Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viljelysuunnitelma ohjelma  (Luettu 89747 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Päätin ladata Sirppi-sovelluksen , vaikka käytänkin Peltotukea kolmelta eri tietokoneelta, kolmella eri paikkakunnalla. Päätin keskittyä Sirppi-päivityksiin vain yhdeltä tietokoneelta, silloin ei pitäisi tulla ristiriitaisuuksia ?

Sirppi-palvelun toiminnallisuus muuten vaikuttaa siltä mitä olen Peltotuessa hakenut; esimerkiksi toteutuneet-toiminnon käyttö suunnitteluun JA muistiinpanoihin, juurikin päivämäärää hyväksikäyttäen.

Yksi mikä harmittaa, on uusien lohkojen talvisen suunnittelun hankaluus Peltotuessa, varmaan myös muissa. Eli lohkot naputtelin vaivalloisesti useita lohkotietoja eri paikoissa tallettaen, koska Vipuun ei ole vielä ilmaantunut uusien lohkojen lisäystoimintoa.  Eli suunnitella pitäisi, ei ole lohkoja, ja nyt sitten asiat tulee tehdyksi kaksi kertaa, toki hallinnon järjestelmästä ladattuna tulee kaikki valmiiksi sitten, itse tehtyjen päälle. Kartat myöskään eivät päivity, ennen kuin haku avataan. Eli tässäkin on tarpeen ottaa seuraava käytäntö: Tukisuunnittelun pohjana on periaate, että viljelykasvin kasvulohkon pitää olla yksi, ainoa ja yhtenevä peruslohkon kanssa ! Silloin voinee ladata viimevuotisia tietoja, jos haku ei ole vielä auki ? Kasvulohkosuunnittelu tulee kyllä tyhmänoloiseksi, sitä ei juurikaan tarvittaisi. Lohko kuin lohko silloin. Oliko tässä taas esimerkki siitä, että monipuolisen suunnitteluohjelman ja tietotekniikan käyttö jäykistää itse toimintaa ? Lisäksi tulee ongelmaksi pohjavesialue kasvulohkoihin aina mukaan 100% :sesti, kun on näitä osaperuslohkon pohjavesialueita melkein kaikilla lohkoilla.

Toinen ongelma on vuoden 2019 tukitietojen vaillinaisuus ohjelmassa, jolloin tukioptimointi ei ole välttämättä ajan tasalla. Mutta kun vaan laittaa viherkesannon EFA:n kohdalle ja ohraa kaikkialle muualle, niin eiköhän sillä pääse eteenpäin. Lannoitteet laitoin lisäyksenä vuoden 2019 varastoon jo tilauksen mukaan, koska silloin voi suunnitella lannoitukset  niin, ettei pääse sitten todellisuudessakaan loppumaan !

Siementen varastossa olen ollut luvattoman saamaton: en ole enää jaksanut niitä tallettaa. Pitäisi ehkä. Edelleen Peltotuen syötteiden naputtelu on anteeksiantamattoman typerästi ratkaistu: aivan satunnaisesti tulee päivämääräkenttiin jotakin aivan muuta, vaikka koittaa naputella varovasti ppkkvvvv, ja aloittaa tunnollisesti kaksi merkkipaikkaa ensimmäisen pisteen vasemmalta puolelta. Nämä siis syysviljojen muistiinpanoissa, ovathan ne kaikki vuodelta 2018.

Sirpin varastotoiminto taitaa olla tyyliä Nutikka Pro, en ohjeesta kyllä saanut selville ensimmäisellä kerralla yhtään mitään. Miksei Sirppi voi vaan synkronoitua Peltotuen varastonhallinnan kanssa ? Ai tälläkö kosiskellaan Peltotuki Micron käyttäjiä ?

Kerääjäkasvin jätin suunnittelusta kokonaan pois. Se on kyllä niin kuspäinen ja hankala uskomushoitopalkkio, ettei paremmasta väliä. Mieluummin viljelen syysvilja-kerääjäkasveja ihan sadon vuoksi, nämä eivät tosiaankaan ole kerääjäkasvikierron kasveja, syysvehnä/ruis, syysrapsi, rapsinsänki, kevätvilja, syysvilja, jne. , jokainen vaatii täyden rikkaruohontorjunnan, kaikissa muokataan ennen lokakuun alkua, apilat ja italoheinät estävät järkevän toiminnan, luoho jos on tilalle kerran tarttunut.  Maaseudun uutisessa on riemastuttava lausunto: "ympäristökorvauksen kerääjäkasviala on pudonnut puoleen vuodesta 2015, jolloin nykyisen ohjelmakauden tukijärjestelmä tuli käyttöön. Ylitarkastaja Anna Schulman maa- ja metsätalousministeriön maaseudun kehittämisyksiköstä korostaa, että korvattavan alan voimakas lasku ei johdu viljelijöistä vaan hallinnollisesta päätöksestä."

Hallinnollisesta päätöksestä niinpä ! Eikö muka viljelijä itse päätä, milloin kerääjiä laittaa, jos niissä on korjattavaksi asti rahaa ? Missäpä ne hyödyt nyt sitten olivatkaan, kun tukimatto vedettiin alta ? Enkö sanonutkin, että ilman anteliasta tukiautomaattia ei kerääjiä kenkään laita ! Pthyi !

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Sirppi-pilvipalvelu on ottanut saman kannan suunnittelu- ja toteutuneet-välilehden rooleihin, mikä minullakin oli, kun osuin erinäisiin ajatuksellisiin ristiriitoihin niissä toiminnoissa. Nyt kylvöajan keskellä kun toteutuneissa ei ole vielä mitään, ei Sirppi-palvelulla ole käyttöä, koska se tarvitsee tietoja nimenomaan toteutuneet-välilehdeltä. Eli Sirppi-palvelu erikseen kehottaa tekemään viljelysuunnittelun vuoden alussa Toteutuneet-välilehdelle, ilman päivämääriä, johon tauluun sitten tulevat kännykällä tehdyt kuittaukset, ja päivämäärät täydentyvät paikalleen. Hmmm...

Varastonhallinta Peltotuessa ainakin menee tuolla tavalla ei-synkroniin todellisuuden kanssa. Koska Peltotuki kuittaa varasto-oton Toteutuneet-taulun toimenpoiteen mukaan, ei päivämäärätiedon olemassaolon mukaan.

-SS-

Don Essex

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1541
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma

Varastonhallinta Peltotuessa ainakin menee tuolla tavalla ei-synkroniin todellisuuden kanssa. Koska Peltotuki kuittaa varasto-oton Toteutuneet-taulun toimenpoiteen mukaan, ei päivämäärätiedon olemassaolon mukaan.

-SS-

Kyllä minulla Sirppi poistaa siemenet varastokirjanpidosta vasta kun päiväys on laitettu. Kylvämättömät on siirretty toteutuneisiin ja päivämäärää ei ole laitettu. Mallasohran siemenet ovat juuri menossa naahan mutta vielä varastokirjanpidon varastossa kun pvm puuttuu.
Don Essex

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma

Varastonhallinta Peltotuessa ainakin menee tuolla tavalla ei-synkroniin todellisuuden kanssa. Koska Peltotuki kuittaa varasto-oton Toteutuneet-taulun toimenpoiteen mukaan, ei päivämäärätiedon olemassaolon mukaan.

-SS-

Kyllä minulla Sirppi poistaa siemenet varastokirjanpidosta vasta kun päiväys on laitettu. Kylvämättömät on siirretty toteutuneisiin ja päivämäärää ei ole laitettu. Mallasohran siemenet ovat juuri menossa naahan mutta vielä varastokirjanpidon varastossa kun pvm puuttuu.

No niinpäs olisikin hyvä, mutta ei Peltotukipron varastonhallinnassa. tässä äskön kokeillen varasto-otto tehdään heti kun rivi on siellä toteutuneissa, ilmankin päivämäärää.

Nyt varmaan sitten harjoittelemaan Sirpin omaa varastohommaa. Siis siinä on jokin varastonhallinta ? Mihin minä tätä Pro-versiota tarviin sitten enää ?

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Selvästikin tässä Sirpissä yhdistettynä Peltotukeen voisi olla jokin idea, mutta en vielä oikein ole sisäistänyt, mikä ? Sirpissä yksinäänkin lienee kaikki vastaavat toiminnot kuin Peltotuki Microssa, Vipu-päivityksineen, lisänä varastonhallinta ja karttaosa, joka Maanmittauslaitoksen karttoja ja GPS:ää käyttävänä on varmasti toimivakin.  Peltotuki Prossa saa lisäksi varastonhallinnan, joka siis on myös Sirpissä. Karttaosa tulee Peltotuki  Prossa, joka Nutikka Pro kuitenkin on käyttökelvoton, eikä paikkatiedot siirry kumminkaan Vipuun päin, joten on Vipussa hakemus piirrettävä silti. Ainoa, minkä peltotuessa sitten saa niinkö lisäksi, on tukioptimointi, eli erilaisten hömppien valinta viljelykasvien sijasta, ja tieto siitä, mistä saa suurimmat tuet. No tietäähän sen optimointiosattakin, eläinluomupuutarhalatausnurmiviljely, täysin omilla lukemillaan.

Lannoitelaskenta toimii Peltotuesssa ja ihan kaikissa muissakin suunnitteluohjelmissa heikommin, mitä voisi luulla, jos lannoitteita ei hanki kylvöpäivänä sitten, jolloin suunnitelmassa voi laskea sopivat ja soittelee omamyyjälle, joka lennättää helikopterilla sen räätälöidyn lannoiteseoksen paikalle. Normaali lannoiteoptimointi on lähinnä pressukasassa olevien satunnaisten pussien mukaan kilojen heittäminen ruutuun ja vain vilkaisee, meneekö ravinnerajat yli. Helpoin ja halvin lannoiteoptimointi on laittaa suomensalpietaria 400 kg/ha.

Turvallisinta kuitenkin lienee käyttää Sirppiä itsenäisenä sovelluksena, jos sillä voi viljelymuistiinpanot tehdä normaalisti. Viljelysuunnitelman haistapaskuus muutenkin voidaan piilotella tupakkiaskin kanteen tehtyyn listaan, esim.:

Lohko 1  Brage Ohra   400 kg SS
Lohko 1  Brage Ohra   400 kg SS
Lohko 1  Brage Ohra   400 kg SS
Lohko 1  Brage Ohra   400 kg SS
Lohko 1  Brage Ohra   400 kg SS
...
Lohko n Kaarle Ohra   400 kg SS

Ja sitten kylväessä kylvää sitä, mitä pihalla on, saahan suunnitelmaa muuttaa eikö.

-SS-

Kaupoi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1052
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Nyt kylvöajan keskellä kun toteutuneissa ei ole vielä mitään, ei Sirppi-palvelulla ole käyttöä, koska se tarvitsee tietoja nimenomaan toteutuneet-välilehdeltä. Eli Sirppi-palvelu erikseen kehottaa tekemään viljelysuunnittelun vuoden alussa Toteutuneet-välilehdelle, ilman päivämääriä, johon tauluun sitten tulevat kännykällä tehdyt kuittaukset, ja päivämäärät täydentyvät paikalleen.
-SS-
Sirpillä pystyy myös lisäämään tapahtumia. Ei tarvi välttämättä mitään "pohjalle". Itse kyllä pyrin lisäämään peltotuessa tapahtumat toteutuneisiin ennen peltotöitä, mutta esim. muokkaukset ja havainnot tulee lisättyä suoraan sirpillä.
"Yllä oleva teksti on tuotettu tiloissa, missä käsitellään faktatietoja."

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Nyt on sitten sirpillä kokeiltu viljelymuistiinpanoja. Älypuhelin, vaikka olisi markkinoiden kirkkain amoled-näyttö, niin aamupäivän kirkkaudessa ei tahdo nähdä kuin ryömimällä traktorin  alle varjoon. Havainnon kirjaamisessa valokuva on hyvä. Ruiskutusnesteiden täyttely ja muutenkin toimenpiteiden täyttely kännykällä on toivottoman kömpelöä. Lohkolistassa on itsepintaisesti aivan väärä lohko ensimmäisenä vaikka kuinka järjestelee ja päivittää. Etäisyydet kuitenkin menevät oikein eli paikkatieto menee oikein. Eli peltotukeen pitää tehdä toimenpiteet valmiiksi, muuten homma menee pellonreunalla istumiseksi. Pallukoiden kuittaaminen on enin mitä voi kädet tahmassa tai nitriilihanskat kädessä tehdä. Niin kyllä se kuittaaminen kotiin tultuakin on yhtä helppoa ja vaivatonta. No tehoviljelijällä on gps ja autosteer siinä kelpaa ajankulukseen niitä Sirppejä täyttää.

Kerran on Sirpin päivityksen jälkeen yhden lohkon toimenpidelistan päivämäärät nollautuneet tyhjiksi. Eli varmuuskopio tikulle on välttämätön joka kerta. Kyllä kirkaskuvainen näppäimistöläppäri tikkuhiirellä olisi välttämätön, eikä näin ollen Sirppiä tarvittaisi mihinkään, koska Peltotukikin kulkisi mukana.

-SS-

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Mä kaipaan jotain muuta kuin SS. En tarvii paikkatietoja tai mitään muutakaan ylimääräistä. Ainoastaan sen mitä viranomaiset vaati. Ruutuvihko saa sitten toimia niinä ylimääräisten kirjausten paikkana. Onko ohjelmaa jossa tapahtuisi vain välttämätön?
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

Rakkine

  • Vieras
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Mä kaipaan jotain muuta kuin SS. En tarvii paikkatietoja tai mitään muutakaan ylimääräistä. Ainoastaan sen mitä viranomaiset vaati. Ruutuvihko saa sitten toimia niinä ylimääräisten kirjausten paikkana. Onko ohjelmaa jossa tapahtuisi vain välttämätön?

Mulla on kans Peltotuki+Sirppi, mut olen kyllä ja101 linjoilla tässä asiassa. Kasvinsuojelun syy kun pitää merkitä, en käytä lainkaan Havinto-toimintoa, vaan kirjoitan sen sinne muistioon. Havainto-toiminnon kätttö tuo yhden lisärivin ja siis lisätyötä ja tekee peltotuesta entistä sotkuisemman ja raskaslukuisen. Ja muutenkin on tuo kasvunsuojelun perustelu vähän hölmön tuntuista, niinpä melkein joka rikkaruiskutuksen perusteluksi kirjoitan: runsaasti monenlaisia rikkakasveja torjuntakynnyksen ylittävä määrä.  Näin siksi, että tosiasiassa tuo on ainoa järkevä tapa, kun ei ole järkeä möyriä se pelto läpikotaisin läpi ja luetteloida kaikki havaitut rikat, peltotuen tulostusversiosta tulisi silloin 200-sivua paksu romaani.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Tuo uusi "havainto"-toimenpide Peltotuessa  on siinä hyvä, että se yhdistää luonnollisesti kasvis. toimenpiteet, samalle ruiskutuskerralle, muotovaatimukset täyttävien havaintojen kanssa. Sirpissä oleva valokuvatoiminto on hyvä havainnon pohjaksi, jos kuivat sormet tms. haittaavat kosketusnäytön käyttöä. Kuvan näppääminen ja OK on helpompaa, niin se kuva menee havainto-kohtaan.

Muuten kyllä Sirppi tuntuu hankalalta käyttää älypuhelimella, ehkä 10 tuuman tai isompi tabletti olisi hyvä ? Myös jos tarvitsee lukulaseja, nehän ovat pyhäpuseron taskussa, eivätkä mukana pellolla välttämättä. Sirppi vaatii hiukan totuttelua Peltotuen käytön muuttamiseen, suunnittelu-lisälehden unohtamista, toteutuneet -välilehden käyttämistä suunnitteluun ilman päivämääriä, silloin homma onnistuu Sirpillä painelemalla niitä pallukoita toimenpide/tapahtumarivien oikeassa reunassa.

-SS-

Rakkine

  • Vieras
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Kasvinsuojelutoimenpieet pitää perustella. Pitää siis lohkokortteihin kirjta peruste aineiden käytölle. Kuinkahan moni viitsii.  Itse olen havainnut helpoimmaksi seuraavan käytännön: havaintoon merkitsee:Rikkakasveja torjuntakynnyksen ylittävä määrä, tautiaine jos on kyseessä, niin kirjoitetaan vain että kasvitauteja torjuntakynnyksen ylittävä määrä. Korrenvahvistajan ruiskutusta ei ilmeisesti tarvitse perustella.

Sitten vaan copypastella klikkailee tuon torjuntakynnys-lauseen jokaisen ruiskutustapahtuman perusteluksi. Yksikään tarkastaja ei pysty millään lailla osoittamaan että tuo olisi virheellisesti kirjattu.
Tuon oikeellisuutta on mahdoton kumota.

Lemmy

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 917
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Kai torjunta-aine pitää valita sen mukaan, mitä rikkakasveja on, jotka pitää eritellä varmaan. Ja kai taudit pitää torjua ennen oireiden ilmaantumista olosuhteiden perusteella. Joten ei nuo mihinkään riitä.
Kaaoksesta nousee harha, meille se on tähtitarha.
http://haapasalontila.fi/index.html

Kasmet

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 115
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Kai torjunta-aine pitää valita sen mukaan, mitä rikkakasveja on, jotka pitää eritellä varmaan. Ja kai taudit pitää torjua ennen oireiden ilmaantumista olosuhteiden perusteella. Joten ei nuo mihinkään riitä.

Juuri laitoin talviaikaiseen asiakirjavalvontaan lohkokortit ym. E-P:n ELY-keskukselle havaintoina epämääräisesti rikkakasveja ym. erittelemättä. Aika näyttää, että miten niiden kanssa käy :) 

Rakkine

  • Vieras
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
Kai torjunta-aine pitää valita sen mukaan, mitä rikkakasveja on, jotka pitää eritellä varmaan. Ja kai taudit pitää torjua ennen oireiden ilmaantumista olosuhteiden perusteella. Joten ei nuo mihinkään riitä.

Kättä lippaan-asennetta piisaa. Siittä vaan möyrimään peltoon ja tunnistamaan ja luetteloimaan kaikki pellolla kasvavat 53 eri rikalajia, ja tarkastajat silittää päätä, toisaalta, kun ne tarkastajat varmasti tekevät saman möyrimiskierroksen ja havaitsevat että siellä onkin luettelossa vaan 52 lajia, niin sanktioita tulee, varmasti. Mutta pilkunnussiminen on se joka kansaa yhdistää korkeimmista virkamiehistä alimpiin  alamaisiin, sääntöjen, määräysten, direktiivien, asetusten, ja lakien pilkuntarkka noudattaminen on kaikessa ihmisten toiminnoissa se tärkein asia.

Näköhjään myös hallintoalamaiset haluaa olla samanlaisia pilkunnussijoita kuin direktiivejä rakastavat byrokraatit.

Viimeksi muokattu: 26.12.19 - klo:17:55 kirjoittanut Rakkine

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Viljelysuunnitelma ohjelma
hui.  ei nyt nuin saa ilmaista.   kaikki tehtään vain meitän omaksi hyväksi.   ite en kyllä tiedä mitä tuo kaikki kirjaaminen auttaa kun ei nuokaan tikihommana ole luettavissa noin 5 vuoten kuluttua.      net on kuitenkin väärässä mootissa.