Etelän,siis AB-alueen maitotilan pitäisi saada investointitukea oman tilan rehuntuotantoon myös koneisiin,koska AB-alueen tila ei voi investoida navettarakennukseen,suuren maitomäärän ja sitä kautta suuren litratuen toivossa.Rakennuksiin kohdistuva tuki on todella huomattava summa maitotilalle.
AB-alueen tila saisi takamatkaa kiinni,jos se voisi vaihtaa navettarakennuksiin tarkoitetun tuen,rehuntuotantoon kohdennetuksi.Tätä tukea ei tietysti pidä antaa C-alueelle.Tällä järjestelyllä voidaan auttaa AB-alueen maitotiloja ja kompensoida vanhaan navettaan tehtyjä pieniä korjauksia,joihin ei voi saada investointitukea.Yhteisiin rehuntuotantokoneisiin saa korkotukea,mutta AB-alueella ei ole maitotilanaapureita.Rehuntuotantoa ei saa ulkoistaa AB-alueellla,jos haluaa kannattavaa tuotantoa.
Viisaan havainnot ovat siinä suhteessa teräviä, että alueilla joissa maidontuotannolla on B-tukialueella suhteellinen etu viljanviljelyyn nähden, tilat ovat monasti jo lähtökohtaisesti harvemmassa. Kun maidontuottajien määrä edelleen supistuu voimakkaasti, voi saman tuotantosuunnan edustaja olla jo perin kaukana. Ja kuten tunnettua, kaikkien kanssa ei vaan synkkaa joten lähin potentiaalinen yhteistyötila löytyy sitäkin etäämpää. Näillä main lypsykarjatilojen etäisyys toisistaan alkaa olemaan +10 kilometriä. Ei lähtökohtaisesti etäisyytenä aivan mahdoton, mutta jos seuraava potentiaalinen tila on edelleen vastaavassa matkassa, alkaa etäisyyttä tulla. Ja järviseudulla niitä lähtösuuntia on monasti vain kaksi..
Olisiko investointituen kohdentaminen omin korjuukoneisiin siten järkevää? Epäilen: jos vaikkapa paalain-käärinketjun mielekäs minimipaalimäärä vuositasolla olisi 2000 kpl. Montako paalia vähemmän olisi tarpeen tehdä 20 % avustetulla koneella? Tai toisinpäin käännettynä: Jos tilalla tehdään omilla koneilla 700 paalia vuodessa, ja konehankintaa tuettaisiiin korkotuella, laskisi investointikustannus 10 % eli noin €uron per paali.
