Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kauhajoen ammuskelija  (Luettu 35833 kertaa)

Hälläväli

  • Vieras
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Ja kyllähän tuo erään HS:n keskustelupalstalle kirjoittaneen näkemys Suomalaisesta maaseudusta on aika  lähellä oikeaa, ankeutta rittää:


Pienissä maaseutukunnissa kyttäillään naapureita. Siellä ollaan myös suvaitsemattomia, usein rasistisia ja ennakkoluuloisia. Pohjanmaa on tunnettu tällaisesta. Siitä ovat monet muusikot kertoneet tositarinoita.

Yhteisössä voi olla pahuutta ja vinoutuneita asenteita, joita ei haluta muuttaa, mutta syytetään niistä vaikkapa omia vanhempiaan. Ollaan rasisteja, koska vanhemmat olivat.

Maahanmuuttajien sijoittuminen kertoo, minkälaista suomalainen maaseutu on: he kaikki muuttavat ennenpitkää pois suurempiin kaupunkeihin.

Miksi niin moni muuttaa isompiin kaupunkeihin? Siksi koska halutaan elämältä enemmän: laatua, palveluja ja värikkyyttä. Isommissa kaupungissa on alakulttuureja ja tekemistä. Pienissä kaupungeissa on tarjolla vain " ei-oota". Yrityksiä kaatuilee. Lähiympäristössä saattaa olla ykjsi Siwa, eipä muuta.

Suomalaiset eivät suostu muuttumaan ja muuttamaan omia asenteitaan. Hyväksytään vallitseva tilanne liian helposti. Maaseutua ei kehitetä.

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Estäminen


Siis komisariotason ihmiseltä ei saa vaatia mitään? Mistä näille maksetaan? Kyllä valtion virkamieheltäkin voi jonkinlaista ammattitaitoa edellyttää. Saattoi olla että tämä kuulustelu oli juuri se laukaiseva tekijä, silmukka kiristyi ja oli ryhdyttävä toimeen. Edelleenkin lupa olisi pitänyt perua kun lopputuloskin on jo tiedossa eikä sitä tarvitse arvuutella. Miestä ei ole näkynyt julkisuudessa perustelemassa päätöstään mikä mielestäni olisi vähintä mitä voisi tehdä jos kerran mielestään teki oikean päätöksen.
Edelleenkin juu.
Edelleenkin lopputulos olisi ollut sama, olisi lupa peruttu vai ei.

Miten niin, kaverilla ei olisi ollut sitä asetta. Joo kävisi ostamassa pimeän aseen. Aikaa olisi kulunut ja moni asia muuttua. Et voi tietää mitä olisi voinut tapahtua.
Kyllä kieltoja ja rajoituksia myös tarvitaan. Esimerkiksi alkoholin saantia on rajoitettu. Mielestäsi alkoholia pitäisi saada myydä vapaasti ilman ikä ym rajoituksia ja puuttua vain syihin joiden vuoksi sitä käytetään. Suurimmassa osassa ns sivistysvaltioita on erilaisia rajoituksia kun emme elä utopiassa.


Ihmetellä voi kyllä sitä, miksi lupia annetaan puoliautomaattiaseille,
ne eivät kuulu ampumaurheiluun.

Niinpä, poliisi voisi käyttää harkintaa lupia myöntäessään. Kymmeniä vuosia sitten hain lupaa 9 mm:n puoliautomaatille. Poliisi epäsi sen liian järeän kaliiperin takia. Kyseessä ei ollut ensiase, minulla oli ennestään vastaavan kaliiperin revolveri ja oli välillä ollut .22 pistoolikin ja muitakin käsiaseita oli mukaanlukien taskuase. Nykyään sitten tällaisille ampumaseuraan kuulumattomille annetaan ensiaseeksi räiskintään tarkoitettu puoliautomaatti. Ilmeisesti nykyinen laki on poistanut poliisilta tuota omaa harkintavaltaa.

Mutta kuitenkin tässä asiassa pitäisi etsiä syitä eikä syyllisiä niinkään.

Se ehkäisee paremmin tällaisia tapauksia kuin tiukka poliisivalvonta.

Toki pitää selvittää koko ketju luvan hakemisesta lopputapahtumiin asti.
Ja viranomaisten toiminta siinä. 
Ehkä kannattaa kuitenkin antaa ajan kulua, että järki voittaa nyt
maanviljelijälläkin olevan lynkkausmielialan.

Tiedä tuosta lynkkausmielialasta, mitähän uhrien omaiset ajattelevat tuosta poliisimiehistä. Vaikka tiedän etteivät kykyni empatiaan ole kovin suuret voin kuvitella mitä itse ajattelisin heidän asemassaan. Silloin ehkä voisi puhua lynkkausmielialasta. :-\
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Kp

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1903
Vs: Estäminen


Siis komisariotason ihmiseltä ei saa vaatia mitään? Mistä näille maksetaan? Kyllä valtion virkamieheltäkin voi jonkinlaista ammattitaitoa edellyttää. Saattoi olla että tämä kuulustelu oli juuri se laukaiseva tekijä, silmukka kiristyi ja oli ryhdyttävä toimeen. Edelleenkin lupa olisi pitänyt perua kun lopputuloskin on jo tiedossa eikä sitä tarvitse arvuutella. Miestä ei ole näkynyt julkisuudessa perustelemassa päätöstään mikä mielestäni olisi vähintä mitä voisi tehdä jos kerran mielestään teki oikean päätöksen.
Edelleenkin juu.
Edelleenkin lopputulos olisi ollut sama, olisi lupa peruttu vai ei.

Miten niin, kaverilla ei olisi ollut sitä asetta. Joo kävisi ostamassa pimeän aseen. Aikaa olisi kulunut ja moni asia muuttua. Et voi tietää mitä olisi voinut tapahtua.
Kyllä kieltoja ja rajoituksia myös tarvitaan. Esimerkiksi alkoholin saantia on rajoitettu. Mielestäsi alkoholia pitäisi saada myydä vapaasti ilman ikä ym rajoituksia ja puuttua vain syihin joiden vuoksi sitä käytetään. Suurimmassa osassa ns sivistysvaltioita on erilaisia rajoituksia kun emme elä utopiassa.


Oho, taidat tietää minun ajatukset paremmin kuin minä.
Kyllä mä rajoituksia kannatan, ja tässäkin jutussa ihmettelin,
miksi tällaisia puoliautomaatteja tai revolvereita myönnetään
harrasteampujalle.
Poliisi olisi hyvin voinut ottaa aseen pois, eikä tiedä mitä
olisi tapahtunut.  Massamurha olisi voinut jäädä väliin
tai sitten olisi saattanut tapahtua jotain pahempaa.
Ampuja olisi sen aseen kuitenkin jostain saanut jos
olisi halunnut.
Mutta nämä on turhaa spekulaatiota, toivottavasti
ampujan ja viranomaisten toimista saadaan kunnollinen
selvitys.  Siihen asti annettakoon asian tutkijoille rauha,
eikä tuomita ampujaa lukuunottamatta ketään.

Mutta ongelma, miksi näin tapahtui on yhä olemassa.
Ja jos emme ole valmiita tekemään mitään,
tapauksia tulee vielä lisää, vaikka poliisi veisi
aseita pois vaikka kuinka paljon!



Mutta kuitenkin tässä asiassa pitäisi etsiä syitä eikä syyllisiä niinkään.



Tiedä tuosta lynkkausmielialasta, mitähän uhrien omaiset ajattelevat tuosta poliisimiehistä. Vaikka tiedän etteivät kykyni empatiaan ole kovin suuret voin kuvitella mitä itse ajattelisin heidän asemassaan. Silloin ehkä voisi puhua lynkkausmielialasta. :-\

Just, omaisia ei lohduta mikään eikä kukaan, vain aika ja
pääseminen elämään mukaan parantaa (vaan ei poista) haavat.

Kyllä tälaiset tapaukset nostattaa melkoiset vihat, ja kysyy miksi?
Voi olla että, että omaisten asemassa kävisin polttamassa pari poliisiautoa.

Viimeksi muokattu: 27.09.08 - klo:21:34 kirjoittanut Kp

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Kp

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1903
Vs: Kauhajoen ammuskelija
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1594520


AL: Huhu toisesta ampujasta pelottaa koululaisia
24.9.2008 8:15
Kauhajoella liikkunut huhu pelotti illalla oppilaita, kertoo Aamulehti.

Peruskoulun yläkoulun oppilaat keskustelivat illalla koulun pihalla huhusta, jonka mukaan myös toinen restonomiopiskelija olisi hankkinut aseen samaan aikaan Saaren kanssa. Kyseinen opiskelija ei olisi ollut huhun mukaan ollut tiistaina koulussa.

Oppilaiden koulu on vain parinsadan metrin päässä Kauhajoen palvelualojen oppilaitoksesta, missä tiistainen ammuskelu tapahtui. Nuoret kertoivat pelkäävänsä kouluunmenoa.

Huhu ei ollut ainakaan tiistai-iltaan mennessä tullut keskusrikospoliisin tietoon.

Nyt maanviljelijäkin voisi isänmaanystävänä mennä keräämään aseita
pois vaikka ampumahiihtäjiltä .


 
IL


Hämeensanomat:

"Ei ole oikein perusteita olettaa, että Jokelan ja Kauhajoen murhat olisivat jääneet
toteutumatta, jos tekijöillä ei olisi ollut laillista asetta.
Pimeillä markkinoilla liikkuu päivittäin vaarallisen paljon laittomia aseita
pistooleista järeisiin konetuliaseisiin."

Ainoa hyötyjä tässä hommassa on ollut juorulehdistö.  Iltasanomat
tuomitsee poliisin toimnnan vedoten luotettaviin lähteisiin.

Syyttäjävetoinen tutkinta on kesken, ja tutkinnan perusteella
nostetaan mahdollinen syyte asianosaisia kohtaan.
Sitä ennen ei ketään kannata tuomita juorulehtien luotettavista
lähteistä huolimatta.
Tai erittäin luotettavista lähteistä.

Viimeksi muokattu: 28.09.08 - klo:09:42 kirjoittanut Kp

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Pimeillä markkinoilla liikkuu päivittäin vaarallisen paljon laittomia aseita
pistooleista järeisiin konetuliaseisiin."

***Ei tommoset pojankoltiaiset mitään pyssyjä pimeiltä markkinoilta saa hankittua.
Kui mää ain olen paras?

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Pimeillä markkinoilla liikkuu päivittäin vaarallisen paljon laittomia aseita
pistooleista järeisiin konetuliaseisiin."

***Ei tommoset pojankoltiaiset mitään pyssyjä pimeiltä markkinoilta saa hankittua.

Niinpä. Ja KP:lle Tämä minun lintukotoni on metropolialueella ja 500 m:n säteellä 10 naapuria joista 4  200 m:n päässä joten ei ihan korvessa olla. Anna linkki josta sen pimeän aseen saa tilattua! Monet kirjoittavat että tekijä olisi hankkinut pimeän aseen jos tuo luvallinen olisi otettu pois. Tuolla logiikallahan koko lupamenettelyn voisi poistaa kun ei sillä ole mitään merkitystä! Poliisi ei suostu kommentoimaan tuota luvan peruuttamatta jättämistä vedoten siihen että se on yleisen syyttäjän takana koska kyseessä on tutkinta virkarikoksesta. Eli ko komisariota epäillään virkarikoksesta.
Jos viranomaisille annettaisiin "tutkintarauha" niin tämäkin takavuosien tapaan lakaistaisiin maton alle. Ei korppi korpin nokkaa noki ja suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät mitään myönnä ennenkuin ne laitetaan seinää vasten.
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Kauhajoen ammuskelija

Jos viranomaisille annettaisiin "tutkintarauha" niin tämäkin takavuosien tapaan lakaistaisiin maton alle. Ei korppi korpin nokkaa noki ja suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät mitään myönnä ennenkuin ne laitetaan seinää vasten.

Eli tärkeintä on tälle(kin) tapaukselle löytää julkinen polttouhri ja naulata se. Lopusta voidaan syyttää hallitusta, koulujärjestelmää ym. kypäräpääyhteiskunnan "vastuunkantajia", jottei vaan tarvisi palata peilin ääreen syyllisiä hakemaan.

"Pehmeiden arvojen" yhteiskunta á la halonen on tehnyt ihmisistä itsestään täysiä mulkkuja. Kun yhteiskunta "välittää", voidaan itse keskittyä ottamaan enemmän kuin antamaan. Ja välillä jeesustellaan.  
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Kp

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1903
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Pimeillä markkinoilla liikkuu päivittäin vaarallisen paljon laittomia aseita
pistooleista järeisiin konetuliaseisiin."

***Ei tommoset pojankoltiaiset mitään pyssyjä pimeiltä markkinoilta saa hankittua.

Niinpä. Ja KP:lle Tämä minun lintukotoni on metropolialueella ja 500 m:n säteellä 10 naapuria joista 4  200 m:n päässä joten ei ihan korvessa olla.

Jup, et sä kovin kaukana täältä asu, lintukoto oli vertaus, vaikuttaa siltä
että kaikki ovat pulmusia siellä, ainoa rikkomus jota tehdään on
pieni ylinopeuden ajo.

 Anna linkki josta sen pimeän aseen saa tilattua! Monet kirjoittavat että tekijä olisi hankkinut pimeän aseen jos tuo luvallinen olisi otettu pois.

Mulla on kolme opiskelukaveria poliisina, aika kokeneita siis jo, ja kaikki eri kaupungeissa.
Luvattomia aseita löytyy "asiakkailta"  kuukausittain.  Mistähän niitä tulee, siis aseita,
myyjiä on  jossain.
Nuorimmat luvattoman aseen haltijat ovat olleet nippa nappa ajokortti-iässä.
Mutta ei tämä luvattomien aseiden määrä mikään suuri ongelma ole,
moni luvattomasta pyssystä kiinni jäänyt ei ole ensikertalainen, eikä
ole aseettaan mitenkään näytellyt saati ketään uhkaillut.
Mutta jos pimeän pyssyn tarviit niin kyllä mä sellaisen sulle hankin, senverran
on mulle varastettua tavaraa tarjottu, että tilauksesta asekin löytyisi, koska
esim varastettuja räjähteitä näköjään myydään päivänvalossakin.
Naapuri meni tietämättään ostamaan varastetut autonrenkaat, jotka poliisi
jäljitti, haki pois ja kutsu kävi vielä rosikseen.
Saadulla sakolla olisi ostanut vähän paremmat renkaat.
 


 Tuolla logiikallahan koko lupamenettelyn voisi poistaa kun ei sillä ole mitään merkitystä!

No ei, luvallisilla aseilla on se hyvä puoli, että viranomaisilla on tieto asemääristä ja
omistajista, ja tarpeen vaatiessa voidaan ampumarikoksen sattuessa jäljittää
aseen omistajaa luotien ja hylsyjen perusteella.


Poliisi ei suostu kommentoimaan tuota luvan peruuttamatta jättämistä vedoten siihen että se on yleisen syyttäjän takana koska kyseessä on tutkinta virkarikoksesta. Eli ko komisariota epäillään virkarikoksesta.

No kun syyttäjä syyttää niin hän myös antaa jutusta tarvittavat lausunnot.
Syytetty voi vaieta asiasta laillisesti.  Koska syyte on nostettu, tottakai silloin
on tapahtunut jotain asioita, joista saadaan selvitys oikeudenkäynnissä.
Ja epäilen, että tuomiosta valitetaan ylempiin asteisiin.
Mutta oikeudessa ei vielä ole tuomioita jaettu.


Jos viranomaisille annettaisiin "tutkintarauha" niin tämäkin takavuosien tapaan lakaistaisiin maton alle. Ei korppi korpin nokkaa noki ja suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät mitään myönnä ennenkuin ne laitetaan seinää vasten.

Niin, tässähän poliisi tutkii poliisin toimintaa.  Ja tulokset
tulevat olemaan mielenkiintoiset.
Mitähän poliitikkojen tässä pitäis myöntää? Ja epäilen, että vaikka
pantaisiin seinää vasten, niin ei silloinkaan.

 

Viimeksi muokattu: 28.09.08 - klo:19:26 kirjoittanut Kp

johtoporras

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 84
  • "Muut teköö mitä ne osaa, MINÄ MITÄ HALUAN"!!!!!!!
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Voi KRISTUS!!!!

Täälä taas kaikki jeeustelijat jossittelee sitä, että ase olISI pitänyt ottaa pois....voi ny *****!!!! Sitä ei otettu, tämä komisario joka haastatteli Masaa, teki johtopäätöksen joka vain sattui olemaan aivan ***** väärä!!!! Se oli pahimmanlaatuinen moka!!!!! Turha tätä konstaappelia on syyttää, hänhän on kuitenkin vaan ihminen!!!! Syyttäkää sitä henkilöä, joka alunpitäen myönsi tälle pässi-Masalle sen luvan!!! Hälyttävä merkki aseenkantajaksi sopimattomuudesta voidaan jo pitää sitä ettei menestynyt armeijassa!!!! Tätä asiaa mielestäni liikaan politisoidaan, ja halutaan vaan etsiä joku jonka voisi laittaa vastuuseen, kun todellinen vastuunkantaja teki raukkamaiset!!! >:(

Sitä ihmettelen, miksi ylipäätään annetaan pistooliin eka lupa? Toisaalta puoliautomaatti haulikolla (tai pumppu...) tuhoa voi saada vielä enemmän!!! Ja se on sentään puhtaasti metsästykseen tarkoitettu ase. Menkää itseenne!!!!!! Tämä tragedia ei jossittelulla miksikään muutu, vaikka sitä kuinka toivoisi!!!!

PS. Tämä komisario siis on vain IHMINEN JOKA TEKEE INHIMILLISIÄ VIRHEITÄ!!!!! Sitäpaitsi, jotkin ihmiset jotka kärsivät psyykkisistä ongelmista pystyvät manipuloimaan uskomattoman hyvin!!!! Ei siis voida sanoa että se oli puhtaasti moka, vaan sill hetkellä kun päätös tehtiin aseenkantoluvan jatkamisesta, päätös tuntui oikealta! Ja kun kerran jossitellaan niin JOS ase olisi otettu pois, ja JOS Masa oli jo tehnyt päätöksensä verilöylystä, tekotapa olISI saattanut vaihtua, esim monesti mainittuun pommiin....lopputulos sama, tekotapa eri!!! "ympäri käydään yhteen tullaan"!!!!!!

mike

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1809
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Kyllä tätä saa jossitella jokainen omalla tavallaan ja pitääkin.
Että rauhoitu ja vedä puolukoita välillä.
"ei mikkään mee saatana kohtuuella,se oli sen edellisen Teen kanssa sama homma.Viinaa pittää juua!"

johtoporras

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 84
  • "Muut teköö mitä ne osaa, MINÄ MITÄ HALUAN"!!!!!!!
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Kyllä tätä saa jossitella jokainen omalla tavallaan ja pitääkin.
Että rauhoitu ja vedä puolukoita välillä.

Tässä vaan halutaan taas nähdä joku joka "roikkuu hirressä", ja se joku halutaan olevan se konstaappeli!!!
Samoin kuin konginkankaan bussiturman jälkeen, syyteltiin sitä rekkakuskia! Eiköhän syyttömätkin ole jo rangaistuksensa saaneet, sekä konginkankaan että Kauhajoen tapauksissa!!

Jossittelu on epäitsekästä, turhaa, lapsellista jeesustelua...mitä olisi, jos, jos, jos, jos, jos.....se ei ainakaan omaisten oloa paranna yhtään, että JOSsitellaan tai halutaan jonkun täysin syyttömän ihmisen pää pölkylle!!!

Ei pahalla kenellekään, mutta vituttaa kun syyttömistä tehdään syyllisiä.

PS. Oppositio saisi hävetä kans, kun väittää että hallitus ei ole jokelan jälkeen mitään tehnyt. Asiahan on oikeasti niin, että edelliset hallitukset (vasemmisto=kepu+demarit+muut vas.), on aikaisemmin laiminlyöneet tehtäviään, jonka vuoksi Jokelassa ja Kauhajoella tapahtui mitä tapahtui! TUOKIN ON JOSSITTELUA!!!! SE ON NIIN KIVAA JA HYVÄKSI MIELELLE!!!!

Hälläväli

  • Vieras
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Tää on myös ajattelua herättävä biisi:

http://www.youtube.com/watch?v=1e0EQlQXoEo&feature=related

SKF

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2539
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Kiälletään kaikki!

Tualit, pöyrät,puukkoot,kattilat,paistiinpannut, leipäveitteet, pesäpallo- ja jääkiäkkomailat, vasarat, autoot, moottoripyärät,ruuvvimeisselit,nyrkiit, kivenmusista ny puhumattakka!

Kaikiilla nuilla saa henkeen irti jos joku vaan tahtoo!

Ei siinä mittään asseita tarviita!

KJL

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4084
  • "Aja millä ajat ja Flieglillä loput"
Vs: Kauhajoen ammuskelija
Tytärtäni kiusattiin kauan koulussa - todella raalla tavalla. Kun hän sairastui (vaikeaan masennukseen)  hänkin laadi tappolistan. En yhtään ihmettele jos näitä listoja on enemmänkin liikkeellä. Se lista on nykyään historiaa, mm. usean vuoden terapian takia. Eikä hänellä edes ollut asetta. Tiedän kuitenkin että kuka vaan saisi aseen hankittua helpostikin.
Olen kerrankin Vanhasen linjalla - tarvitaan enemmän yhteisöllisyyttä. Seurattuani näitänkin keskusteluja (agronetissä) olen myös humannut miten nimettömänä esiintyminen netissä rohkaisee (?) ihmisiä päästämään kaikkein alhaisimmat puolensa esiin - vai onko tuollainen nälviminen mitä myäs täällä harrastetaan nykyään normaalia  :o? No, oli miten oli. Emme taaskaan voi muuta kuin kauhistua.
Vai mitä.

Muakin kiusattiin koulussa, kun olin luokassani ainut, joka oli maatalosta kotoisin... en oo vieläkään tappanu ketää sen takia. Armeijassakin simputettiin, oli ihan normaalia siihen aikaan.
tethering holes to their concave windings