Ainoa kerta,kun saatiin ostaa lisämaata oli säästöpankin vastaan tulo.
Meille tarjottiin sen pankin aloituksesta pientä maa ja metsäpalaa,jonka omistaja oli joutunut maksukyvyttömäksi.
Sen ainoan kerran kun isommat tilat joutuivat 70-luvun lopulla Valittujen isäntien sivu suun, tosiaankin olivat juuri pankin pakkomyynnit, tämä laki oikeudesta ostaa maatalousmaata oli varmaankin pankkien vaatimuksesta rajattu pois pakkomyynneistä.
Silloin tuli talolle arkkitehtiä ja lentokapteenia, taisi tulla jokunen eläinkirurgikin tilallisiksi tuonne. Ja hyvin ovat osanneet, eli ei se "ammattitaito" oikeastaan voi syy olla rajoittaa "sivullisten" tuloa maatilalle.
Ja on muistettava, että alle kahden hehtaarin palat olivat ulkopuolella tuon lain. Siksi jo kahdeksankymmenluvun alussa olivat suurimmat pienten palstojen tarjotut hinnat jopa 70000 mk/ha, kun "ostolupalaiset" maksoivat sen maksimi 17000, joka oli lainoitusraja.
Mutta on muistettava, että siihen aikaan sisäänlämpiävissä pikkukunnissa oli myös sosiaalilautakunnan ja muutaman muun lautakunnan jäsenyys avain lisämaihin ja edullisiin vuokrasopimuksiin. Vanhainkotipaikka mammalle avasi varman väylän siihen parin hehtaarin rintamamiespeltoon, siinä ei muualta tarjottu raha purrut. Samoin jos kuntaan tuli vain muutama reilu peruskorjausavustus, niin totta kai pellot menivät sille, joka avitti sen jatkeen tekoa siihen lautamökkiin.
Mutta tämä siis on vain realismia ja todellisuutta, toisaalla enemmän, toisaalla vähemmän. Ja jokaisella on ollut mahdollisuus tähän reittiin myös, siis pulinat pois. Tiedän monia politisoituneella 70-luvulla vasemmistolaisen jäsenkirjan ottaneita, joista todellisuudessa löytyy sisältä salaporvari, mutta kun jäsenkirja olennaisesti piti olla suuren kaupungin hyviin virkoihin, niin piti sitten vaikka teeskennelläkin.
-SS-
