aika-ajoin kuulee/lukee kuinka maatalouden kilpailukykyä jarruttaa perheviljelmät. olemme tanskaa ja ruotsia jäljessä tilakoossa/tehokkuudessa. tuotantopanoksen ja tuoton suhteen meillä vallitsee lepsuus . olemme liikaa tunteella tekemässä asioita/päätöksiä... olipa hyvä kuulla luomun olevan kilpailutekijä
Lähtökohdatkin aika erilaiset. Meillä vähän vaikutti Aatu vainaa, ja Jooseppi staalini joidenka rähinän johdosta menetettiin mittavat maanviljelysalueet.
Näitä maareformeja on ollut kaksi kappaletta, nimittäin myös torpparit saivat maita kansalaissodan jälkeen ...
Toisaalta näissä reformeissa oli sellainen henki, että karjataloutta haluttiin lisätä, koska Suomi ei ollut omavarainen maataloustuotteiden osalta maan itsenäistyessä, eikä oikein ollut valuuttaa ostaa ruokaa ulkomailta.
Lannoitus oli karjanlannan varassa, joten karjaa piti lisätä joka puolella Suomea, karjatilat oli myös kannattavia perhetiloina, joita hoiti yksi perhe, myöhemminhän koneellistaminen on muuttanut tämänkin asian toiseen suuntaan, tilojen on oltava nykyään suuria.
Aikanaan ne oli ihan perusteltuja päätöksiä, niillä tiedoilla, mitä silloin oli käytössä. Maailma vaan on muuttunut ...
Väestön ravitseminen oli tärkeä tekijä, mutta ehkä hieman suurempi oli yhteiskuntarauhan säilyttäminen sodan jälkeen. Jälkeenpäin arviotuna se oli sen hetkisten tietojen ja yhdyskuntarakenteen valossa oikea ratkaisu, tai vähiten huono.
Rakennemuutos etenee nykyisin todella nopeasti, mutta peltojen omistus ei siirry samassa tahdissa. Myytävää peltoa on suhteellisen vähän ja vuokrat ovat todella korkeat, mikä nostaa pellon hintaa. Karjatalouden vaatimukset tuovat lisäksi omat mausteensa soppaan. Tällaisia aatoksia etelästä.
Näin se on, itseasiassa aika vähän on tutkittu tuota asiaa, eli yhteiskuntarauhan säilymistä itsenäistymien jälkeen ja sitä, että mikä vaikutus lopulta oli sillä, että itsenäistyessä leipäviljantuonti Venäjältä loppui kokonaan, Suomen leipäviljasta oli 1900 luvun alussa tuotu Venäjältä noin puolet.
Eli mikä rooli tosiasiassa oli tolla asialla, että kun viljasta tuli totaalinen pula ja hinnat moninkertaistui samaan aikaan kun maahan syntyi joukkotyöttömyys, koska vienti oli kokonaan pysähdyksissä.
"Laki vuokra-alueiden lunastamisesta (135/1918) ehdittiin antaa lokakuussa 1918 ennen kansalaissodan syttymistä. Lain nojalla torpista ja lampuodeista muodostettiin itsenäisiä tiloja. Lex Kalliona tunnettu laki annettiin vuonna 1922. Laki maan hankkimisesta asutustarkoituksiin (278/1924) säädettiin maan hankkimiseksi maattomille. Sopivia maa-alueita lohkottiin valtion maista, ostettiin, mutta myös pakkolunastettiin. Kun vielä kolmekymmentäluvun lopulla säädettiin Asutuslaki (331/1936), syntyi itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä runsaasti uusia tiloja. Vuodesta 1920 vuoteen 1940 peltoalaltaan yli kahden hehtaarin maatilojen lukumäärä lisääntyi 22 500 yrityksellä ja peltoala kasvoi noin 285 000 hehtaaria. (Mäkinen 1990)
Vuonna 1944 päättyneen jatkosodan rauhanehdot ajoivat lopullisesti isiensä mailta maantielle karjalan kansan sekä muiden luovutettujen alueiden asukkaat. Kaiken kaikkiaan Neuvostoliitolle jouduttiin luovuttamaan maan pinta-alasta 12 %. Viljelystä alasta menetettiin suhteessa saman suuruinen osuus eli 285 000 hehtaaria. Luovutettujen alueiden n. 480 000 asukasta joutuivat siirtymään muualle Suomeen. (Virtanen 1983)
Siirtoväen asuttaminen oli tuona aikana todennäköisesti ainoa keino turvata kotinsa ja maatilansa menettäneille asunto ja toimeentulo. Tämä merkitsi kuitenkin maatalouden rakennekehitykselle sen tavoitteisiin nähden huomattavaa taka-askelta. Vuodesta 1941 vuoteen 1959 maatilojen lukumäärä kasvoi noin 77 000 yrityksellä, mutta voimakkaan pellonraivauksen myötä tapahtunut kokonaispeltoalan kasvu, noin 240 000 hehtaaria, ei riittänyt estämään keskipeltoalan huomattavaa laskua. (Mäkinen 1990)
Kokonaispeltoala alkoi laskea vuoden 1969 jälkeen, mutta se on edelleen (1990) 1940-luvun alun tasoa korkeampi. Vuosina 1985 ja 1986 kokonaispeltoala jopa nousi jonkin verran, mikä johti nk. pellonraivausmaksun käyttöönottoon vuonna 1987(Mäkinen P. 1990 s.100). "
Suomessa maatalouspolitiikka on aina ollut paljon enemmän kuin vain maataloutta: samalla on hoidettu mm. sosiaali-, alue-, työllisyys-, kasvu- ja talouspolitiikkaa sekä huoltovarmuutta.
Ja siihen nähden maanviljelijä saa tänäkin päivänä aivan kohtuuttomasti paskaa niskaan joka käänteessä...
