KOIVISTO - SOPIMUKSEN KÄSKYTTÄJÄ
Mauno Koivisto muistelee kirjassaan Kaksi kautta, s. 441:
”Ratkaisun tiellä oli monia esteitä ja välillä näytti, että se voisi lykkääntyä pitkällekin. Kuitenkin helmikuun lopussa käydyissä intensiivisissä neuvotteluissa tapahtui edistystä, jota oli odotettu ja toivottu.
Tiedossa oli etukäteen, että pelkkä virkamiesprosessi ei tuo tulosta, vaan se olisi viime kädessä korkean poliittisen tason ratkaisu.
Olin edellisestä syksystä lähtien ollut vakuuttunut myönteisestä lopputuloksesta maataloudessa. Tämä oli perustunut alivaltiosihteeri Veli Sundbäckin ja suurlähettiläs Erkki Liikasen tilannearvioihin, joissa lähdettiin siitä, että EU ei loppujen lopuksi asettaisi esteitä sille, että maataloutta tuetaan kotimaisin voimin.
Lopputulos oli toivomusteni mukainen ja parempi mihin olin varautunut.
Ministerit Salolainen ja Haavisto sekä virkamiehet tekivät erinomaista työtä.”
Kertauksena Pertti Salolainen Nykypäivän (24.3.2005, sivu 7) haastattelu, toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:
"Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.
-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli."
--
Mikään ei jäänyt auki, vaan totuutta liittymissopimuksesta ei kerrottu.
--
PRESIDENTTI KOIVISTON MAATALOUSKÄSKYTYKSET
Neljä sitaattia Mauno Koiviston kirjasta Historian tekijät, Kaksi kautta II, sivut 558 – 560:
Sitaatti 1:
”Totesin Haavistolle 18. marraskuuta, että pitäisi voida sopia Brysselissä siitä, ettei EU asettaisi kohtuuttomia esteitä meidän sisäiselle tuellemme.”
Sitaatti 2:
”Aholle sanoin seuraavana päivänä:
"En ole sitä aikaisemmin lausunut, mutta nyt olen valmis sanomaan: on välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmikuun aikana.”
Sitaatti 3:
”Sanoin Aholle 11. helmikuuta 1994:
"Vaikka olisi hyvä, jos tässä vaiheessa saataisiin laaja selkeä ratkaisu aikaan integraation hyväksi, niin en pidä katastrofina tai kaikin keinoin vältettävänä asiana sitä, että ratkaisu siirtyy. Se siirtyy sitten myös muitten osalta."
Korostin:
"Annan nimenomaan Sinulle henkilökohtaisesti tukea siinä, että tähdätään hyvään ratkaisuun. Ymmärrän, ja minusta sen on hyvä olla meidän molempien ymmärrys, että pitää kaikin tavoin välttää sitä asetelmaa, että maatalouden erityisintressit kaatavat jotakin, joka olisi suurempi valtakunnan intressiä."”
Sitaatti 4:
”Tapahtumat tiivistyivät viimeiseen virkapäivääni, 1. päivään maaliskuuta 1994.
Kuten kirjani ensimmäisessä osassa kerron, runsaan tunnin kuluttua, kello 9.15, Erkki Liikanen soitti Brysselistä:
"Täällä on syntynyt uusi vakava yritys sopimukseen."
"Vielä tänään", kysyin.
"Vielä tänään ja ihan nyt", Liikanen vastasi. Saksan ulkoministerin Klaus Kinkelin ja Belgian ulkoministerin Willy Claesin johdolla EU oli lähtenyt uuteen yritykseen purkaa takalukko. Neuvottelut Ruotsin kanssa oli aloitettu uudestaan ja oli nähtävissä, että niissä mahdollisesti saavutettava edistys heijastuisi myös meidän neuvotteluihimme.
Liikanen sanoi:
"Voi olla, että tämmöistä hetkeä ei ehkä tule. Se on nyt ministereiden ja hallituksen arvioitava. Mutta voi olla niin, että tämä pitäisi nyt ottaa."
Sanoin:
"Se on minun käsitykseni myös. Jos se on toteutumassa, niin nyt se pitää toteuttaa."
Ruotsi ja EU pääsivät sopimukseen puoliltapäivin. Välittömästi sen jälkeen Klaus Kinkel pyysi suomalaisilta listan kolmesta auki olevasta asiasta, joita Suomi piti keskeisinä. Suomen valtuuskunta jätti viiden kohdan listan, joista neljä ratkaistiin Suomen esittämällä tavalla. Suomen EU-jäsenyydestä päästiin sopimukseen vähän kello 18.00 jälkeen, mutta silloin minä en enää ollut tasavallan presidentti.”
--
Koiviston ja Liikasen keskustelusta Unto Hämäläinen kertoo kirjassaan Lännettymisen lyhyt historia:
”Tässä tilanteessa Koivisto käytti äärimmillään hallitusmuodon 33 pykälään sisältyvää valtaoikeuttaan.”
