kauan kuin pellon hinnat nousevat ja uutta kalustoa ostellaan pihamaalle yhä kiihtyvää vauhtia.
MTK:ta vaivaa vanha vika; se on tuottajajärjestö ja tuottamalla enemmän saa enemmän rahaa, kun taas pitäisi miettiä kuinka vähennetään tuotantoa että saataisiin hinta nousuun.

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681

Voiko pitää paikkaansa : MTK maksaa johtaja Juha Marttilalle yli 17000 euroa kuukaudessa! Mitä tuolla hinnalla hän on saanut aikaiseksi meidän viljelijöiden hyväksi - yli 53 prosentin leikkauksen tuloihimme!

Minulta ja tilamme isännältä yhteensä menee vuosi tuon kuukausipalkan tienaamiseen keskikokoa suuremmalta eteläpohjalaiselta tilalta!

Pitäisi saada parempi johtaja. Mitä tehdään? Lasketaan palkkatasoa. Halvemmallahan tunnetusti saa parempia johtajia.

Asetu Sinä, Veeti-Eemeli-Silja-Johanna-Sepeteus, ehdokkaaksi ja lupaudu hommaan vaikka 2500 €:n kk-palkalla. Se on tänä päivänä ihan hyvä palkka pitkäaikaistyöttömyydestä kärsineelle merkonomille. Olen varma siitä, että Sinut valitaan!