Verottaja:
Jos metsätaloudessa käytetään moottorikelkkaa, mönkijää tai traktoria, näiden koneiden metsätalouskäytöstä aiheutuneet kulut vähennetään pääsääntöisesti käyttötuntien perusteella laskettuna osuutena niiden kokonaiskuluista. Muun selvityksen puuttuessa kuluiksi voidaan arvioida moottorikelkasta ja mönkijästä 14 €/käyttötunti ja traktorista 11 €/käyttötunti.
Moottorikelkka, mönkijä tai traktori voi vain poikkeustapauksissa kuulua metsätalouden kalustoon. Tällöin koneen pääasiallisen käytön tulee jatkuvasti olla metsätalouskäyttöä. Tällainen tilanne voi tulla kysymykseen metsätaloudessa lähinnä silloin, jos jatkuvasti vuosittain tehdään omana työnä runsaasti sellaisia hankintahakkuita tai metsänhoitotöitä, joissa konetta käytetään. Konetyypin on sovelluttava käyttötarkoitukseen ja konetehokkuuden on oltava riittävä. Käytettävissä on lisäksi oltava tehtävien töiden kannalta tarpeelliset koneen lisävarusteet (esimerkiksi peräkärry, maatilakuormain tms.). Näissäkin tilanteissa käyttötunneista on pidettävä kirjaa ja yksityiskäytön osuus kuluista ja poistosta on vuosittain tuloutettava.
Yksityistalouden käyttöön otettujen polttopuiden teosta ja kuljetuksesta aiheutuneet kustannukset eivät ole metsätalouden pääomatulosta vähennettävissä olevia kuluja, koska vastaava tulo on verovapaata. Koneen käyttöä yksityistalouden polttopuiden korjuussa ei katsota metsätalouskäytöksi selvitettäessä koneen lukemista metsätalouden kalustoon. Myöskään koneen käyttökulut eivät tällöin ole vähennettävissä miltään osin metsätalouden pääomatuloista.
Moottorikelkan, mönkijän ja traktorin käyttötunneista ja käyttötarkoituksesta metsätaloudessa on oltava luotettava selvitys muistiinpanoissa, josta se voidaan tarvittaessa pyytää nähtäväksi. Selvitykseen tulee sisältyä tiedot tehdyistä töistä mielellään metsikkökuvioittain.