Suorakylvö on todella haastava laji. Pitää todellakin malttaa odottaa oikeaa olosuhdetta, ja joinakin vuosina oli pakko kylvää liian kosteaankin.
Kaikissa viljelytekniikoissa on omat ongelmansa. Suorakylvö vaatii aikansa, että maa oppii siihen. Sama on kyllä tilanne myös muissakin tekniikkamuutoksissa.
Näkisin, että muokkauskylvöissä tuo 10 - 20 cm pidetään väkisin kuohkeana. Ongelmat voivat virheellisin toimin muodostua lähinnä tuon kerroksen alapuolelle. Suorakylvössä, jos viljellään vain matalajuurisia viljoja, kuten itse aluksi tein, pellolle tulee n. 10 cm kerros, jossa multavuus ja kasvukunto on hyvä, sen alla maa on varsin kovaa, eikä pieniä juuria paljonkaan löydy muualta kuin madonrei'istä. Madot kyllä lisääntyvät. Siksi näkisin viherlannoitusnurmet hyvänä viljelykierrossa suorakylvössä. Tietysti myös muut syväjuuriset kasvit kierrossa auttavat. Siis ruis, syysvehnä, syysrypsi.
Jos kerääjäkasviksi sallitaan vaikkapa retikka, voisi se toimia erinomaisesti syvemmältä kuohkeuttavana, jolloin siitä saataisi paljon hyötyjä.
Maalajit ovat lisäksi oma asiansa.
Minulla oli suorakylvöjä aloitettaessa 2000- luvun alussa selviä kyntöanturoita muutamilla hankalammilla lohkoilla. 10 vuoden suorakylvöaikana ne ovat käytännössä hävinneet. Oliko syynä roudat, vl nurmet vai suorakylvö yksin, en tiedä, mutta positiivisia muutoksia tuli. Jos vielä viljelisin tavanomaisesti, olisin ehdottomasti suorakylväjä, mutta käyttäisin myös viherlannoitusnurmia syväjuurisin kasvein, syysviljoja ja kerääjäkasveja maan kunnossapitoon.
Jos muuten retikkaa tai vastaavaa ei erityisesti kielletä käyttämästä kerääjäkasvina, kai sitä voisi lisätä seokseen vähän. Minulla ei ole retikasta vielä kokemusta. Kiinnostaa kyllä tulevaisuudessa, että toimisiko kerääjäkasvien seassa.
Skn:hän kokeili retikkaa aiemmin, olisiko neuvoja?
Mikä sai luomuun siirtymään?
Luomuun siirtyminen on aika monivaiheinen juttu. Olin ennen koneurakointitöissä, mutta se lento sai loppua. Siinä saa tehdä työtä vuorotta, eikä silti meinaa saada rahoja riittämään. Heti kun jotain kertyi, hajosi joku isompi juttu tai piti taas investoida. Taksatkin täällä kilpailtiin piloille. Suorakylvö oli keino saada työt urakointiaikana vähenemään. Samalla oli tarkoitus saada maan rakenne paranemaan.
Kuten edellä mainitsin, oli suorakylvössä meidän mailla lieviä tai ajoittain sateisena vuonna isompiakin ongelmia. Piti alkaa miettiä, mitä tehdä. Kun suorakylvöön oli alettu, pyrin etsimään asiaan soveltuvia keinoja saada maan multavuutta paranemaan. Siksi viherlannoitukset. Muokkauksia en halunnut alkaa tehdä, silloinhan koko suorkylvön idea olisi mennyt. Muokkasin vain mahdolliset raiteet ja levitettävät ojamaat.
Muutamien seudun viljelijöiden kanssa keskusteltaessa kävi ilmi, että he olivat käyneet luomukurssit ja ottaneet sieltä käyttöön omaan tavanomaiseen viljelyyn sopivia keinoja. Siis viherlannoitus ja kerääjäkasvit. Tosin hieman eri muodossa, kuin nyt kerääjiä toteutetaan. Siispä itsekin luomukurssille hakemaan sieltä keinoja tavanomaisen viljelyn avuksi.
Kun kurssilla totesin, että olin jo alkanut toteuttaa joitakin luomukeinoja, aloin miettiä mahdollisuutta luomuun siirtymiseksi. Muutos luomuun oli oikeastaan aika pieni. Paikallisen neuvojan avulla teimme kannattavuuslaskelmat, jopa tarkoituksella pessimistiset. Kun laskelmat näyttivät selvän kannattavuuden, oli ongelmana enää vain oma asenne. Se olikin vaikeaa. Mutta kun tutustuin muutamien suurten tilojen siirtymiseen luomuun (2kpl yli 350ha:n tilaa), alkoi asennekin muuttua. Kun olin keskustellut toisen suurtilan omistajan kanssa, mitä tehdä, kun valvattia kasvaa eräällä pellolla. Hän totesi, että pitää yrittää katsoa toiseen suuntaan ohiajaessa.
Kun vielä muiden luomutuottajien kanssa mietimme valmiiksi keinot, miten pidetään kestorikat hallinnassa viljelykierron toimin, oli päätös kokeilla valmis. Luomukurssin loppumisesta sitoumuksen tekoon meni noin kuukausi. Voisi melkein sanoa, että hurahdin.
Luomu on hyvin pitkälle asennekysymys. Muutos merkitsi minulle siirtymistä viljanviljelijästä maanviljelijäksi. Nyt pyrin opettelemaan maan fysiologista, biologista sekä kemiallista toimintaa. Todella kiinnostavaa.
Talouden kannalta pystyn nykyisin tarkasti suunnittelemalla saamaan lähes saman tuloksen, kuin hulluina urakointivuosina. Nykyisin vain voin tehdä töitäni itse määräämääni tahtiin ja omaksi ja perheen hyväksi.
Nyt muutamien vuosien kokemuksella en usko, että minä enää palaisin tavanomaiseen viljelyyn. Nykyisin on enemmän aikaa perehtyä asioihin urakointien loputtua. Haasteita tässä kyllä riittää, ja kokeilun kautta pitää asiat opetella. Tosin myös alueen luomuviljelijöillä on hyvä yhteishenki, ja halu jakaa kokemuksia muiden luomuviljelijöiden kanssa. Ainakin täällä meillä päin.
Tulipa pitkä tarina, enkä silti osaa purkaa ajatusta täysin. Niin ja kyllä siitä suorakylvöstä on apua maan rakenteen kunnossapitoon. Maa on kuitenkin kovin monimutkainen juttu. Ei millään yksittäisellä keinolla saada asioita kerralla kuntoon. Kaikkien toimien pitää kohdistua siihen, miten maa voi paremmin. Mielestäni jos suorakylvölla saadaan aikaan viisi vuotta kehitystä parempaan, voidaan saavutus pilata yhdessä märässä syksyssä rypöen. Samoin kun maahan saadaan vaikkapa matoja lisääntymään, pitää myös madoille tehdä ruokaa. Kerääjäkasvit ja nurmet. (Pitää se aiheeseen sopiva viittauskin saada aikaan).
SS:n dokumentti kerääjäkasveista on erinomainen. Apila ei sido typpeä, sehän on typen tuottaja. Ei tosin ensimmäisenä vuonna. Sen ajatus lienee lisätä juurimassaa ja kerätä muita ravinteita. Luomussa tietysti tuottaa maahan typensitojabakteereja, ettei siemeniä aina olisi tarpeen ympätä. Yksivuotiset apilat keräävät muita ravinteita, paitsi ei typpeä. Siihen raiheinä on paras.
