”Esityksen moni ymmärsi väärin. Se ei olisi tuonut kelkkailureitteihin muutoksia, ja maanomistajan määräysvalta omalla maallaan olisi säilynyt ennallaan”, sanoo MTK:n maankäyttöasioista vastaava johtaja Markku Tornberg.
"Lakiuudistus ei vaikuta maanomistajan tai haltijan lähtökohtaiseen oikeuteen päättää maastoliikenteestätään maillaan."
Hyvinkin "ovelia" on yritetty olla. Maanomistaja saa edelleen päättää minkä verran hän kelkalla malillaan ajelee. Muiden ajamisesta ei päätäkään maanomistaja, vaan ely-keskus.
Jostain ihmeellisestä syystä maanomistajien vastustamaa virallistamishanketta ainakin maatalousvaltaisissa kunnissa ajaa ponnekkaimmin kepujohtoinen kunnanhallitus. Tuntuu oudolta, kun ei niitä voitelu- ja kelkkatehdasrahoja varmaankaan kuntatasolle asti riitä.
Kunhan maastoliikennelain osauudistus Ville Niinistön alaisuudessa valmisteltuna lähtee uudelle lausuntokierrokselle, pitäisi jokaisen lausunnonantajan kunnahallitukset mukaan luettuna kommentoida alussa mainittua kohtaa erikseen. Se on täysi tarkoituksellinen bluffi.
Viimeksi muokattu: 20.01.12 - klo:18:22 kirjoittanut WIHTORI