Joskus isonvihan aikaan liityin rakennuspuolen ammattiliittoon, mutta heti ensimmäisessä yhteydenotossa liiton puolelta kirjallinen teksti alkoi:
"Hyvä toveri. Olet aktiivinen kansandemokraatti", ajattelin että ei p.rkele, eihän tämän nyt näin pitänyt mennä, ja erosin ko puljusta.
Nykyisin olen jäsenenä veronmaksajissa, urheiluautoilijoissa, moottoripyöräklubissa, parissa täälläkin esiin nousseissa puulaakeissa ja työnantajapuolen liitossa.
Poliittisen ajatusmaailmani olen joskus ilmaissut näillä sivustoilla, mutta tuo mielleyhtymäni ei ole estänyt elämäni aikana tutustumasta toisenkin puolen ohjeistukseen. Esim.Lenin, Mao, Marx, Stalin ym. suuria ajattelijoita.
Sosialismihan on ajatuksena h.levetin hieno aate, mutta jostakin syystä se ei vain tunnu toimivan pitemmän päälle missään päin maailmaa, vai toimiiko, ja jos, niin onko se sitten demokratiaa vai diktatuuria.
Muuten Aulis A, Sepedeus, HouseJohnny sekä kumppanit. Kysymys teille.
Mielipiteidenne mukaan lähes kaikki mitä tälläkin saitilla esiin nousee, esim MTK, Kepu, Pellervolaisuus, Osuuskaupat, ym, ym, ym yleensäkin maatalouteen liittyvä on niin syvältä p.rseestä, ettei sinne aurinko paista.
Mikäpä olisi se teidän vaihtoehto tälle nykyiselle systeemille?
Miten maailma pelastuisi?
Esimerkkiä kehiin, niin nähdään se parempi maailma!
