Voisiko joku selittää mulle, mistä tämä Merja Ailuksen ajojahti oikein kumpuaa.
Astui miinaan. Näissä asioissa ei edes liene syyllistytty laittomuuksiin. Niin kuin ei esimerkiksi siinäkään syyllistytty, että joku poliitikko tekstailee jollekin täysi-ikäiselle erotiikkatanssijalle.
Mutta sitten kun selittelyt ja kieltelyt alkavat, silloin on peli menetetty. Kun kansa näkee kommentteja, et enhän minä, mut mun alaiset, reilua. Enhän minä, mut firman hallitushan sen päätti. En minä muista, paljon se nyt maksoi, eihän tää nyt ole mikään iso auto, jollakin toisella on vieläkin isompi. No kukapa ei tykkäisi neljännesmiljoonan keittiöstä. En minä ole verotusarvoilmoitusta tehnyt, se on joku talouspäällikkö tuolla, olenko minä muka saanut kahta lapsilisää, ei aavistustakaan.....jne jne.
Esimerkiksi Ranskan vallankumouksen aikana kerrottiin tarinaa linnan pihalla olleesta prinsessasta, joka osaaottavaisesti oli kommentoinut porttien ulkopuolella leipää pyytäville alamaisille, että "jos ei ole leipää, niin syökää sitten leivoksia". Hyvää tarkoittava lausahdus jostain syystä herätti raivon. Miksiköhän ? Prinsessa ajatteli asiaa rehellisesti, koska hän aina sai hakea itselleen leivoksen, jos linnassa ei ollut leipää valmiina. Mutta pelisilmä puuttui täysin, se on tämä opetus. Viimeisimmät Ailuksen kommentit kuvastavat hyvin tilannetajun puutetta: Ailus vielä lausuntoili julkisuudessa, jotenkin näin että että "on pahoillaan, kun tästä nousi tämmöinen häly ja jotkut pahoittivat mielensä...". Ei on pahoillaan kun asia paljastui, eikä mennytkään kansaan hurrausten kera
Jos tätä Ailuksen "ajojahdin" kulkua joku ei tajua, niin sitten ei tajua.
-SS-
Ei sitä tarinaa mistään prinsessasta kerrottu, vaan kuningatar Maria Antoinettesta, jonka hänen äitinsä, Itävallan kuningatar Maria Treresia naitatti Ranskan hoviin poliittisista syistä. Vaatimatonta elämää arvostanut ja arkisesti pukeutunut M.A. ei pitänyt hovielämästä enempää ylellisine juhlineen kuin poliittisine juonitteluineen. Vallankumouksen pyörteessä hänkin menetti kuitenkin päänsä. Kansa janosi verta ja sai tahtomansa. Olihan kyseessä paitsi kuninkaan puoliso, vielä (hui, kauheaa) ulkomaalainen.
Maria Antoinetten vastaiset syytökset sisälsivät insestiä, haureutta, valtion omaisuuden kavaltamista, valtiopetosta, yleistä juonittelua, salamurhien suunnittelua, ja noituutta. Syytekirjeitä hänelle ei näytetty eikä hänelle annettu oikeutta asianajajaan. Lehdistö suorastaan kilpaili siitä, kuka keksisi pöyristyttävimmät asiat, joista M.A:n alainen moraali kävisi ilmi. Tämä leivosjuttu oli yksi tällaisia keksittyjä tarinoita, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä, vaikka mikään historiallinen dokumentti ei tue sitä, että tällainen olisi edustanut M.A:n ajattelutapaa.
Maria Antoinetten käyttäminen vertauskuvana Merja Ailuksen tapauksessa todistaa itse asiassa aivan päinvastaisesta, kuin mitä sinulla taisi olla tarkoituksenasi. Esimerkki osuu kyllä sikäli kohdalleen, että molemmilla on samat nimikirjaimet.
Maria Antoinetten julkisen mestauksen jälkeen Itävalta hyökkäsi Ranskaan. Osittain sodan seurauksena monarkia palasikin aika nopeasti takaisin Ranskaan. 22 vuotta teloituksen jälkeen, M.A:n jäännökset kaivettiin köyhien hautausmaalta ja hänet haudattiin kuninkaallisten kirkkoon juhlavin menoin.
Suomessa kun joutuu julkisesti lynkatuksi, ei taida puolustajia paljoa löytyä. Mutta voihan se olla, kun saadaan tämä hirveä akka pois viralta, niin huomataan joskus, että eivät ne hänen etunsa lopulta olleetkaan sen kummempia kuin edeltäjillään tai kollegoillaan samassa tai muissa vakuutusyhtiöissä.