Kokeillaanpa jatkokertomusta, jos ei ole lukijoita lopetan.
vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv

     SYKSYSTÄ KEVÄÄSEEN
Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Pienen maalaistalon poikamiesisäntä heräili syksyiseen sunnuntaiaamuun, mieli ankeana. Tuntui niin vastenmieliseltä lähteä näin aikaisin sinne tissinkoitolle. Ehkä turhautumiseen vaikutti ne muutamat lonkerotölkit jotka töllön ääressä illalla oli tullut tyhjennettyä. Naapurin Jyrki oli tosin luvannut saapua kaveriksi iltaa istumaan, mutta naiset olivat varmaan tuntuneet Jyrkistä paremmilta vaihtoehdoilta
  - Jokohan se äitimummo on heräillyt?
 - Seppo, etkös sinä ala mennä lypsylle. Lehmät vaatii täsmällisyyttä. Sillälailla aloit ryyppäämään. En olisi toivonut että pojasta tulee isänsä kaltainen retku.
 - Älähän nyt äiti. Enhän ollut humalassa. Saunajuomaksi pari otin. Se aikusessa miehessä tunnu missään.
 - Niinhän sinä sanot. Kaikilla se juopottelu alkaa ensimmäisestä ryypystä!
  Seppo ei jaksanut alkaa sitä samaa eipäs-juupas keskustelua joka käytiin lähes joka pyhäaamu.
 Seppo kaapaisi komerosta puseron niskaansa ja suunnisti navettaan.
Seppo lontusti pihan yli navettaan pää hiukan painuksissa ajatellen, että tätäkö tämä elämä tulee olemaan aina ja ikuisesti. Aamu kuudelta navettaan ja sama ilta neljältä. Äitimuorin pajatusta joka pyhäaamu lauantai-illan muutamasta paukusta tai kaljapullosta.

Seppo aukaisi navetan oven ja vastaan tulvahti lämmin paskan ja virtasen sekainen haju. Valot sytytettyään alkoivat lehmätkin nousta jaloilleen ja kolistella sarvillaan parsirakenteita.

-Tullaan, tullaan, mutisi Seppo enemmän itsekseen kuin lehmille ja sieppasi harjan pöydän päästä alkaen putsata ruokintapöytää.
jatkuu........

- Mitä se Mansikki on taas meuhkannut? Ritilä täynnään rehua. Millä ihmeenkonstilla sinut saisi ruotuun. Ja jukoliste Bella! Ala nousta justiisa, Seppo oli oppinut puhumaan lehmilleen, paremman juttukumppanin puutteessa.
 Ritilät puhtaaksi ja rehua eteen. Kaikki kävi rutiinilla. Lypsimet kasaan ja lypsylle.
 Siinä utareita pyyhkiessään Sepolla putkahti mieleen toisenlaiset tissit.
 Naapurin Salme, rakastettu jo rippikouluajoilta, oli varttunut samoissa oloissa kuin Seppokin.
Olosuhteiden uhrina ja vanhempien painostuksesta, heistä kummastakin oli tullut vakituinen lehmänpaskan mättäjä. Pitäisköhän käyvväkin päivemmällä naapurissa. Tehä tikusta asiaa, suunnitteli Seppo lypsytouhun lomassa.
   Näin suunnitellessaan työtkin sujuivat kuin huomaamatta ja kohta jo Seppo harppoikin vauhdilla tuvalle päin vaihtamaan vaatteitaan. Eihän sitä sentään sunnuntaipäivänä kylille paskaröntteissään.
  - No mihinkä sitä nyt tuollasella kiireellä, äitimuori kyseli kiikkutuolista käsin, korjaillen samalla silmälasien asentoa nenällään. Radiosta kajahteli sunnuntain kirkonmenot ja mummolla oli tapana ne kuunnella ja osallistua virren veisuuseen mukaan laulaen aina kovaa ja korkealta.
  - Tuollapa kylillä uattelin vähän poiketa...
  - No mitee asijaa sitä nyt kylille on pyhäpäivänä, kaupattii kiinni.
  - En kaupalle aikonutkaa, meinasinpa käyä ärrältä jonnii lehden.
  - Mutta kalijaa et osta. Ja tulet äkkiä kotiin.
  - No, en minä sinne asumaan meinookkaa, Seppo sanoi ja meni ulos.

 Pihalla hän tuumaili pitäiskö sittenkin ottaa auto kun tuli sanottua että ärrälle. Kai se on startattava, ei tule turhia kyselyjä.
  Sepon auto, vanha Fordi käynnistyi heti. Vaikka auto oli vanha, melkein viisitoista vuotta, Seppo piti sen hyvässä kunnossa.
  Syksynsateet olivat pehmittäneet soratiet. Kurainen vesi lillui tienkuopissa joita Seppo yritti väistellä.
 - Jaaha, Jaakkohan siellä on valvomassa mihin naapuri on menossa, Seppo ärsyyntyen huomio, ohittaessaan tienvarressa olevan punaisen talon, jonka pihalla mies seisoskeli.
 -Kohta se kele lallattaa ympäri kyliä mihin olin menossa, Seppo vähän harmissaan mietti. - Vaekka hittojako se sille kuuluu. Lallatelkoon...
  Seppo kurvasi vauhdilla Turakaisen Salmen pihaan, meinasi talon kissakin siinä jäädä auton alle, mutta kerkesipä viimetingassa väistää. Talon isäntä Matti, Salmen isä, tuli juuri pihan periltä ulkohuussista vielä housujaan napittaen.
  - No mikä tuli se nyt on persees alla kun tuommosella votakalla pittee pihhaan hyökätä. Vai *****n puuteko iski kesken pyhäpäivän. Heh heh hee...
 Ukko nauroi niinkuin olisi paremmankin jutun hölöyttänyt kuuluville. Turakaisen Matti oli kuulu vähän ronskinlaisista leukaperistään eikä ollut turhan kaino missä ja millä hetkellä niitä tuli käyttäneeksi.
  -Päivee... Minä tuota vaan... Seppo ei oikein tiennyt mitä olisi sanon
- Joojo, kyllän minä tiijän sinun asijan, Vain ei se Salme taida olla sisällä. Navetassa taitaa vielä olla.
- Eikä kun, tuota... Oikijastaan minä ounnii äitimuorin asijalla. Se käski kysyä teijän emännältä jottae resettiä.
- Voe veikkonen meijän Martta ei semmosistä ennään älyvä enempää kun sika hopijalusikasta. Vain kysäseppä Salmelta sehän se hästää semmosten kanssa.
- No, minä taijan käyvvä siellä navetassa...
- Elä nyt hullujas puhu. Puhas pusero näyttee olevan piällä. Lehemänpaskanhajuhan se tarttuu. Lähe pirttiin niin poristaan.
- Jospa se Salme ei koko päivee? Äkkiä lupasin pistätyy...
- Etkai sinä ny äitis napanuorassa oo. Nelikymppinen mies.

Heko Heko 

Kyllä seon Seppoja jelepittävä...

 Seppo punastui, eikä osannut sanoa mitään. Seurasi kuitenkin ukon perässä sisälle
-Martta hoe, paappas pannu tulelle niin juuvvaan kahveet, suatiin päiväkahavi seurookin, huikkaili Matti jo ennenkuin oveakaan sai kunnolla auki. Sitten suunnisti suoraan keskellä tuvan lattiaa olevaan kiikkustuoliin ja rojautti koko satakiloisen ruhonsa siihen niin että perässä seurannut Seppo jo pelkäsi koko komeuden leviävän siihen paikkaan. Mutta lujaa laatua oli kylän vanha puuseppä aikoinaan osannut tehdä, ei edes narahtanut koko tuoli.
  - No kukas se nyt meille...kah, Seppohan se siinä. Istuhan poikkeen, minä sitä kahvija laitan. Martta alkoi keittiön puolella touhuta pannunsa kanssa ja huuteli sieltä käsin Sepolle:
  - No mitenkäs se sinun äitis jakseloo? Vieläkö se issias kovinnii vaivoo?
    Seppo istahti tupaa kiertävälle pitkälle puupenkille ja vastaili:
  - Siinähän se. Tupasalla...
  - Miniähän se sinun pitäsi jo viimmenkin sille hommata. Ja liuta mukeloeta. Sullaki ikkää alakaa olemaan. Joko oot nelikymppinen?
- Noo, on se pari vuotta vielä auki.
- Karva*****mieshän se Seppo jo on vai lieneekö suannu kärkijä kastoo. Se pittee pistee rytinätä touhuihin jos menovvaa. Kukkaa muu ku ite ei niihi hommiin puutu...
- Tuo ukko se aena puhhuu riettaeta, että aivan hävetä saa. Seppoki niin tottumaton tuommosseen...

- No, tosi asiaa. Luonnollisia asijoeta, mitä rietasta siinä. Seon sinulla aena kaekenlaeset toppuuttelut. Saatura jos ei nelikymppinen mies ei kestä *****sta puhummista, niin hame sille päälle kuulus...
- Seppo sentään nuori mies, eijoo tottunu kuulemaan sun tottuuksia.
- No ainaki on korkija aika oppia. Veitikka alakaa sylttään. Miten semmosella penskoja tekkee?
- Hyh! Siinä sulle veitikkaa! Martta heilautti luutua Mattiin päin pöytää kyyhkiessään.
   Seppo oli kuunnellut vaivautuneena Turakaisen pariskunnan sananvaihtoa. Hän ei oikein tiennut sanoisiko mitään. Onneksi Matti-isäntä kääntyi häneen päin.
 -Tuosta meijjän Salamesta sinä...
  Silloin kolisteli Salme parahiksi navetalta tupaan, heitti huivin päästään uunin päältä törröttävän leipälapion päähän ja manaili:
 - Nyt se saamari iski tuas siihen Lolitaan varmasti utaretulehus! Tissi on niin helevetin turvoksissa ja kanttura potkii kun viimestä päevee kun sitä yritin vähän lypsee. Elläinliäkärj se on kait kututtava. Kuka lienöö viikonlopun päivystyksessä?
  - Se taetaapi olla se uus liäkärj, jokkuu Tiittanen, muisti Seppo lukeneensa paikallisesta lehdestä.
 - Ai Seppokin tulluna käymään. Sinuva ei ookkaan näkynä kun viimeks, huomasi vihdoin Salmekin vieraan penkin päästä.
 - Joo, piti  lähtijä kun en sijjaesta suanna!
 - Varmempihan se ite kumminki on...! Onko sillä muorilla kahavija. Ottaa niin ohtaan se Lolita... Saakeli... palijo naarata jos joutuu sen hävitteen. Miten se Niemessä se lehemälykky säelyny?
- Kyllähän tuo muuten vaen ei taho tiineeksi suaha. Liekkö jottae puutetta?
- Joo,iliman muuta puutetta... saatura kun se sehhii homma pantiin aevan pelleilyksi! Saakutti kun ravattikaolanen sonni. Toesta seoli ennen kun oekija sonni suorollaan lykkäsi siemennet sisseen, Matti puuttu keskustelluun.
  - Joko taas, siinä suoroenesi, Martta tuhahti.- Oesit ees vierrahen aekana niinku immeiset...
Martta alkoi kaadella kuppeihin kahvia.

   - Nonnii, Seppo otahan sinäkin poekkee ja paa sekkaan, ennenkun se tuo Salme kaikki kerkijää tarjottavat syyvvä.
   Seppo laittoi sokeria kahvinsa sekaan ja unohtui sitä antaumuksella sekoittelemaan samalla kun vilkuili pöydän yli Salmea.
  - No poeka, juohan ny välillä sitä sumppija ennenkuin läikytät sen kokonaan tassille, naureskeli Matti pöydän päästä. Nolona Seppo otti nopeasti pullan palan suuhunsa ja hörppäsi kahvia perään, niin että oli suunsa polttaa.
 - Kök, köh! Jopas on kuumaa kahvija, nyt tais kyllä vainu palloo. Seppo manaili ja löyhytteli kädellään suunsa edessä niinkuin se olisi jotain auttanut.
  - Mitenkä ossookin olla noin kuumoo kahvija. Ootko sinä Matti suututtana tuon Martan kun se tämmöstä äity keittämään, Salme naureksi.
  - Sepä tuo muori on aena sevverran kiukussaan että keitoksettii on kiehumapisteessä.
  - Isä! Elä ny vieraijen aekana ala morkkaamaan, Salme suhahti.
  - Mitäpä vieraeta teällä. Ei sitä vävypoekaa tartte orijaella, Matti sanoi ja nosti kannikkaansa, piukean pitkä pieru purkautui valittaen vapauteen.
- Tuon takia sitä aena saa hävetä silimät päästään, Martta sanoi ja nousi kiivaasti pöydästä.
- Pierasethan sitä sinäki. Mitä kummempi seon? Matti tinkasi.
- No en ainakkaan immeisten aekana.
 Nuoret oli hämmentyneinä ja toisiaan vilkuillen kuunnelleet vanhanparin äksyilyä toisilleen. Salme hörppi kiireesti kupin tyhjäksi:
 - Ei siinä auta armaat silimätkään. Vaikka on pyhä niin lääkäri sille Lolitalle pittää... Missähän lienee päivystys? Ja millanen lie päivystäjä, Salme pohti ja haparoi puhelinluettelon lipaston päältä.
 - Kaajahan vävypojalle lissää sitä pöönävettä. Kuvinsuin tuossa nököttää.
 - Anna Sepolle raoha. Jatkuvasti vieraan kimpussa...
 - Voe kehveli! Kaopungissa asti on päivystys. Ei kyllä tuu tolokkua. Mitä ne älyvää kaopunkilaeset lehemän vaevoesta? Seon jottae muuta kun lemmikin kynnen leikkuu. Salme kiiruhti puhelimeen ja valitsi päivystävän eläinlääkärin numeron. Muutaman kerran tiitattuaan, viimein puhelimesta kajahti römeä miehen ääni:
  - Eläinlääkäri Tiittanen puhelimessa, päivää.

  - No Salme Turakaenen tiälä hyvvee päivee. Se tuossa meijjän Lolitassa taetaa olla äkäsen sorttinen tulehus, minä luulen. Voisittako työ tulla sitä kahtomaan tännään?
  - Niin tuota missähän te sen tulehduksen luulette olevan?
  - No hemmetti... tississä tietennii, missäs muualla! No tuutteko työ vai ettekö työ tuu? Se on hyvä lehmä ja se pittää suaha joutuin hoijjetuks ettei mäne kettujen lihoiks koko äpyli.
  - No kyllähän minä tulen, ehkä sitten iltapäivällä. Tässä on pari kiireellisempää käyntiä ensin jonossa. Tuota antaisitteko ajo-ohjeet, kun ei ole vielä tämä seutukunta niin tuttua?
 Salme antoi tarkat ajo-ohjeet ja pani luurin paikoilleen.
- Voi helekatti kun mennee vaekijaksi. Iltapäevään tuntu suavan oottoo.
- Sinäkö Tiittasen sittennii saet langan piähän? Sitte eijoo hättee, se ossoo hommat. Matti sanoi.
 - Kiitosta kahavista, minä se taijannii lähtee kattommaan, onko se äetmuori huolissaan. Mie ku lupasi äkkijä pistäytyä.
 - Etkae sinä aekunen mies äetis tahissa tanssaa. Jutellaan ja suunnitellaan. Tuo Salameki on nyt joutilas pyhäpäevänä poriseen, Matti yritti estellä.
 - Tosijaan Seppo, elä lähe! Mennään tuonne kammariin ristisanoja täöttään, ja oesi mulla sulle asijaahi!
 - Siinä sen kuulit. Se meijän Salame pistää asijoehin vaohtija.
 - Taasko sinä puutut nuorten asijoehin. Tehkööt oman pään mukkaan, Martta tivahti.
 - Minä ennoo puuttunna enkä juuttunna... Sinä se aena vahtimassa.
 

 - Olokaa jo hilijaa... kumpihi. Suap hävetä, ku vanahemmat tuommossii mehtäläesijä
 -Jos minä nyt kuitennii tästä sinne kottiin päin, Seppo sanoi ja etsi lippalakkiaan. No mihinkähän sekin nyt oli hävinnyt. Sitten muisti laittaneensa sen ovensuun penkille.
 - Eikös sinun pitänyt sitä jottain voijereseptijä äijjilles, muisti silloin Matti vähän naurussa suin. Arvasi että oli ruvennut Seppoa jänistämään, kun oli Salme ehdotellut kammarin puolelle siirtymistä. Tunsihan Matti naapurin pojan sen verran hyvin, että tiesi tämän olevan aikalailla ujon sorttinen kaveri.
- No... kerkii sen toisennii kerran. On se teijjän lehmäkin kippee ja liäkärj tulossa, mutisi Seppo ja pyöritteli jo lätsäänsä sormien välissä.
 - No eehän se liäkärj kun vasta iltapäevällä. Tuuhan nyt. Mittee voijjetta sinä muuten olit vaella? Kyseli Salme uteliaana Sepolta.
- Tuota, äetille lupasin äkkiä käyvvä...
- No, ei se muori sieltä mihinkää katuva, Matti sekosi asiaan
- Pysy sinä niine mielipitteinesi erillään nuorten asioista, joka asijaan tarttumassa, Martta kivahti.
- Tule ny, jätetään nuo vanahukset keskenään torrautuun.

 

- No, jos minä sitten tuun, Seppo sanoi ja pani lakkinsa takaisin penkille.
- Piätään lyhempänä kävelee, joka tohtii tämän oven aakasta, Salme luikkasi vielä ovenraosta.
 Seppo seisoi neuvottomana Salmen huoneen lattialla. Kaikki oli niin sievää ja hienoa. Mieleen tuli oma mörskä ja väkisin Sepon huulilla karehti hymy.
 - Olipa mukavata kun tulit. Onnii kauan kun on viimeksi oltunna kahestaan. Tupailloissa vilaukselta nähty.
- Sinulla täällä niin sievää, tohtiiko tänne mihinkään istua?
- Höpsis! Ihan tavallista. Tuleppas istummaan tähän minun viereen. Uskon sitten että tojella out minu huonneessa
    Seppo istahti varovasti sängyn reunalle, jättäen reilusti tilaa itsensä ja Salmen väliin. Katseli raitaisia räsymattoja lattialla, siirtyen sitten ikkunalaudalla rehottaviin ruukkukukkiin.
  -  Näkkyy tuo aurinkohhii yrittävän paestaa tuolta piliven ravosta, sanaili sitten kun ei muutakaan sanottavaa keksi.
  - No niihän tuo paestaa, vuan ehän minä sinuva tänne ilimoista puhumaan kuhtuna, olj mulla asiookin. Ei vuan kehtoo noihen vanhempiin kuulten ihan kaikkee juluki tuuvva, se kun tuo isä ruppee aina höpisemmään ja sähleemään omijaan sekkaan.
  - Mikäs, mukavat vanahemmathan sulla on, tuumi Seppo, jonka katse oli jo siirtynyt ikkunalta lipaston päällä oleviin valokuviin.
  -Sinäkö se oot tuo pien lettipäenen tyttö tuossa kuvassa?
  - Enkä ou. Seon minun siskon plikka. Oon sen kummi. Mutta siitä asijasta...

  - Salmee! Se taissii jo se elukkatohtorj ajjoo pihhaan! Huutelikin silloin Martta tuvasta.
  - Näkkyy peruuttavan tuonne navetan oven etteen.
  - No mitenkä se nyt näin äkkijä, iltapäivällähän se vasta lupasi, ihmetteli Salme, eikä muistanut enää mitä oli sanomassa Sepolle, vaan alkoi touhuta itseään navetalle päin.
  - Vaen kuule Seppo! Jiä sinä tänne neitsytkammijjoon siksiajaksi kun minä käön sen liäkärin lähettämässä poekkee. Ee siinä kauaa mäne ku se ne liemesä siihe lehemään suijaottoo, Salme kuiskasi käsi ovenkahvassa.
  - En tiijä... Seppo yritti vain Salme oli luikahtanut jo tuvan puolelle.
    Seppo istui vakaasti sängynreunalla, ikäänkuin peläten liikkumisen särkevän koko kauniin huoneen. Hän silmäili ympärilleen tarkasti.
  - Mitä ihmettä? Sepolla karkasi ääneen, kun huomasi kirjahyllyn lasioven takana kovin tutun näköisen kuvan kehyksissä.
 Seppo.katsoi ovea kuin Salme puulasi sisään:
  - Voe kuule Seppo! Sepä onnii Lolita nii ämpsynä ettei se pysy hetkijjää paekallaa. Suattasikko sie lähtee pitelleen...? Salme oli palannut navetasta Seppoa hakemaan.
  - Ka jouvampa tästa...

olipa tosi mukava tarina toivottavasti saadaan jatkoa. tässä lomapäivän ratoksi lueskelin toivottavasti taas yksi pari saadaan muodostetuksi ei ihmisen ole hyvä elää yksin. mukavaa porukkaa

Kiitoksia! Alakuahan tämä!


 - Olipa hyvä kun tuo Seppo sattui kyllään. Ei siitä tuosta ukosta oo ennää lehemää piteleen, Martta tuli hösöttään kun Seppo kiskoi öljylle haisevaa haalaria päälleen.
 - Tuttuapa tuo on touhu... ja mielelläänhän minä, Seppo sanoi ja luikahti pihalle.
 Niemen navetta oli vanha kivinavetta. Seppo katseli ohi mennen valtavia kivipalkkeja jotka oli saumattu valkoisella laastilla.
 - Elä perkele rimua, kuului Salmen kirkas ääni kun Seppo aukaisi navetan oven.
 - Olipa hyvä kun tuli miehistä voimaa, me naiset ollaan täällä hätää kärsimässä, naiseläinlääkäri sanoi ensi sanoikseen.
  - Eikösteen se pitänä sen Tiittasen tulla, jäi Seppo ihmettelemään niille sijoilleen ja tuijottamaan naistohtoria. Soma ilmestyshän tuo olikin, pieni ja sirpakka. Ei ihme että apua tarvitsi, eihän tuollaisessa sudenkorennossa voimaa ole, huomasi Seppo ajatustensa lentävän.
  - Sille Tiittaselle tuli täksi päiväksi niin paljon lähtöjä, että se akiteerasi minut hättiin hoitamaan osan näistä sairastapauksista, tuntui eläinlääkäri puhelevan.
 - Seppo hei, alahan tulla appuun, eläkä seisoksi siinä hoo-moelasena! Hihkui Salme jo kärsimättömänä lehmän viereltä.
  - Mäne sinä pitelemmään sitä Lolitan piätä paekallaan, että suapi siihen kaollaan pistetyks, minä koetan pijätellä tiältä peräpuolelta, ettei kovin piäsis potkimmaan, jakeli Salme vielä ohjeitaan.
   Tottunein ottein Seppo tarttui sierainpihteillä Lolitaa sieraimista ja nosti pään ylös. Vahvassa otteessa lehmän oli pakko alistua.
- Jopas saatiinkin oikea voimamies apuriksi, lääkäri sanoi.
- Joo meill onnii kaekkee mitä talossa tarvitaan, Salme kehahti.
- Se on hyvä, pistetäämpäs nyt lääke virtaamaan. Jos emäntä pitää pulloa?
- Kah, ihampa tässä oun joutavana, pitteekö tämä korkijallehhii nostoo?

- Katsotaan nyt kun saadaan piikki suoneen.
- Mittees lieäkettä se tämä tämmönen liennöö? Alkoi Seppo ihmettelemään. -Etkös sinä Salme puhuna uamulla että utaretulehdus olis. Ei meijjän kantturoita ou ainakaan ennen tällälailla liäkitty pelekän utaretulehuksen tautta.
- No tällä Lolitalla onnii nyt kaekki rempat yhtäaikoo. Tulehukset ja puutostauvvit sun muut pasiliskot. Paras hoetoo kerralla kaekki, niin jospa sitten ees asettus vaekka vähemmälle potkimiselle. Selitteli Salme kihnuttaen samalla lehmää hännän juuresta antaumuksella.
 - Noniin... Sinne meni viimeinenkin tippa. Nyt saatte päästää irti. Eiköhän siinä nyt yhdelle kertaa jo olekin lääkitystä. Jatkat sitten vaan tuolla lihakseen pistettävällä penisilliinillä vielä neljä päivää, niin eiköhän se siitä tokene, neuvoi eläinlääkäri ja alkoi keräämään kimpsujaan takaisin laukkuunsa. Vielä kirjoitti laskun ja ojensi sitä sitten Seppoa kohti.
  -Tuota... antaa sen vaan tuolle Salmelle, kakisteli Seppo, en minä...
 - Ai etkö sinä olekkaan isäntä? Lääkäri sanoi ojentaen lapun Salmelle.
- Naapurin miehiä se Seppo on. Sattu onneksi olemaan käymässä. Olissii taennu Lolita jiähä liäkittemättä iliman Seppoo.
- Noo, tuo mittää ollu... Tuttuva touhua.

Suappaat nähä miten poijalle käöp?