Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Talouskasvu  (Luettu 4538 kertaa)

sorkkis

  • Vieras
Vs: Talouskasvu
Pien tuloisten ostovoima on heikentynyt, ja jos kuka kuin pieni tuloiset pitävät suomen rattaat käynnissä. Katsos aulis, kun pientuloinen ei laita fyrkkaa pankkiin tai sukanvarteen, vaan kaikki menee siihen jokapäiväiseen elämään, mutta hups, juuri sitä eniten kuluttavaa kansanosaa rangaistaan.
kaikki tutkimuksethan on todistaneet että isotuloiset ovat eniten hyötyneet edellisen hallituksen politiikasta, kokoomuslaiset tietää että heitä ei pikkupudotus suista perikatoon ja köyhät maksaa kulut joten kyyti oli heille sopivaa. Nyt vaan jännä nähdä kun heitäkin joudutaan alkaa kurittaan, minkalainen parku sieltä pääsee. Isänmaallisesti ainakin kiitetään uhkauksella siirtää pääomat ulkomaille, se on sellaista se kokoomuslainen vastuunkato :D

Tottakai on hyötyneet, se oli oikeastaan tarkoituskin, palkkaerojen kasvun taustalla on ajatus, että työnteon on aina oltava tekijälleen kannattavaa, siitä automaattisesti seuraa sellainen ilmiö, että palkkatulojen kasvun on oltava nopeampaa kuin sosiaaliturvan kasvun, muuten yhtälä ei toteudu ????

Ainoa kohta missä homma meni kiville, oli noi pääomatulot, nythän pääomatulojen veroprosentti on matalampi kuin alimmat tuloveroprosentit, eli todella isotuloiset maksaa prosenteissa paljon vähempi veroja kuin pienituloiset tai keskituloiset ????
Muistan ajan jolloin pääomavero oli todella kannattavaa .  8)

Sepedeus

   Kiitä siitä Esko "tuho" Ahoa ;D

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan

sinä ja sepeteus ootte vähän vieraantuneet yhteiskunnasta jos te luulette että siinä isotuloisten ja sosiaalituen varassa elävien välissä ei oo mitään. juuri tuossa välissä olevat ihmiset kantaa valitettavasti sen raskaimman taakan tämän yhteiskunnan kerskakulutuksesta, kiitos kokoomuksen ja sen talutusnuorassa kulkeneen kepun. Kepulle toki kiitos tuosta perusturvan parantamisesta.
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

   Ei todellakaan ole sellaista luultu. Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Aulis Anttila

  • Vieras
Keskiluokka...
Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Eivät kuulu... he ovat sosiaalitukielättien aatelia   :o :o :o

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Keskiluokka...
Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Eivät kuulu... he ovat sosiaalitukielättien aatelia   :o :o :o

No koettakaa nyt helvetissä päättää mihin kategoriaan ne tissinkoittajat kuuluu.
Asialla olis jo vähän kiire. Tartteis nääs pian tietää mihin nuo tämänkesän paalaus, puinti, ruiskutus ym. laskut lähettäisin.

Isännille, soskuun, vai mihihelvettiin ne postitetaan.
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8713
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Keskiluokka...
Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Eivät kuulu... he ovat sosiaalitukielättien aatelia   :o :o :o

No koettakaa nyt helvetissä päättää mihin kategoriaan ne tissinkoittajat kuuluu.
Asialla olis jo vähän kiire. Tartteis nääs pian tietää mihin nuo tämänkesän paalaus, puinti, ruiskutus ym. laskut lähettäisin.

Isännille, soskuun, vai mihihelvettiin ne postitetaan.

Ei siinä mitään välikäsiä tarvita. Laita lasku suoraan (epä)rehelliselle veronmaksajalle, Aulis Anttilalle.  ;D
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Keskiluokka...
Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Eivät kuulu... he ovat sosiaalitukielättien aatelia   :o :o :o

No koettakaa nyt helvetissä päättää mihin kategoriaan ne tissinkoittajat kuuluu.
Asialla olis jo vähän kiire. Tartteis nääs pian tietää mihin nuo tämänkesän paalaus, puinti, ruiskutus ym. laskut lähettäisin.

Isännille, soskuun, vai mihihelvettiin ne postitetaan.

 Laskut pitää lähettää työn tilaajalle.

  No tämä minun ajatukseni siitä ,ettei tissinkoittajat kuulu keskiluokkaan perustuu pelkästää saamaani tietoon mitä MTK viestittää heidän tulotasostaan. Siis 5€/tunti ei pääse keskiluokkaan millään. Vuorokauden tunnit ei riitä. ;D

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Talouskasvu
Pien tuloisten ostovoima on heikentynyt, ja jos kuka kuin pieni tuloiset pitävät suomen rattaat käynnissä. Katsos aulis, kun pientuloinen ei laita fyrkkaa pankkiin tai sukanvarteen, vaan kaikki menee siihen jokapäiväiseen elämään, mutta hups, juuri sitä eniten kuluttavaa kansanosaa rangaistaan.
kaikki tutkimuksethan on todistaneet että isotuloiset ovat eniten hyötyneet edellisen hallituksen politiikasta, kokoomuslaiset tietää että heitä ei pikkupudotus suista perikatoon ja köyhät maksaa kulut joten kyyti oli heille sopivaa. Nyt vaan jännä nähdä kun heitäkin joudutaan alkaa kurittaan, minkalainen parku sieltä pääsee. Isänmaallisesti ainakin kiitetään uhkauksella siirtää pääomat ulkomaille, se on sellaista se kokoomuslainen vastuunkato :D

Tottakai on hyötyneet, se oli oikeastaan tarkoituskin, palkkaerojen kasvun taustalla on ajatus, että työnteon on aina oltava tekijälleen kannattavaa, siitä automaattisesti seuraa sellainen ilmiö, että palkkatulojen kasvun on oltava nopeampaa kuin sosiaaliturvan kasvun, muuten yhtälä ei toteudu ????

Ainoa kohta missä homma meni kiville, oli noi pääomatulot, nythän pääomatulojen veroprosentti on matalampi kuin alimmat tuloveroprosentit, eli todella isotuloiset maksaa prosenteissa paljon vähempi veroja kuin pienituloiset tai keskituloiset ????
sinä ja sepeteus ootte vähän vieraantuneet yhteiskunnasta jos te luulette että siinä isotuloisten ja sosiaalituen varassa elävien välissä ei oo mitään. juuri tuossa välissä olevat ihmiset kantaa valitettavasti sen raskaimman taakan tämän yhteiskunnan kerskakulutuksesta, kiitos kokoomuksen ja sen talutusnuorassa kulkeneen kepun. Kepulle toki kiitos tuosta perusturvan parantamisesta.

Eihän kyse ole isotuloisten ja sosialitukien varassa elävistä, vaan siitä että pienituloisen ja sosiaalituenvarassa elävän välissä ei ole mitään eroa, eli kun todetaan että työnteon on oltava aina kannattavaa tekijälleen, niin se tarkoittaa nimenomaan tätä pienituloista, eli sille halutaan senverran enempi, että työnteko aina kannattaa paremmin kuin sosiaalituen varassa eläminen ????

Tästä sitten seuraa automaattisesti semmonen ilmiö, että tulerot kasvaa ????
Mikäli tätä ei ole valmis hyväksymään, niin eroa noiden kahden ryhmän välille ei voi luoda ????

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Talouskasvu
Mä en ymmärrä, miten tästä saadaan joku maailmanvalloituspuhallus aikaiseksi, muuten kuin todella harhaisella mielellä tai unohtamalla muutamat tosiasiat.

Kansalaisvaltiot kehittyneissä maissa velkaantuvat siitä syystä, että tehty työ ja sen tuottavuus ei ole linjassa siitä maksettuun korvaukseen. Suomessa se tarkoittaa, että hyvinvointipalvelut on maksatettu lapsilla ja lapsenlapsilla. Elintason nousu on pelkkä kupla, rakennettu itseään huijaamalla.
                   
*****ilu on jokamiehenoikeus ja syytteen saa vasta se joka lyö.

Lehtimäki

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16901
Vs: Keskiluokka...
Kaiken maksaa keskiluokka. Ja siihen ei todellakaan kuulu tissinkoittajat ;D

Eivät kuulu... he ovat sosiaalitukielättien aatelia   :o :o :o

juu  ja  AY  politrukit  muodostavat   papiston,,,,liturgiassakaan ei  ole  eroa :P

Horttanainen

  • Vieras
Vs: Talouskasvu
Mä en ymmärrä, miten tästä saadaan joku maailmanvalloituspuhallus aikaiseksi, muuten kuin todella harhaisella mielellä tai unohtamalla muutamat tosiasiat.

Kansalaisvaltiot kehittyneissä maissa velkaantuvat siitä syystä, että tehty työ ja sen tuottavuus ei ole linjassa siitä maksettuun korvaukseen. Suomessa se tarkoittaa, että hyvinvointipalvelut on maksatettu lapsilla ja lapsenlapsilla. Elintason nousu on pelkkä kupla, rakennettu itseään huijaamalla.

Voisko ajatella niin, että kiinalaisille kuuluisi se palkkataso mikä meillä nyt vallitsee ja meille kuuluisi se palkkataso mikä kiinalaisilla on, jos suhteutetaan palkka työn tuottavuuteen, jos en aivan oikeassa ole, niin en taatusti ole aivan  väärässäkään.

Adam Smith

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10972
  • Gee!!
Vs: Talouskasvu
Voisko ajatella niin, että kiinalaisille kuuluisi se palkkataso mikä meillä nyt vallitsee ja meille kuuluisi se palkkataso mikä kiinalaisilla on, jos suhteutetaan palkka työn tuottavuuteen, jos en aivan oikeassa ole, niin en taatusti ole aivan  väärässäkään.
Ei taida voida. Kiinalaisten tasosta voi olla vähän nousuvaraa, mutta meillä on taatusti paljon menetettävää. Elintason nousun kun on mahdollistanut se, että hississä on mahdollisimman vähän porukkaa. Kaikille ei vaan riitä.

Palvelut menee päikseen eli työ työstä (eriarvoisia töitä on, mutta noin laajasti ajatellen) ja nousu revitään luonnonvaroista. Tällä periaatteella sais aikaan (tai olis saanu) aika mojovan arvonlisän, mutta kun suuri osa luonnovaroista haaskataan. Tarpeellisen jalostamisen sijaan niillä viihdytään ja ollaan mukavasti....

Vielä kun joku määrittää tarpeellisen jalostamisen ja järkevän kehityksen ilman Marx&co:ta..... :D