Eipä tuo nyt mikään hirmusumma ole joka käteen jää.... tuollaisen perheen elämiseen kaupungissa.
Täällä sitä arviovat kovin sanoin lahjanluontaisella kaupalla tuvan, lämpimän pankon ja suojatyöpaikan parsinavetasta vanhemmilta saaneet isäntä-pötsin kasvattajat. Ikikuna eivät ole käypää hintaa mistään maksaneet, paitsi muutamasta lisämaa hehtaarista.... ja senkin isun sukanvarsirahoilla ja perämettällä, kun pelto sikakalliiksi tuli huudettua!

Ja veroja kierretään maatalouspoistoissa /vähennyksissä minkä keretään....
Osuma! Tosi osuma...
Parhaat vielä kulkeneet isun saappaan jäljissä, jääneet tilalle olematta päivääkään tilan ulkopuolella asumassa tai töissä, parhaassa tapauksesa siirtyneet äidin ruuista ja passauksesta kihlatun / vaimon passaukseen, huonommassa sitten jääneet äidin passaukselle... Ja jälki on karua, näkyy täälläkin ajoittain...
Voisin suositella tätä systeemiä mitä Aimo teki. Lähti kotoa, ei nyt ihan taakseen vilkaisematta mutta kuitenkin lähti. Opiskeli, tuli omillaan toimeen, hankki työpaikan, eteni uralla, hankki vaimon, lapsia, asunnon ja muut tarvittavat. Eli omaa elämäänsä sillä ajatuksella että näin eletään elämä loppuun tai keksitään muuta kivaa.
Sitten useampien sattumien kautta kävi sitten kuitenkin niin että päädyin takaisin kotitilalle. Tosin niin että elanto tulee muualta. Ja vaimokin tietty jotain pikkurahoja tienaa... Mutta oli todellisia vaihtoehtoja ja olisin voinut jäädä tulemattakin.