Olen hionut oman rutiinini jo niin pitkälle, että lomittajat ovat kauhuissaan, kun melkein lasken askeleetkin. Hypätessä aika kuluu hukkaan ja se on jostain pois. Mutta se on vain lomittajien kohdalla vaikeaa, kun on opetellut hartaudella ne kaksikymmentä lypsämään ja nyt pitäs tehokkaasti selvitä viidestäkymmenestä. Ei siinä lypsyliinoja oikein ehdi viikkaamaan. 
Et kai sinä lomalla ollessasi lomittajien askelia laske??
En, mutta yritän opettaa meidän lypsytyylin ennen lomalle jäämistä. Nyt vain tuli totuus esiin, ettei toimistolta tarjota lypsytyöhön kuin viidenkympin ylittäneitä naisia ja silloin homma repesi. Jos itse lypsän nuo kamurat reiluun kahteen tuntiin, mutta lomittajalle ei kolme riitä, niin sitten on kyllä mietittävä, missä mättää. Ja kyllä sieltä löytyi se käveleminen. Joka ainoa rätti, kastelupullo ja suihkemuki,ja vielä tulpatkin haetaan erikseen lypsyvaunusta.Liinat viikataan hartaudella ja muistetaan kitistä, kun lehmät eivät osaa käyttäytyä lypsyjakkaraa käyttävää kohtaan oikein. Minulla kun ei vain ole ollut aikaa istuskella siellä lehmän alla.
Talonlypsyrutiinia tulisi lomittajankin kunnioittaa, turha sanoa, että jokainen tyylillään, niin se ei vain mene. Itse olen sen reilun parinkymmenen vuoden lomittajan uralla opetellut, niin monta tyyliä ja rutiinia, että hirvittää.
Ja taas on helppo sanoa, että lomittajalla vaatii opettelua. Näitä lomittajia minä opetin kolme päivää ja sitten kokeiltiin vasta, miten yksin sujuu, mutta ei sujunut. Ja kun ottaa vielä huomioon, että näillä oli kaikilla kaksi tervettä jalkaa, niin häpeähän se on jos ei rammalle pärjää.
