Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vakuutusyhtiöiden toiminta  (Luettu 15663 kertaa)

Maalaispoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2644
  • Nothing runs like a deere
Vakuutusyhtiöiden toiminta
Täytyy oikein erikseen jakaa kiitosta meidän vakuutusyhtiön (Lähivakuutus) toiminnasta, ei voi ainakaan hitaudesta moittia. Perjantaina vietiin korvaushakemus kesällä ukkosen kahdesti rikkomasta navetan palovaroittimesta, maanantaina oli tehty päätös ja tiistaina oli rahat tilillä. Kuinkas muilla yhtiöillä asiat toimii?
Sääliä saa pyytämättäki, kateus pitää ansaata.

antti-x

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Tapiolan kanssa asiat ovat sujuneet kohtuudella joskin urakonnin vastuuvakutuksesta rahat ovat olleet kovin pitkään matkalla. Juuri kilpailutettiin Lähi, Tapiola ja Pohjola ja päädyttiin pohjolaan. Tapiola on kalliimpi vaikka olivat pistäneet laajan maatilavakuutuksen omavastuuksi 2000 kun muilla oli 500 ja vielä 2x rikkovakuutus hinnassa mukana. Pohjolaan Lähin sijasta päädyttiin koska samassa konsernissa on lainaa kohta aivan armottomasti ja toisekseen pohjolan vanhenemissäännöt ovat ainakin toistaiseksi parhaat.

Klapikauppias

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1349
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Samalla lailla, puolitoistavuotta sitten paloi tupa, tarkastaja oli paikalla, kun palokunta lähti, kiersi paikat kysyi otatko rahana ja teet ite vai tekeekö he. Sovittiin, ettei lähivakuutus tee klapukauppaa, enkä minä tupaa ja asia oli sillä puheella selvä. Homma pelasi todellakin, kuten mainoksissa aina luvataan. :)

Klapikauppias

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1349
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Tapiolan kanssa asiat ovat sujuneet kohtuudella joskin urakonnin vastuuvakutuksesta rahat ovat olleet kovin pitkään matkalla. Juuri kilpailutettiin Lähi, Tapiola ja Pohjola ja päädyttiin pohjolaan. Tapiola on kalliimpi vaikka olivat pistäneet laajan maatilavakuutuksen omavastuuksi 2000 kun muilla oli 500 ja vielä 2x rikkovakuutus hinnassa mukana. Pohjolaan Lähin sijasta päädyttiin koska samassa konsernissa on lainaa kohta aivan armottomasti ja toisekseen pohjolan vanhenemissäännöt ovat ainakin toistaiseksi parhaat.

Tuo omavastuu on muuten hyvä konsti yleensä säästää vakuutusmaksuissa. Turha sinne on kaikkia hiustenkuivaimia viedä töllisteltäväksi, mutta, kun jotain oikeasti sattuu, on ihan sama, onko omavastuu 500 vai 2000.

VD55

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Tapiolan kanssa asiat ovat sujuneet kohtuudella joskin urakonnin vastuuvakutuksesta rahat ovat olleet kovin pitkään matkalla.
Haistapaskan firma, ukkonen särki 4-5000 euron verran laitteita korvaukset jäi alle tonniin.
Säveltivät korvauspäätökseen että äkillisissä ja ennaltarva-arvaamattomissa tapauksissa omavastuu on moninkertainen.
Mitä jos sattuu tulipalo eikös sekin yleensä ole ennalta-avaamaton ja äkillinen tapaus.

pappavolovo

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Täytyy oikein erikseen jakaa kiitosta meidän vakuutusyhtiön (Lähivakuutus) toiminnasta, ei voi ainakaan hitaudesta moittia. Perjantaina vietiin korvaushakemus kesällä ukkosen kahdesti rikkomasta navetan palovaroittimesta, maanantaina oli tehty päätös ja tiistaina oli rahat tilillä. Kuinkas muilla yhtiöillä asiat toimii?

Avainsana vak.yht. ripeään toimintaan.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Pohjantähti ei korvannut myrskyssä irronnutta kattoa, väittivät että teillä ei voinut myrskytä kun ei 40 km päässä olevalla ilmatieteenlaitoksen säähavaintoasemallakaan myrskynnyt ja että se muka olisi ollut vanha, hyvin se on tuossa 80 vuotta pysynyt...  8)

Edellisvuoden trombi heitteli trampoliinit, grillit, leikkikatokset ja pihapuut niistä kyllä korvaukset tuli tosi hienosti, samoin kuin kaikista lasten lääkärikäynneistäkin yms. Että ei mulla sinällään mitään valittamista ko. laitosta kohtaan ole.
Nothing is Something Worth Doing

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12221
  • Virolaista kiitos!
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Tossa voisi olla taustalla se, että kaksi perättäistä myrskyn aiheuttamaa vahinkoa. Voivat epäillä, että keksitty juttu. Ihmettelen tuota katon korvaamatta jättämistä. Kävikö sitä tarkastaja edes katsomassa? Luulisi, ettei tuollaista voi lavastaa. Olisin kyllä vastaavassa tilanteessa vetänyt ihan kylmäverisesti pultit ja sanonut suorat sanat ???

antti-x

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta

Tuo omavastuu on muuten hyvä konsti yleensä säästää vakuutusmaksuissa. Turha sinne on kaikkia hiustenkuivaimia viedä töllisteltäväksi, mutta, kun jotain oikeasti sattuu, on ihan sama, onko omavastuu 500 vai 2000.

Monessa tapauksessa näin, mutta karsiihan se vahvasti vakuutuksesta saatavaa hyötyä tilalla jolla tehdään aika paljon ja kaikenlaista. Kun on vaikka 20 erilaista maatilavakuutuksen piiriin kuuluvaa 3000 - 50 000 € arvoista laitetta, johonkin niistä tulee herkästi esim. 2000-4000€ arvoinen lommo. Runttaa vaikka klapikoneen lunastuskuntoon, rikkoo teräpalkin niiittokoneesta, ajaa ruiskun sähkötolppaan jne. Silloin sitä jää aina 1500€ saamatta.

Jos arvoi että todennäköisyys rikkoa jotain "pienempää" vakuutuksen korvaamaa on vaikka 50% / vuosi, ja korkeammalla omavastuulla häviää 1500€, niin korkeamman omavastuun pitää olla vähintään 750€ halvempi.

Naturalis

Juupa täppärithän rahoittaa tilapäiset rahavirran katkot vakuutuskorvauksilla. Eikä ole kettuilua em. asia...

Klapikauppias

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1349
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
[Monessa tapauksessa näin, mutta karsiihan se vahvasti vakuutuksesta saatavaa hyötyä tilalla jolla tehdään aika paljon ja kaikenlaista. Kun on vaikka 20 erilaista maatilavakuutuksen piiriin kuuluvaa 3000 - 50 000 € arvoista laitetta, johonkin niistä tulee herkästi esim. 2000-4000€ arvoinen lommo. Runttaa vaikka klapikoneen lunastuskuntoon, rikkoo teräpalkin niiittokoneesta, ajaa ruiskun sähkötolppaan jne. Silloin sitä jää aina 1500€ saamatta.

Jos arvoi että todennäköisyys rikkoa jotain "pienempää" vakuutuksen korvaamaa on vaikka 50% / vuosi, ja korkeammalla omavastuulla häviää 1500€, niin korkeamman omavastuun pitää olla vähintään 750€ halvempi.
[/quote]

Nämähän on aina tilakohtaisesti arvioitavia asioita, samoin, kuin turvatasot ja jokaisen pitää se itse miettiä,  minkälaisen riskin voi itselleen ottaa jos jotain sattuu ja miten tilan talous sen kestää, kun jotain menee pieleen. Mutta toisaalta eihän ne turvatasot ja omavastuut tarvitse olla samat rakennuksilla ja koneilla, vaan räätälöidään tapauskohtaisesti ja tarpeiden mukaan.

Astral

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1163
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Eräällä urakoitsijalla sattui olemaan Fenniassa vakuutus ja johan perkele oli vaikeeta korvauksen saaminen. Totesinkin heidän riskipäällikölleen kun asia oli selvä että se on sellanen homma et jos jollain mun tutulla vielä tän jälkeen on vakuutus Fenniassa ni maksan itse sen välirahan jos vaikka Lähivakuutus jäiskin kalliimmaks. 4 kaveria sain sentään vaihtamaan pois Fenniasta, eikä tarvinnu maksaa mitään.

Sen verran alko vituttamaan se toiminta et ihan äkkiä ei Fenniaan ainakaan vaihdu. Lähivakuutus sitä vastoin on pelannu kun junan vessa

Fuller

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Fenniasta olen kuullut todella hyvää palautetta,samoin Lähivakuutuksesta. Ise tuli oltua lähivakuuttaja 31 vuotta,mutta taloudellisista syistä tilalle tuli OP-Pohjola. Hyvin on toiminut OP-Pohjola,onneksi vain pikkuasioita. 8)

kaenuunkeisari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 515
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Pikkuasiat hoituvat joka puulaakissa. Vaan sitten kun sattuu tuli palo tai muu isompi keissi niin silloin yleensä vakuutusyhtijöiden toiminta punnitaan.

Kuluneella tuotanto kaudella meilläkin liekki hieman leimahti , mutta lähissä homma hoidettaa todella asian mukaisesti ja rehellisesti.  Kaikki tarvittava korvattiin ja kiista-asijoista päästiin hyvin sopuun. Siitä iso kiitos heille.

Fuller

  • Vieras
Vs: Vakuutusyhtiöiden toiminta
Toivottavasti ei isoss asiassa tarvita yhtiötä,mutta totuuden nimessä se että mitä kuuluu maailmalta,niin Lähi hoitaa parhaiten.
Mitä tulee OP-Pohjolaan,niin aiemmin Pohjola luokiteltiin kalliiksi,OP.n fuusion kautta tilanne ilmeisesti muttunut totaalisesti. Vanhasta-ajasta ei kokemuksia 8)