Suomen maataloustukijärjestelmä on EU-maiden monimutkaisin. Maatalousministeriön selvitysmies Kaj Suomela ehdottaa raportissaan 22:ta keinoa, joilla järjestelmää voidaan yksinkertaistaa. Olennainen osa uudistuksia olisi siirtyminen sähköiseen tukihakuun. Suomela perää raportissaan laajempaa keskustelua siitä, kuinka kalliiksi valtionhallinnon byrokratia käy kansalaisille, viljelijöille ja yrittäjille.
http://www.mmm.fi/fi/index/ministerio/tiedotteet/071227_loppuraportti.html
Pikaselauksella selvisi, että...
Selvitysmies ei tainnut ottaa ollenkaan kantaa siihen, että suurin osa byrokratiasta johtuu itse tukien monimuotoisuudesta ja -puolisuudesta. Oleellisesti järjestelmä yksinkertaistuisi vain vähentämällä tukimuotoja. Periaatteessa lähes kaikki kansalliset tuet pitäisi voida yhdistää jollakin tavalla LFA-tukeen, jonka pitäisi kompensoida tasapuolisesti luonnonoloista johtuvaa haittaa. Ympäristötuki on muutettava suoraan vahvasti perusteltujen toimenpiteiden korvaamiseen ( pientareet, kasvipeitteisyys, ym. ) eikä sitä tulisi lainkaan yrittää käyttää tulotukikomponenttina. Tilatuki on, mitä on. Sekin vaatisi eu:n laajuista remonttia.
Samalla voitaisiin korjata pahimpia epäkohtia järjestelmässä, joita ovat mm. jäykkä jako kasvi- ja kotieläintiloihin ja mielivaltainen jako maantieteellisesti tukialueisiin. Koko tukiasia on, kuten olen jo aiemmin esittänyt, hölmöläisten peiton jatkamista. Virkamieskunta, poliitikot ja myös MTK on jäänyt puuhastelemaan työllistävillä tukileluilla. Kukaan ei halua nähdä kaoottista ja epätasa-arvoista järjestelmää kokonaisuutena, vaan asianosaiset tyytyvät kukin näpertelemään omiaan kuka milläkin tukiviidakon nurkalla.
Taloyussuffia lämmittää varmaan lausahdus, jossa todetaan, että tuottajajärjestön pitää yksityiskohtiin puuttuvissa kannanotoissaan ottaa huomioon järjestelmän kokonaisuus ( selvä piikki MTK:lle ).
