Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Huvittava hevostarina 30-luvulta  (Luettu 16000 kertaa)

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Huvittava hevostarina 30-luvulta
Eilen kuulin huvittavan hevostarinan 30-luvulta.

Isoisäni isä oli ajelemassa silloisesta Vampulasta Turkuun. Ajelu tapahtui tietysti hevosrattailla ja nykyistä "Vanhaa Tampereentietä" pitkin, eli jokivarsia pitkin ensin Auraan ja siitä Liedon länsisyrjän kautta jonnekin Maarian kirkon paikkeille.

Liedossa tällä tiellä on yksi melkoisen jyrkkä mäki. Muinoin mäki oli vieläkin jyrkempi. Kuinka ollakaan, koni koki mäen jyrkkyyden niin ahdistavaksi, että se päätti kuolla kesken taaperruksensa. Esi-isäni matka pysähtyikin kuin seinään, kunnes maan vetovoima otti kulkuvälineen vetolaitteineen haltuunsa, jolloin koko yhdistelmä lennähti takaperin penkalle. Pappani isä satutti rytäkässä vielä kätensä siihen kuntoon, ettei se parantunut kuin haudassa. Ehkei sielläkään.

Huvittavaksi tarinan tekee se, että miten pieniä murheita nykyään murehditaan... Minua vähän säälittää ajatus yksikätisestä iso-taatastani 30-luvulla 80 kilometrin päässä kotoa ilman rahaa, vähillä eväillä, hallussaan vain kovapyöräiset rattaat ja kuollut hevonen  ;D

Tähän voi nyt laukoa perään kaikkia Opel-vitsejä  :P Ehken ole kuullut vielä ihan kaikkia. Esim. se Anssi Umpikelan biisi sopisi taas tosi hyvin.  Ja tämä on hevospalstalla koska tässä kerrotaan hevosesta.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

jylperö

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1255

Shrek

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1911
  • Quidquid Latine dictum sit, altum videtur
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
Minua vähän säälittää ajatus yksikätisestä iso-taatastani 30-luvulla 80 kilometrin päässä kotoa ilman rahaa, vähillä eväillä, hallussaan vain kovapyöräiset rattaat ja kuollut hevonen  ;D
Mulla ei ole nyt opel vitsiä varastossa, mutta tuo tarina jäi mietityttämään. Eli miten se iso-taata selviyty sinne 80km päähän hautaan paranteleen sitä kättä ilman rahaa kuolleen hevosen kanssa? Eli sikisikö se tästä sankaritarinasta sanonta siitä Yksikätisestä Rosvosta?  :o
"Ajatelkaapa niitä kaikkia Fordin omistajia jotka eräänä päivänä haluavat oikean auton..."
 John Dodge, 1914

http://www.youtube.com/watch?v=vVXIK1xCRpY
http://www.youtube.com/watch?v=FMUf2qmSzvE

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
Minua vähän säälittää ajatus yksikätisestä iso-taatastani 30-luvulla 80 kilometrin päässä kotoa ilman rahaa, vähillä eväillä, hallussaan vain kovapyöräiset rattaat ja kuollut hevonen  ;D
Mulla ei ole nyt opel vitsiä varastossa, mutta tuo tarina jäi mietityttämään. Eli miten se iso-taata selviyty sinne 80km päähän hautaan paranteleen sitä kättä ilman rahaa kuolleen hevosen kanssa? Eli sikisikö se tästä sankaritarinasta sanonta siitä Yksikätisestä Rosvosta?  :o
Mä en siis tiedä miten tarina päättyi. Kyl se sieltä kotiin oli sit joskus tullut   :D

Kai se kaakki jäi ojaan, tai sit se myytiin lihoiksi turkulaisille.
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Toivo Tonta

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7069
  • karkki vai keppana?
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
Joskus samoihin aikoihin tapahtunutta: Komppanian illanvietto oli venähtänyt pitkäksi ja kaikki olivat myöhässä. Sovittiin yhteisestä selityksestä, joka meni jotakuinkin näin, olin palaamassa kohti kasarmia täyttä laukkaa, kun hevonen kuoli! Viimeiseltä mieheltä vääpeli jo kysyy ivallisesti kuoliko teiltäkin hevonen? Ei, herra vääpeli! Myöhästyin koska tiellä oli valtava kasa hevosen raatoja, niiden kiertämiseen meni aikaa ::)
pessimisti ei pety!

Aatami Särkisalami

  • Vieras
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
 ;D :( 8)

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
Tämä tarina ei liity hevosiin, mutta on muuten mukava tarina  ;D

Olin nuorena miehenä töissä Hankkijalla, joskus kahdeksankymmentä luvulla  ;)öö

Sinne tuli yksi vanha jäärä maakunnasta ja sanoi, että ei niihin Lapuan miehiinkään voi enää luottaa ...
Mikä kyselin, että miten niin, Lapuan miehet mitä siinä äkkiä tuli mieleen oli mielestäni niitä kolmekymmentäluvun raggareita  :o

No se kerto, että enne sotia oli Lapuan miehet lähettäneet hälle kirjeen, että tulevat heti käymään kun Välijoelle tehdään silta  :(
Minulle oli ihan uusi tieto, tämmöinen postin kautta tehty uhkailu, onko semmostaki harrastettu, mutta kysäsimpä kumminkin että eikö ne sitten tulleet  ;)

Äijä vastasi, että joo, siltä tehtiin jo seitkytluvun alussa, eikä oo Lapuan miehiä näkyny, vaikka lupasivat tulla käymään  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

Jos ne uhkailijat menivät siinä tehtaan pamahduksessa  ??? Vai pamahtiko se tehdas joskus
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Toivo Tonta

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7069
  • karkki vai keppana?
Vs: Huvittava hevostarina 30-luvulta
Tämä tarina ei liity hevosiin, mutta on muuten mukava tarina  ;D

Olin nuorena miehenä töissä Hankkijalla, joskus kahdeksankymmentä luvulla  ;)öö

Sinne tuli yksi vanha jäärä maakunnasta ja sanoi, että ei niihin Lapuan miehiinkään voi enää luottaa ...
Mikä kyselin, että miten niin, Lapuan miehet mitä siinä äkkiä tuli mieleen oli mielestäni niitä kolmekymmentäluvun raggareita  :o

No se kerto, että enne sotia oli Lapuan miehet lähettäneet hälle kirjeen, että tulevat heti käymään kun Välijoelle tehdään silta  :(
Minulle oli ihan uusi tieto, tämmöinen postin kautta tehty uhkailu, onko semmostaki harrastettu, mutta kysäsimpä kumminkin että eikö ne sitten tulleet  ;)

Äijä vastasi, että joo, siltä tehtiin jo seitkytluvun alussa, eikä oo Lapuan miehiä näkyny, vaikka lupasivat tulla käymään  ;D
Jos ne uhkailijat menivät siinä tehtaan pamahduksessa  ??? Vai pamahtiko se tehdas joskus
Pamahti vasta 1976.

Arvoitus ratkaistu  :'(

Pitää lähettää sille kirje ja selittää asia, niin palautuu luottamus Lapuan miehiin  ;D
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes