Koko aluepolitiikka on perseestä!
Aluepolitiikkaa se on Hgin rakentaminenkin (tai ainakin kaavoituspolitiikkaa).
Muistan kun Finnlines halusi rakentaa Kantvikiin Kirkkonummelle suursataman. Hgin kaupunki antoi noita kaavoittamattomia maita vastaan Finnlinesille tontin Hgin keskustasta uudelle pääkonttorille. Samoin pidettiin kaikki länteen vievät väylät tukkoisina ettei Hangon satama vetäisi. Niin mahdollistettiin täysin tarpeettoman Vuosaaren sataman rakentaminen (Etelä-Suomessa olisi ollut yllinkyllin vapaata satamakapasitettia Vuosaaren tavaraliikenteelle ainakin Hangossa, Loviissa, Kotkassa ja Haminassa).
Täyteen rakennettavan Länsisataman liikenne puuroutuu jo vaikka se ei ole edes puoliksi rakennettu ja uusi kahden terminaalin putki valmistuu ensi vuonna.
Vuosaareen ei pääse metrolla ja satamassa ei saa kävellä. Tunti Kampista julkisilla ja 20 minuutia shuttle-bussin odotusta jos Saksan laivaan haluaa. Yksikään kyltti Kehältä ei Vuosaaren matkustajasatamaan osoita ennen viimeistä liikenneympyrää. Itse osuin vahingossa navigaattorilla oikeaan paikkaan kun Rostockiin autolla matkustin.
Katajanokan asukasyhdistys ei salli Viking Linelle toista laivaa Tallinnaan ettei Skattan asukkaiden rauha häiriinny. (Vuonna 1982 siellä vielä romutettiin laivoja.)
St. Peter Line ei saanut aikoinaan Eteläsatamassa (Olympiaterminaali) lastata autoja vaan piti siirtyä Vuosaareen ko. hommaan (nyk. liikenne Länsisatamasta).
Nyt kun sisääntuloväylät muutetaan bulevardeiksi, niin liikenne puurutuu lopullisesti.
Ahneen loppu on mikä on, mutta satamalaitos kun on Hgin tuottoisin liikelaitos (tuottaa noin 200 miljoonaa euroa / vuosi), niin koitetaan imeä kaikki liikenne.
Kumma että esim. Äänekosken uusi sellutehdas teki diilin Vuosaaren kanssa kun satamia olisi ollut lähempänäkin.
Niin tai näin matkustan aina Hangosta Paldiskiin ja takaisin Naviraililla.
http://navirail.com/aikataulu http://navirail.com/matkustajat