Mitäkö opimme.
No ainaskin sen, jotta jokaisessa huushollissa pitäisi ainakin olla tolkun isäntä, eikä mikään taiteesta kiinnostuneen tyhjäntoimittajan muusa, joka mielellään on menossa päsmäröimään kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin, vaikkei kattauksessa olisikaan riittävästi lautasia
Toisekseen tuonkin talon laiskanpulskea Mara-katti, oli jo nuoruusvuosinaan oppinut istumaan toisten perseellä tuleen ja passuuttamaan itseään keräten siinä sivutuotteena maallista mammonaa eläkepäiviä varten, kuvitellen olevansa joku budhan klooni ja suurikin rauhantekijä.
Nytkin tekemässä itseään tykö, josko sattuisi höperö uskomaan vilpittömyyteensä ja antamaan jonkun bonusviran josskin eteläisessä liittovaltiossa.
No kuiteskin kun hän on tuolla jossakin, niin tottahan nämä pienemmät tuholaiset, Jutta (oli saanut vapaapäivän verkkosukkamainoksen kuvauksista) etunenässä tekivät tuhojaan parhaan kykynsä mukaan.
Talossa oli kyllä kunnon trenki, Matti nimeltään, mutta hänelle ei annettu hetkenkään työrauhaa.
Paskantärkeät tyhjäntoimittajat soittelivat rengille milloin mistäkin lautalähetyksestä, jotka oli jostakin lähtenyt ja kai jonnekin päätyneetkin, ei vain tiedetty mihin.
Mutta kun joku oli ne kuulemma maksanutkin, niin pitäisihän ne löytää. No Mattihan etsi, palkkasipa siihen etsintään jo lisävoimiakin, mutta tyhjää kaikki.
Lopulta nämä tyhjäntoimittajat ei olleet itsekään varmoja, oliko niitä lautoja sitten koskaan ollutkaan.
Siihen vielä kaikenmaailman rahanvaihtajat soittelivat ja yrittivät kaveerata trenkipojan kanssa vieden viimeisetkin mahdollisuudet saada huushollin asiat edes jollekin tolalle.
