Kesäkurpitsa kasvaa ainakin Hämeessä ja Pirkanmaalla hyvin ja varmaan ylempänäkin. Kyseessä on kuitenkin kasvi, jossa on jotain 98 % vettä (ja loput pahaa makua), joten sen solurakenne räjähtää pienestäkin pakkasesta. Nolla astetta ja se on soromnoo. Eli keväällä istutat muovikalvopenkkiin kuin mansikat ja vetäiset harsot päälle ja seuraavan kerran harsot pois, kun hallan vaara alkaa olla väistynyt, mutta sehän ei kokonaan väisty ennen heinäkuuta, joten valmiustilassa pitää olla. Hyvä kasvupaikka on sellainen, missä kylmä ilmamassa pääsee jatkamaan vielä alamäkeä.
Kesäkurpitsa tarvitsee reilusti vettä, kohtalaisen ph:n, paljon vettä, kohtalaisesti ravinteita, runsaasti vettä ja riittävästi kosteutta. Tihkukasteluletku ei ole pahitteeksi siellä muovin alla. On jo niin paljon aikaa, kun olen tuota kaupallisesssa mittakaavassa viljellyt, että en muista enää tarkkoja lannoitemääriä, mutta sellaiset vanhankansan puheet kannattaa unohtaa, joissa käsketään ajamaan pihatollinen sontaa kurpitsamaahan. Muistaakseni tuollaisilla viljan lannoitemäärillä / ha mennään. Lisäksi lämpö, aurinko ja pölyttäjät ovat tarpeen. Periaatteessa niitä voi pölyttää itsekin, kuten kasvihuonekurkuillekin tehdään. Kun kukka alkaa kuihtua, se kannattaa nypätä irti kurpitsasta, koska lahotessaan se tuppaa lahottamaan myös hedelmää. Hedelmät (no ei se ole hedelmä, mutta mennään nyt sillä) kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan pitää irti mullasta ja lahoavista kasvinosista. Kurpitsan lehtiä voi ja kannattaa vähän harventaa, niin kasvuvoima ei kulu niihin ja aurinko läytää hedelmät. Kurpitsan viljely ei ole rakettitiedettä, mutta jos sitä kaupallisessa mielessä aikoo harjoittaa, kyllä sekin työtä ja omat niksinsä vaatii.
Kun kesäkurpitsa viihtyy, se tuottaa satoa runsaasti. Niillä kymmenkiloisilla mötiköillä ei ole mitään kaupallista arvoa, joten satoa pitää korjata lähes päivittäin, jotta kurpitsa ei kasva liian suureksi ja jotta kasvuvoimaa riittää taas uusille tulokkaille. Kaupaksi menee sellaiset 25 - 35 -senttiset yksilöt, jos siis niistä vihreistä, pitkulaisista puhutaan.
Kesäkurpitsoita on myös muunlaisia. Kirkkaan keltaisia pitkuloita ja mm. sellaisia ufon näköisiä kiekkoja. Jostain syystä kaupaksi menee lähinnä vain niitä tylsiä vihreitä, jotka ovat myös vetisimpiä, kuoreltaan ohuimpia ja siksi nopeimmin pilaantuvia. Viileässä kesäkurpitsa kyllä säilyy pari-kolme-neljäkin viikkoa, mutta ei sitä kannata liikaa hautoa, kun sen pitäisi kestää vielä kaupassa ja kuluttajan kotonakin.
Kauppiaat ovat siitä hauskoja veitikoita, että kun kesäkurpitsa maksaa vielä toukokuussa kolme-neljä euroa kilo, hinta putoaa euroon, kun kotimainen sato alkaa kypsyä. Se siitä suomalaisen suosimisesta. Ja jos varastossa on vielä sitä epsanjalaista, ei tuoretta kotimaista oteta rinnalle, mutta sitten kun sille löytyy tilaa, hinta onkin romahtanut. Elo-syyskuussa kesäkurpitsan hinta on taas 3-4 euroa, kun ei sitä kukaan täällä tuota. Samat kauppiaat pokkaavat sitten mitaleita itsenäisyyspäivänä.
Jos kesäkurpitsaa aikoo ihan tosissaan alkaa kasvattaa, suosittelen myös kokeilemaan rinnalla talvikurpitsaa (winter squash), joka ulkoisesti on vähän kuin kesäkurpitsan, koristekurpitsan ja Halloween-kurpitsan risteytys. Se on kasvukaudeltaan pitempi (koko pitkän kesän), hyvin varastointia kestävä, näyttävän näköinen ja satoisa kasvi, jota tänä vuonna ei kai kukaan manner-Suomessa tainnut kaupallisesti viljellä. Sillä on rajalliset markkinat isoimmissa kaupungeissa, joissa asuu koulutettua, ostovoimaista väkeä ja ulkomaaneläviä eli paikkakunnilla, joilla on Stockmann.
