Itte aattelen niinpäin että vaimon kanssa on kuitenkin jo kohta 30 vuotta yhdessä hoidettu lapsia ja tilaa ja töitä tehty ja ansaittu, niin se on melko sama kumpi sen omaisuuden säilyttää lopunajan ennen lapsille siirtoa.
Jotain mäkin näköjään ajattelen samoin kuin PP
Just noin
mekin on asiaa pähkäilty ja tuohon mä luotankin. Tila tosin on mun työpaikka mutta ei vaimon , joten mihin se sitä edes tarvis. Lapset on meidän yhteisä ja niiden eteenhän tässä nytkin töitä tehdään, molemmat omaansa. Ja taitaa meidän "pelastus" kyllä olla toi molempien oma työ. Toki molempia kiinnostaa toisen tekemiset ja vaimolta mä saan tarvittaessa tukea tekemisille / tekemättäjättämiselleni. Vaimon hommia en kyllä voi mitenkään pönkittää, mutta sillä on oma tukiverkosto työkavereista ja kolleekoista. Kuitenkin mä nostan hattua viljelijöille jotka pariskuntana tekevät töitä yhdessä. Itse en ehkä siihen pystyisi enkä kyllä haluaisikkaan. Persoonallisuus juttu varmaan, mutta ehkä se "uutuuden viehätys" olis jo kadonnnut jos vaimokin aamuisin vetäis navetta haalarit niskaan ja olis koko päivän "kuviossa" mukana. Tälläisiä ajatuksia n 15v papin aamenen jälkeen, tosin oli se tossa jonkun vuoden jo ennemmin "koekaniinina"
Muokkaampa vielä
Tokihan se vaan tahtoo olla niin, että jos nyt ajatellaan yhdessä näin, niin kriisien keskellä sitten vaan ajatukset muutuu. Onneksi ei ole tarvinnut kuin sivullisena tuollaistakin kuviota katsella, ilman että tarvis olla kummankaan puolella, mutta ... Se ihana elämä ei aina tunnu kantavan loppuun asti ja sen jälkeen tapellaan lapsista , tapaamisista, omaisuudesta jopa silmien laser leikkauksista . Ja kahvikupithan voi vaikka rikkoa , niin ei tartte erikseen jakaa. Ja jaon hetkellä se luksus talokin uimaaltaineen voi vaatia hiukka pankinjohtajan puhuttelua, vaikka sen edellisellä kerralla olisikin saanut perinnöillän ostettua
