Reaganin ajan Suomessa elettiin kokolailla hyvää aikaa. Heille, jotka eivät ole eläneet tuota aikaa, saattaa joistain saman ikäisten kirjoituksista syntyä käsitys, että Suomi oli mustavalkoinen, köyhä ja ahdistava diktatuuri, jossa väärän sanan sanomisesta koitui vaikeuksia.
Kuitenkin tuona aikana talous kasvoi, elintaso koheni ja työttömyys pysyi siedettävällä tasolla. Sosiaaliturvaa parannettiin ja yleensäkin ihmiset olivat keskimäärin aika tyytyväisiä. Poliitikkojen tehtävä oli pitää Neuvostoliitto tyytyväisenä ja rajan omalla puolellaan, jotta täällä saatiin elää normaalia länsimaista elämää.
Normaaliin elämään kuului, että täällä katsottiin amerikkalaisia elokuvia ja sarjoja, kuunneltiin angloamerikkalaista musiikkia, ajettiin ruotsalaisilla, saksalaisilla, italialaisilla ja japanilaisilla autoilla (toki myös Lada oli suosittu, mutta sitä myytiin myös Ruotsissa kohtalaisesti), jotkut jopa amerikkalaisilla. Kansa pukeutui farkkuihin, harrasti laskettelua ja matkusteli ulkomailla. Joka koulusta lähti joku vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Tiedeyhteisöt kävivät muodon vuoksi Neukkulassa ja oikeasti Länsi-Euroopassa ja USA:ssa opiskelemassa, seminaareissa ja muuten harjoittamassa tietojen vaihtoa. Vaalit olivat vapaat ja salaiset ja lehtiä ilmestyi vasemmalta oikealle. Suomi osallistui Euroviisuihin ja oli tehnyt vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Suomalaiset opettelivat koulussa englantia, ruotsia ja saksaa, jotkut harvat jopa ranskaa ja venäjää. Kansalaisopistoissa päntättiin espanjaa. Suomi oli jossain suhteessa jopa Euroopan amerikkalaisin maa: ainoa, jossa Budweiseria sai sanoa olueksi.
Neuvostoliittolaisille tai muille Varsovanliiton jäsenmaille tai SEV-maille ja niiden kansalaisille tämä kaikki oli täyttä utopiaa. Jos suomalaisten elämä oli 90-prosenttisesti samanlaista kuin ruotsalaisten, se oli ehkä 10-prosenttisesti samanlaista kuin neuvostokansalaisten.
Suomen sanottiin olevan idän ja lännen välissä, mutta sitä se oli oikeastaan vain maantieteellisesti, tietenkin myös ulkopoliittisesti. Suomen kansa eli kuitenkin aivan normaalia länsimaista elämää siinä missä muutkin tuon ajan länsieurooppalaiset. Totta kai kansakuntien kulttuuriset erot ja taloudelliset resurssit vaikuttivat tuona aikana samoin kuin tänäkin päivänä.
Ns. yleiset syyt pitivät Kokoomuksen jonkin aikaa pois hallituksesta. Tämä oli kuitenkin asia, joka jopa uskallettiin sanoa ääneen. Täällä vallitsi sanan ja lehdistön vapaus. Joitain huomautuksia toki välillä annettiin siitä, minkä asioiden sanominen on epäviisasta. Näitä pyyntöjä sitten noudatettiin tai ei noudatettu. Esimerkiksi Tekniikan Maailma kertoi vuonna 1980 niistä teknisistä innovaatioista, joilla Itä-Saksasta loikattiin länteen. Joku lukija oli tuohtunut, tuohtumus julkaistiin lehdessä, mutta ei se tahtia haitannut. Nimimerkki Viki pilkkasi ko. lehdessä systemaattisesti risupartaisia rauhanaktivisteja ja muita vasemmistoradikaaleja.
Äärivasemmistossa toki oli porukkaa, jotka ottivat poliittisen teatterin tosissaan. Lisäksi oli poliittisten opportunistien joukko, jotka eivät niinkään toivoneet, vaan arvelivat Neuvostoliiton vetävän pisimmän korren ja alkoivat pedata itselleen hyviä asemia tai ainakin henkiin jäämistä.
Kaikkiaan 1980-luku oli hyvää aikaa Suomessa, lukuun ottamatta verotusta, joka oli kireämpää kuin tänä päivänä. Maa oli saatu jokseenkin valmiiksi ja tuloksista päästiin nauttimaan. Seuraavalla vuosikymmenellä kasvoi BKT, mutta ei vauraus. Siitä lähtien on purettu sitä, mitä 1960- ja 70-luvuilla rakennettiin tai sen on annettu rapistua. Mutta se onkin toisen kertomuksen aihe.
