• Tavallinen aihe

Aihe Maidontuotannon lopettaneet  (Luettu 10091 kertaa)

carhu

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 887
Vs: Maidontuotannon lopettaneet
Reilu vuosi elämää ilman lehmiä. Ikävä ei ole, mutta vitutus välistä kohtuullisen ankaraa, kun näkee, että kaikki se työ, mitä tilan eteen on tehty, on muuttunut vain tiliotteeseen merkinnäksi ja loppujen lopuksi nollille saatu vedettyä, ettei tarvitse velkoja vielä maksella.
Oma terveys pakotti jo jokunen vuosi sitten siirtymään vähän sinne takavasemmalle, mutta edelleen siinä tilan arjessa pyörien. Opiskelut olen saanut päätökseen ja sitä en kadu. Ala on uusi ja vaatii paljon, mutta joka päivä olen edellistä pätevämpi.
Tila on myyty, pala kerrallaan ja laajentajat ovat saaneet lisää, mistä laajentaa tuotantoa ja hakea sitä kannattavuutta, mutta tyhjän navetan näkeminen tuotti alkuun niin suuren tuskan, etten tilalla käynyt ja ainoa ajatus tyhjälle navetalle oli, että katoaisi jonnekin tuokin. Nyt kun aikaa on kulunut ja uudet ympyrät asumisen ja elämisen suhteen, on tuokin helpottanut.
Kaikesta huolimatta öisin en ole lehmiä lypsänyt, enkä poi´ittanut. Nyt ovat noita varaihmisiä katselleet tiloilleen, niin omasta pitkästä kokemuksesta sekä emäntänä, että lomittajana huolimatta,  en ole ilmoittautunut, vaan todennut, että olen se vihon viimeinen vaihtoehto.
Olenko katkera. Olen, minulle jäi tuosta urasta vain kipuileva kroppa ja uusi ammatti tietysti, mutta eläkettä ei tullut, vaikka yritystä siihenkin suuntaankin oli. Nyt toivon vain, että lapseni saavat tuulta siipiensä alle ja kukaan ei enää navetan ovea joudu avaamaan.
Maatilan elämä ei ole vain ammatti vaan se on samalla myös elämäntapa ja se tuo elämään myös joukon ihmisiä, joita et sitten muuten tapaa. Tämä on tietysti suurikin harmi, mutta näinhän se on joka ammatissa.
Ainoa asia, mikä edelleen vaivaa, on tuo navettarytmi. Aamulla herää ennen viittä ja illalla on mukamas kiire lypsylle..tähän menee tietysti jonkun aikaa ennen kuin korjaantuu.

Seitsemisen vuatta oltu iliman omia lehmiä.Olin/oltiin jo valmiita luopumaan kaikesta,mutta sitten selvisi,että   tuo "iltatähti"omasi sisällään palon jatkaa työtämme.Kiinnostus oli sellasta että eii siinä ollut luonta meilläkään kieltää yrittämästä .Silloin kaksikymppinen kaveri pyörittänyt tuota "revohkaa" nyt sen setsemisen vuotta. Pontimena on tässä ollut kaikilla notta ee pelätä päivää jota ei oo vielä edes tullu.

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 601
Vs: Maidontuotannon lopettaneet
Reilu vuosi elämää ilman lehmiä. Ikävä ei ole, mutta vitutus välistä kohtuullisen ankaraa, kun näkee, että kaikki se työ, mitä tilan eteen on tehty, on muuttunut vain tiliotteeseen merkinnäksi ja loppujen lopuksi nollille saatu vedettyä, ettei tarvitse velkoja vielä maksella.
Oma terveys pakotti jo jokunen vuosi sitten siirtymään vähän sinne takavasemmalle, mutta edelleen siinä tilan arjessa pyörien. Opiskelut olen saanut päätökseen ja sitä en kadu. Ala on uusi ja vaatii paljon, mutta joka päivä olen edellistä pätevämpi.
Tila on myyty, pala kerrallaan ja laajentajat ovat saaneet lisää, mistä laajentaa tuotantoa ja hakea sitä kannattavuutta, mutta tyhjän navetan näkeminen tuotti alkuun niin suuren tuskan, etten tilalla käynyt ja ainoa ajatus tyhjälle navetalle oli, että katoaisi jonnekin tuokin. Nyt kun aikaa on kulunut ja uudet ympyrät asumisen ja elämisen suhteen, on tuokin helpottanut.
Kaikesta huolimatta öisin en ole lehmiä lypsänyt, enkä poi´ittanut. Nyt ovat noita varaihmisiä katselleet tiloilleen, niin omasta pitkästä kokemuksesta sekä emäntänä, että lomittajana huolimatta,  en ole ilmoittautunut, vaan todennut, että olen se vihon viimeinen vaihtoehto.
Olenko katkera. Olen, minulle jäi tuosta urasta vain kipuileva kroppa ja uusi ammatti tietysti, mutta eläkettä ei tullut, vaikka yritystä siihenkin suuntaankin oli. Nyt toivon vain, että lapseni saavat tuulta siipiensä alle ja kukaan ei enää navetan ovea joudu avaamaan.
Maatilan elämä ei ole vain ammatti vaan se on samalla myös elämäntapa ja se tuo elämään myös joukon ihmisiä, joita et sitten muuten tapaa. Tämä on tietysti suurikin harmi, mutta näinhän se on joka ammatissa.
Ainoa asia, mikä edelleen vaivaa, on tuo navettarytmi. Aamulla herää ennen viittä ja illalla on mukamas kiire lypsylle..tähän menee tietysti jonkun aikaa ennen kuin korjaantuu.

Seitsemisen vuatta oltu iliman omia lehmiä.Olin/oltiin jo valmiita luopumaan kaikesta,mutta sitten selvisi,että   tuo "iltatähti"omasi sisällään palon jatkaa työtämme.Kiinnostus oli sellasta että eii siinä ollut luonta meilläkään kieltää yrittämästä .Silloin kaksikymppinen kaveri pyörittänyt tuota "revohkaa" nyt sen setsemisen vuotta. Pontimena on tässä ollut kaikilla notta ee pelätä päivää jota ei oo vielä edes tullu.


Hyvä kun kävi näin.

Tuo navettapiian kirjoitus oli koskettava. Näistä lopettaneiden emäntien ja isäntien tunnot ynnä muut pitäisi jonkun kynäniekan tai siis kirjoitustaitoisen kerätä kirjaksi. Erityisesti kiinnostaa mitä siinä ihminen käy läpi. Vaikka kaikki järkisyyt on luopumisen puolella, mutta sydän on järkeä aina jäljessä.