>Joka kymmenes lopettaa ja jäljellejääneet kymmenkertaistavat tuotantonsa. Näin se meni parhaina vuosina.
Eipä taida olla vielä nämä "isot" 1000:set joita kymmenkunta vuotta sitten rakennelttiin (joita siis lopetellaan) tulleet vielä maksuunkaan saati sitten tuottaneet sijoitetulle pääomalle tuottoa.
Paskaduunia parhaimmillaan.
Tarkemmin ajatellen meillä on oikeastaan otettu käyttöön uudelleen itsenäistyneen Viron malli:
Siellä maat jaettiin takaisin vanhoille omistajille. Fermerit saivat uskoa omaan hommaan, kun yrittelijäisyyttä tappanut ja kahlinnut kolhoositaloudenpito loppui. Innolla lähdettiin satsaamaan ja rakentamaan omia tiloja lähes tyhjästä. Ja kun homma olisi juuri lähtenyr pyörimään, alkoivat ulkomaiset toimijat dumppaamaan ilman rajasuojaa olevalle markkinalle ylijäämiään. Dumppaus johti maataloustuotteiden hinnan romahtamiseen. JA tästä vain harva enää selvisi...
Samalla tavalla meilläkin 1995 loppuivat perustamisluvat ja monella tavalla kahlittu maatalouden sääntely. Koko hallintokenttä valoi uskoa Hemilän johdolla rakennekehitykseen ja uusiin Eurooppalaisiin yksikkökokoihin. Käytännössä monella tilalla lähdettiin melko tyhjästä luomaan nykyisen voluumin tuotantoa.
Korkeammilla yksikkötuilla, investointi avustuksilla, perämetillä ja maahengellä hommaa on tuotu sisukkaasti reilut viisitoista vuotta. Nyt kun jäljellä edellä luetelluista on vain rahtu maahenkeä, alkaa olla totinen paikka. Ja aivan samoin kuin Virossa, ajetaan sitä ainoaa oljenkortta, eli tuottajahintoja meilläkin alas dumppaamalla ulkomaisia halpiseriä kotimarkkinoillemme...