Se olisi parempi, että avun tarvitsijat kuten eläkeläiset eli tulevat vanhukset koittaisivat muuttaa lähelle palveluita. Meillä käytiin tätä arvokeskustelua taannoin ja tultiin siihen tulokseen, että mitään vaarinpirttejä ei aleta rakentamaan talon maille. Ratkaisuksi löytyi mukava osake kaupungista. Kauppaan matkaa 300m ja terveyskeskukseen puoli kilometriä. Ison osan ajasta selviää ilman autoa. Olisi järkevää tiedostaa, että yhteiskunta ei pysty kovin hyvin huolehtimaan periferiasta tulevaisuudessa. Täälläkin on moni valinnut sen ratkaisun, että rakennetaan uusi talo lähimaille. Tämä on jonkinlainen väliaikainen ratkaisu, joka toimii 10-20 vuotta. Ennemmin tai myöhemmin on taas siirryttävä eteenpäin. Kuinka käy tällaisen kiinteistön arvon tulevaisuudessa? Onko sille kysyntää? Kaupungissa tai taajamassa tuon arvo voi säilyä paremmin. Yksi ongelma on juurikin tämä, että ihmisille ei voi sanoa suoraan, että älkää nyt hullut tänne jääkö, kuka teistä pystyy huolehtimaan sitten joskus. Isommalla paikalla, ihmisten keskellä on enemmän mahdollisuuksia monellakin tavala. Esim. meillä porukat ovat tykänneet siitä, että aivan uudenlaisia harrastusmahdollisuuksia on niin lähellä. Ennen niihin ei tullut lähdettyä, kun kaikki oli niin kaukana. Nyt on helpompaa.
Se on totta, että 70-luvulla kaikki oli varmaankin tasa-arvoisempaa. Pointti oli se, että oli varaa olla tasa-arvoinen. Valtiontalous oli hyvässä kunnossa, koska ihmiset saivat kohtuullisen helposti töitä, sosiaaliturvan taso oli vielä matala. Byrokratiaa ei ollut vielä liikaa, josta olisi tullut kustannuksia. Monella tavalla kustannustaso oli matalampi. Nyt on pointti aina siinä, että elämme velaksi. Ei ole mahdollisuutta elää tasa-arvoisesti, jos otamme vuosittain seitsemän miljardia velkaa. Ei täppi riitä.
