Maatalouden rakennemuutos tai -kehitys, kummalla nimellä sitä haluaakaan kutsua, on jatkuva, päättymätön prosessi, joka ei ole koskaan valmis.
Sitähän on itse asiassa tapahtunut kaiken aikaa, lukuunottamatta ehkä 1980-lukua, jolloin oli voimassa monenlaisia rajoituksia maataloustuotannossa ja oli voimassa maataloustulolaki, vaikka nykyään puhutaan pankollamakaamisesta, niin itseasiassa nimenomaan 80-luvulla maataloustuotanto oli varsinaista pankollamakoilua, maataloustulolaki takasi hintojen automaattisen nousun kustannusten noustessa, se oli helppoa aikaa silloin se, vaikka itse vielä nuorisoon kuuluinkin, niin tuli jo sen varran seurattua tuolloinkin maatalouspolitiikka.
Silloin kun oli siis monenlaisia rajoituksia voimassa, ei ollut juurikaan mahdollisuuksia jatkuvaan laajentamiseen, mutta ei huolta, kun maataloustulolaki takasi vähintään reaalitulojen pysymisen ennallaan vuosittain, kunhan vain jotenkin huolehti että tuotanto oli kohtuullisen tehokasta.
Rakennemuutos toimisi parhaiten kun se jäljittelisi luonnossa tapahtuvaa
evoluutiotaEvoluution mekanismeja ovat luonnonvalinta ja sopeutuminen.
Maatalouden rakennemuutoskin toimisi parhaiten näin, huonoiten se toimii, mitä enemmän sitä sorkitaan viranomaisten hallinnollisilla määräyksillä ja keinotekoisilla mekanismeilla, kuten luopumistuet ja sen tyypppiset rajoitteet, mitä tässä ketjussa jotkut nimimerkit ovat esittäneet, (ilmeisesti kuitenkin kuitenkin provosointimielessä?)
Maatalouden rakennekehityksen luonnonvalinta olisi sitä, että rakennemuutos suosisi ammattitaitoa, niin että huonon ammattitaidon omaavat viljelijät putoaisivat kyydistä, se suosisi myös riskinottokykyä ja jossain määrin tietysti myös perisuomalaista hyvettä nimeltä ahkeruus.
Maatalouden rakennekehityskessä, mikäli se toimisi luonnonvalinnan kaltaisesti, ei olisi kyse hehtaareista eikä tilakokoista, eihän luonnossakaan ole olemassa vain suurikokoisimpia eliölajeja luonnossa on kaikenkokoisia eliölaajeja, niin myös maataloudessakaan ei voi olla pelkästään isoja tiloja, vaan menestyvässä maatalouden rakennemuutosevoluutiossa olisi kaiken kokoisia tiloja. Jos siis tämä evoluutio -analogia sallitaan kun puhun maatalouden päättymättömästä raakennekehityksestä.
Loppujen lopuksi maatalouden rakennekehitysevoluutio ihanteellisimmillaan toimisi parhaiten täysin tuettomassa maataloudessa, mutta sellaista on vain joissakin osissa maailman maita, ja siellä se onkin toiminut kohtuullisen hyvin, joskin näilläkin alueilla (Etelä-Amerikka,Australia) politiikka jonkin verran sotkeutuu maataloustuotantoon.
Miten rakennekehitysevoluutio toimisi parhaiten tällaisessa meidän maamme ja EU:n kaltaisessa toimintaympäristössä, missä tukipolitiikka ja siihen liittyvät moninaiset määräykset, ehdot ja mekanismit ovat koko ajan vaikuttamassa yksittäisten viljelijöiden ja myös markkinoiden näkymättömän käden toimintaan, sitä en osaa sanoa, niin viisas en ole.
Mutta se on varmaa, että parhaalla mahdollisella tavalla se ei toimi, koska mukana on myös sosiaalipoliittisia ja aluepoliittisia tavoitteita.
Sen sijaan Etelä-Amerikan ja Australlian eikä ehkä Pohjois-Amerikankaan maataloudessa ole lisärasitteina näitä sosiaali- ja aluepoliittisia aspekteja.
Idealistista ja hiukan abstraktiakin höpinää, toivottavasti ymmärsitte jotain, jos edes jaksoitte lukea.
