Kysynkin nyt minkä henkisen perinnön ihmiset antavat lapsilleen jos heidät pienestä pitäen opetetaan pelkäämään tai vihamaan suurpetoja, onko silloin maalla asuvan ihmisen suhde luontoon oikeilla kantimilla, tai onko yleensä suurpetoja pelkäävälle ihmiselle koko maaseutu enää oikea paikka asua jos luontoa pelkää ? Pelko periytyy jälkipolville vain omien vanhempien tarinoiden sekä asenteiden kautta!
Yhdellä toisella palstalla kerrottiin sellaista, että kuulemma susi, ahma, karhu, ilves, rotta ja torakka eivät kuulu luontoon, ja mitä nopeammin ne saadaan tapetuksi sukupuuttoon, sitä parempi. Kovin ehdoton oli mielipideilmasto siellä. Mutta ymmärrettävä mielipide edunvalvonnan kannalta: silloin metsän satoa jää ihmisillekin metsästettäväksi, eikä kotieläimiä tarvitse suojella kyseisiltä tuhoeläimiltä.
Kaikki alan ihmiset eivät ole yhtä jyrkkiä, sillä petoeläimien elinkelpoinen kanta on esimerkiksi metsästysturismille, etenkin ns. herrakerhojen karhunkaatoreissuille, edellytys. Tällöin perusteena on esimerkiksi seuraava: "Eivät karhut Suomesta metsästämällä lopu, mutta nykykarhujen sukupolvi on saatava oppimaan, missä on karhun ja missä ihmisen tila elää. - Se joka ei opi, pitää nyksähyttää. " ( Karhunkaataja V. Heikkinen)
Koskaan ei perusteena nimenomaan ole ollut pelko, pelkääjiksi eivät tunnustaudu alan miehet todellakaan. Perusteena tietenkin voidaan käyttää tunteisiin vetoavaa lapsien turvallisuutta, tai muuta epäolennaista, olennainen ja totuudellisempi perustehan on metsästyksessä käytettävien hyötyeläinten hävikki ja tuotantoeläimille kohdistuvat vaarat, esim. porojen kuolemat.
Edit: Niin, en ole oikeastaan valinnut puolta tässä asiassa ( karman osalta todellinen itsemurha, varmaankin) , mutta otin esille tämän edunvalvontakysymyksen, koska tapa esittää oma intressi piilosssa esimerkiksi "koululapsen riski tulla susien syömäksi" - perusteen kanssa kuulostaa käytöltään hyvinkin samankaltaiselta kuin "lapsen etu" vanhempien omissa riita- ja kostotoimissa tai "köyhän kansaneläkeläisen vanhuksen etu" vauraampien työeläkeläisten edun ajamisessa.
Ihminen tietenkin saa puolustaa omia etujaan luonnon ekologiassa, niin kuin muutkin pedot, eri asia sitten on tämä ihmisen älykkyyden tuoma moraalinen painolasti mahdollisille päätöksille toteuttaa edunvalvontaa kaikin mahdollisin keinoin.
-SS-