Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Seleenisalpietari  (Luettu 5155 kertaa)

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 727
Seleenisalpietari
Uskaltaakohan nuo tilatut seleenisalpietarit nyt laittaa viljoille karjanlannan täydennykseksi? Onko muilla aikomusta käyttää? Oheinen sähköposti aiheesta.

"Pieni lannoituksellinen asia, tuskin aiheuttaa kenellekään sen suurempia ongelmia, mutta muistakaahan että seleenisalpietarin käyttö lannoituksessa tulee perustua todettuun tarpeeseen, eikä sitä tulisi käyttää järjestelmällisesti. Eli kysyttäessä pitäisi pystyä esittämään rehuanalyysi, viljavuustutkimus tms., jonka perusteella on päädytty seleenisalpietarin käyttöön. Lisäksi tilalla tulisi käyttää karjanlantaa lannoituksessa.

Asetustekstin (alla) mukaan täydennyslannoituksen voi tehdä, jos pääasiallisen lannoitteena käytetään lantaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että seleenisalpietaria voi käyttää ainoastaan lohkoilla joille on samana vuonna levitetty lantaa, vaan sitä voi käyttää myös muilla lohkoilla kunhan käyttötarve on perusteltu ja valtaosa ravinteista annetaan karjanlannan muodossa (yli puolet)."

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 24/11

6 § Seleeni

Seleeniä voidaan lisätä selenaattina 15 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden sellaiseen lannoitteeseen, johon seleenin lisäys on tyyppinimikohtaisesti sallittu. Lannoitteessa saa seleeniä olla enintään 20 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Seleenin lisäystä ei saa tehdä lannoiterakeen pintaan. Seleenilisäys on ilmoitettava tuoteselosteessa. Poikkeuksena 1 momenttiin voidaan kotieläintilalle ja lantaa vastaanottavalle tilalle myytäviin lannoitteisiin lisätä seleeniä selenaattina 1 momentin mukaisin ehdoin 25 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Lannoitteessa saa seleeniä olla enintään 30 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Edellä 2 momentissa tarkoitetun lannoitteen sallittu käyttökohde on nurmen tai viljan täydennyslannoitus todettuun tarpeeseen, silloin kun peltojen pääasiallisena lannoitteena käytetään lantaa. Lannoitteen valmistaja ja myyjä ovat velvollisia etukäteen tarkistamaan, että lannoitetta vastaanottava tila on kotieläintila tai lantaa vastaanottava tila. Lisäksi lannoitetta käyttävien tilojen on osoitettava peltojensa lohkokirjanpidosta ne peltolohkot, joille lannoitetta on levitetty.

Maakalle

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 826
Vs: Seleenisalpietari
Ota tankkimaidosta seleeninäyte, niin eiköhän siinä perustelua tarpeeksi.

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 727
Vs: Seleenisalpietari
Tuon sähköpostin mukaan saa levittää karjanlannan täydennyksenä, mutta sitten on tuo asetusteksti. Eihän tätä nyt taas selvitä pirukaan, pitääkö olla näytteitä vai ei.

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Seleenisalpietari
Mä olen vaan laittanut sallituissa rajoissa tuota agrin hivensalpietaria, jossa siis on myös lisäseleeni. Myyjä ei myydessään maininnut mistään asetuksesta tai näytteenotosta. Sitä en tiedä mistä se näyte pitäisi/kannattaisi ottaa. Neuvonnan mukaan seleenihän pitäisi antaa jokaiselle sadolle, jotta sitä olisi rehussa. Karjalannassa kai on mitätön määrä seleeniä, niin sen täydennykseen normilannoitteen seleenimäärä ei ole sitten riittävä.

Lemmy

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 917
Vs: Seleenisalpietari
Entäs ne tilat, jotka käyttää pääasiallisena lannoitteena Putinin lantaa, jossa ei ole seleeniä? Asetuksessa ei ole oikein järkeä näiden kannalta.
Kaaoksesta nousee harha, meille se on tähtitarha.
http://haapasalontila.fi/index.html

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8302
Vs: Seleenisalpietari
Levittää mettään.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Seleenisalpietari
Uskaltaakohan nuo tilatut seleenisalpietarit nyt laittaa viljoille karjanlannan täydennykseksi? Onko muilla aikomusta käyttää? Oheinen sähköposti aiheesta.

"Pieni lannoituksellinen asia, tuskin aiheuttaa kenellekään sen suurempia ongelmia, mutta muistakaahan että seleenisalpietarin käyttö lannoituksessa tulee perustua todettuun tarpeeseen, eikä sitä tulisi käyttää järjestelmällisesti. Eli kysyttäessä pitäisi pystyä esittämään rehuanalyysi, viljavuustutkimus tms., jonka perusteella on päädytty seleenisalpietarin käyttöön. Lisäksi tilalla tulisi käyttää karjanlantaa lannoituksessa.

Asetustekstin (alla) mukaan täydennyslannoituksen voi tehdä, jos pääasiallisen lannoitteena käytetään lantaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että seleenisalpietaria voi käyttää ainoastaan lohkoilla joille on samana vuonna levitetty lantaa, vaan sitä voi käyttää myös muilla lohkoilla kunhan käyttötarve on perusteltu ja valtaosa ravinteista annetaan karjanlannan muodossa (yli puolet)."

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 24/11

6 § Seleeni

Seleeniä voidaan lisätä selenaattina 15 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden sellaiseen lannoitteeseen, johon seleenin lisäys on tyyppinimikohtaisesti sallittu. Lannoitteessa saa seleeniä olla enintään 20 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Seleenin lisäystä ei saa tehdä lannoiterakeen pintaan. Seleenilisäys on ilmoitettava tuoteselosteessa. Poikkeuksena 1 momenttiin voidaan kotieläintilalle ja lantaa vastaanottavalle tilalle myytäviin lannoitteisiin lisätä seleeniä selenaattina 1 momentin mukaisin ehdoin 25 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Lannoitteessa saa seleeniä olla enintään 30 milligrammaa kuiva-ainekilogrammaa kohden. Edellä 2 momentissa tarkoitetun lannoitteen sallittu käyttökohde on nurmen tai viljan täydennyslannoitus todettuun tarpeeseen, silloin kun peltojen pääasiallisena lannoitteena käytetään lantaa. Lannoitteen valmistaja ja myyjä ovat velvollisia etukäteen tarkistamaan, että lannoitetta vastaanottava tila on kotieläintila tai lantaa vastaanottava tila. Lisäksi lannoitetta käyttävien tilojen on osoitettava peltojensa lohkokirjanpidosta ne peltolohkot, joille lannoitetta on levitetty.

Näyte tankki maidosta ja kädet ristissä toivomaan ettei ole Ylen määrin seleeniä. Muistaakseni rehussa. Nurmen ja viljan kautta yliannostuksen vaaraa ei ole.
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

mermiina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 254
Vs: Seleenisalpietari
Se määrä mitä noissa lannoitteissa on ei missään tapauksessa pääse aiheuttamaan mitään seleenimyrkytystä, siitä on pikemminkin huutava pula. Ylimääräinen seleeni huuhtoutuu talven aikana vähiin.
Aikoinaan kun seleenilannoituksen määrää suurennettiin ruotsalaiset tutkijat varoittivat, että sinileväkukinnot lisäääntyvät, ja niin on myös käynyt.

arzyboy

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4314
  • Autetaan miestä mäessä...
Vs: Seleenisalpietari
Eihän orgaaninenseleeni ole mitenkään pahasta... Paitsi luomussa oli vähän aikaa. Eipä tässä ole mitään järkeä.
Mulla ei ole ollut kohta kymmeneen vuoteen käytössä seleeniä sisältäviä apulantoja kun seleeni on helpompi annostella ruokinnassa muuten. Tankkimaidosta teetin seleenianalyysin ja ihan oli oikealla tasolla...

agn2926

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 94
Vs: Seleenisalpietari
Tankkimaidon se-koe on hyvä olla kerran kaksi vuodessa muutoinkin, itse olen ruokinnan lisäyksellä saanut vähän nousemaan. Paikkakuntakohtainen vaihtelu. Tämä asetus on sikäli hyvä maidontuottajille  että tulee testattua, hinta taisi olla 40 €.