Lainaus käyttäjältä: Jätkä - 22.07.11 - klo:18:33 Tulonhankkimiskulunahan voi sitten pitää kun ostaa täysiä pulloja ja jatkojalostus on sen tyhjentäminen. No ei haittaa vaikka yritystoimminnan laajentaminen tuottaakin tänäiltana hieman tappiota. Nuo pullot pitäisi ostaa itse ja lahjoittaa puliukoille. Sitten kerätyistä tölkeistä saisi verotettavaa tuloa ja lahjoitusviinat voisi laittaa vähennyksiin
Tulonhankkimiskulunahan voi sitten pitää kun ostaa täysiä pulloja ja jatkojalostus on sen tyhjentäminen. No ei haittaa vaikka yritystoimminnan laajentaminen tuottaakin tänäiltana hieman tappiota.
Muutama perussuomalaisten kansanedustaja jonotti ja valvoi eduskunnan käytävällä koko maanantain ja tiistain välisen yön. Miesten urakan tarkoituksena oli taata puolueelle ensimmäiset puheenvuorot tiistaina käydyssä Euroopan talouskriisiä koskeneessa keskustelussa. Sitkein sissi saapui jonottamaan jo hyvissä ajoin maanantai-illan puolella, operaation viimeinen edustaja varhain tiistaiaamuna. Puheenvuoropyyntöjä alettiin kirjata tiistaina kello 11, joten ensimmäisenä jonoon tulleelle Kaj Turuselle jonotusaikaa kertyi yli puoli vuorokautta. +http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/perussuomalaisia_valvontaoperaatiossa_yolla_eduskunnassa_2904446.html
Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 27.09.11 - klo:21:42Muutama perussuomalaisten kansanedustaja jonotti ja valvoi eduskunnan käytävällä koko maanantain ja tiistain välisen yön. Miesten urakan tarkoituksena oli taata puolueelle ensimmäiset puheenvuorot tiistaina käydyssä Euroopan talouskriisiä koskeneessa keskustelussa. Sitkein sissi saapui jonottamaan jo hyvissä ajoin maanantai-illan puolella, operaation viimeinen edustaja varhain tiistaiaamuna. Puheenvuoropyyntöjä alettiin kirjata tiistaina kello 11, joten ensimmäisenä jonoon tulleelle Kaj Turuselle jonotusaikaa kertyi yli puoli vuorokautta. +http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/perussuomalaisia_valvontaoperaatiossa_yolla_eduskunnassa_2904446.html..Mutta missä olikaan Paavo, tämä Väyrysen Paavo, joka tuli aikoinaan tunnetuksi jarrutuspuheistaan?Ainiin, Paavohan tippui Eduskunnasta, melkein pääsi unehtumaan....
Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 27.09.11 - klo:21:42Muutama perussuomalaisten kansanedustaja jonotti ja valvoi eduskunnan käytävällä koko maanantain ja tiistain välisen yön. Miesten urakan tarkoituksena oli taata puolueelle ensimmäiset puheenvuorot tiistaina käydyssä Euroopan talouskriisiä koskeneessa keskustelussa. Sitkein sissi saapui jonottamaan jo hyvissä ajoin maanantai-illan puolella, operaation viimeinen edustaja varhain tiistaiaamuna. Puheenvuoropyyntöjä alettiin kirjata tiistaina kello 11, joten ensimmäisenä jonoon tulleelle Kaj Turuselle jonotusaikaa kertyi yli puoli vuorokautta. +http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/perussuomalaisia_valvontaoperaatiossa_yolla_eduskunnassa_2904446.htmlNuo tyhjät puheet olisi voinut pitää ilman valvomista 15 min myöhemminkin.... Perskärpäsille tiedoksi: eduskunnan istunnoissa lätistyt puheet eivät asioita eteenpäin vie... asiat hoidetaan muualla, tausta kokouksissa ja sosiaalisilla suhteilla. Eli tavoilla joita perssakki ei osaa...
ei eduskunnalla ole mitään merkitystä,,,,saksasta ohjeet tulevat
Lainaus käyttäjältä: Lehtimäki - 28.09.11 - klo:09:14ei eduskunnalla ole mitään merkitystä,,,,saksasta ohjeet tulevat ...ja eikä ku lisää PerSuja eduskuntaan päättämään ni maalima pelastuu, joo
Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 28.09.11 - klo:09:21Lainaus käyttäjältä: Lehtimäki - 28.09.11 - klo:09:14ei eduskunnalla ole mitään merkitystä,,,,saksasta ohjeet tulevat ...ja eikä ku lisää PerSuja eduskuntaan päättämään ni maalima pelastuu, joo kyllä kansa seuraavissa eduskuntavaaleisssa äänestää sellaisen kokoonpanon että suomi vapautetaan vieraasta vallanpitäjästä
Lainaus käyttäjältä: UCD - 28.09.11 - klo:08:34Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 27.09.11 - klo:21:42Muutama perussuomalaisten kansanedustaja jonotti ja valvoi eduskunnan käytävällä koko maanantain ja tiistain välisen yön. Miesten urakan tarkoituksena oli taata puolueelle ensimmäiset puheenvuorot tiistaina käydyssä Euroopan talouskriisiä koskeneessa keskustelussa. Sitkein sissi saapui jonottamaan jo hyvissä ajoin maanantai-illan puolella, operaation viimeinen edustaja varhain tiistaiaamuna. Puheenvuoropyyntöjä alettiin kirjata tiistaina kello 11, joten ensimmäisenä jonoon tulleelle Kaj Turuselle jonotusaikaa kertyi yli puoli vuorokautta. +http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/09/perussuomalaisia_valvontaoperaatiossa_yolla_eduskunnassa_2904446.htmlNuo tyhjät puheet olisi voinut pitää ilman valvomista 15 min myöhemminkin.... Perskärpäsille tiedoksi: eduskunnan istunnoissa lätistyt puheet eivät asioita eteenpäin vie... asiat hoidetaan muualla, tausta kokouksissa ja sosiaalisilla suhteilla. Eli tavoilla joita perssakki ei osaa... Tietääkö Aulis, että Lappeenko Rannasssa?
Lainaus käyttäjältä: Lehtimäki - 28.09.11 - klo:09:31Lainaus käyttäjältä: Aulis Anttila - 28.09.11 - klo:09:21Lainaus käyttäjältä: Lehtimäki - 28.09.11 - klo:09:14ei eduskunnalla ole mitään merkitystä,,,,saksasta ohjeet tulevat ...ja eikä ku lisää PerSuja eduskuntaan päättämään ni maalima pelastuu, joo kyllä kansa seuraavissa eduskuntavaaleisssa äänestää sellaisen kokoonpanon että suomi vapautetaan vieraasta vallanpitäjästä Palataan tähän... jos aihetta on