Ensimmäisenä pääsiäispäivänä päätin lähteä pyöräajelulle,koska meidän juhlamme oli pitkäperjantaina ja toinen juhla ajoittuu vasta tämän päivän kiitosjuhlaan. En kerinnyt pyöräillä kauaskaan,kun vastaan tuli mummo ,joka oli kerran talvella pyöränvartijana minulle kaupan edessä kun unohdin lukon kotiin ja pähkäilin,miten uskallan jättää pyörän ilman lukitusta.Niin siihen tuli mummo,joka sanoi,että minä voin vartioida sitä sen aikaa,koska olen niin joutilas,että joudan vaikka aidanseipääksi.
Pysäytin siis eilen hänet ja pyysin häntä päiväkahville,kun halusin kiittää siitä talvellisesta tapauksesta.
Mummo tupisi hiljaa:minähän lähden mielelläni,kun olen aivan yksin.
Kahviteltuamme oikein karjalan piirakoilla herkutellen , aloin kysellä,miksi hän oli yksinäinen.
"Mies kuoli 10v sitten ja senjälkeen olen ollut yksin.Kävin aluksi ulkoiluttamassa vanhuksia,mutta sitten he kuolivat ,yksi toisensa jälkeen eikä minua enää kelpuutettu siihen hommaan ,koska olin liian vanha."
Aloin kysellä hänen elämästään,missä hän oli syntynyt ja mitä tehnyt. "Isä kuoli,kun olin vähän toisella kymmenellä,sitten kuoli äiti kun olin neljäntoista.Hoidin häntä kotona kuolemaansa asti ja hänen viimeiset sanansa olivat: Hoida sinä Senja(nimi keksitty)nämä sinua nuoremmat,älä anna kenenkään viedä heitä kotoaan. Ja niin minä lupasin ja hyvin hoidinki.No millä te elitte,minä kysyin. "minulla oli neljä lehmää ja kanoja,hoidin nekin yksin
Tässä kohti aloin hävetä nykyistä yhteiskuntaa,kun muistin ne monet tuntemani nuoret naiset,jotka eivät olleet hommanneet edes ammattia,vaan tekivät muutaman muksun ja( monet vielä eri miehille),
ja elävät huolettomina kunnellen musaa ja shoppaillen ja sometellen,yhteiskunnan hellän huolen varassa. Kun sitten kyselin mummon ikää,hän sanoi epävarmasti:luulen,että olen kohta 80v. Ajan kuluessa aloin huomata,että mummo alkoi olla pahasti dementoitunut,nykyasiat ei olleet oikein muistissa.Hän hätäili jatkuvasti ,onko pyörä turvassa ja missä kassi on. Lupasin saattaa hänet kotiin.
Hän muisti vielä osoitteensa,joten tiesin missäpäin katu oli.Mummo itse meinas lähteä ihan toiseen suuntaan. Vakuutin hänelle,että suunta oli väärä ja että minä tiedän kadun.Mummo ajeli perässä ja kohta poikkikatu tulikin vastaan ja käännyimme hänen kotiinsa.Sievä rivitalohuoneisto ihan metsän reunassa odotti. Kuulin,että hänellä asui juoppo poika vanhainkodin asunnossa ja haki mummolta säännöllisesti rahaa,kun oma työttömyyskorvaus ei riittänyt
Lapsenlapsia ei ollut,joten mummolla ei todellakaan ollut ketään lähiomaista,joka katsoisi perään .
Sanoin lähteväni pyörälenkille ja toivotin hyvää jatkoa,mutta mummo ei halunnut jäädä tyhjään kotiinsa,vaan sanoi tulevansa mukaan.Ajelimme tovin aikaa ja juttelimme,mummo ajoi perässäni.
Yht´äkkiä huomasin puhuvani yksin ja kun katsoin taakseni,mummo oli hävinnyt
Säikähdin ja lähdin ajamaan takaisin,löysin hänet sitten kotinsa pihasta.Katsoin,että löysi avaimen ja pääsi sisälle.
Huolestuin todella tällaisten yksinäisten vanhusten kohtalosta. Kävikö hänellä edes hoitajaa kotona.?
Ajattelin omaa kohtaloani,joka saattaa olla edessä jo muutaman vuoden päästä.
Hyvä Jumala,rukoilin mielessäni.Jos minulla menee muisti niin ohjaa minun polkupyöräni tuonne jokeen,syvimpään virta kohtaan,että varmasti hukun. En halua elää muistamattomana toisten ihmisten haittana.
