Jos ihailet ihmistä(olkoon tämä menestynyt artisti, tai kollega, kuka tahansa),joka tekee syntiä, hyväksyt samalla hänen tekonsa ja olet synnissä myös itse. Jos toinen keskusteluissa kerskuu teoillaan, jotka ovat syntisiä, älä lähde mukaan kehumaan hänen suorituksiaan, ettet itse joudu osaksi syntiä.
Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi tällaista?
Ihailen tapaa, jolla Jimi Hendrix sai kitarastaan esiin ääniä ja sointuja, mutta en ihaile hänen tapaansa elää, johon kuului huoria ja huumeita. Onko asia kohdaltani OK?
Tuo on kaiketi ok. Sitten asia olisi todellakin eri, jos haluaisit viettää tismalleen samanlaista elämää, hakien siitä nautintoa.
Ei ole oikein julkkisten palvonta on epäjumalan palvontaa.
Jos hänen mielestä Hendrixillä on hyvä soittotaito, niin en näe tuossa ongelmaa. Toisaalta, jos kysyjälle, tämä musiikki menisi ylitse muiden, lähinnä palvoisi soittaajaa, silloin kai voitaisiin pitää epäjumalaan verrattavana palvontana?
teittepä asiasta vaikean. Selvitänpä käyttäen vertausta bee...
Stevie Ray Vaughan oli mielestäni helvatan kova kitaristi enne uskoontuloaan. Sitä hän mielestäni oli myös uskoontulonsa jälkeen.
Se, että arvostan häntä hänen molempina kausinaan, ei viene minua helvettiin eikä taivaaseenkaan. OK?
