Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Hukkakaurajahtiin mars.."  (Luettu 5912 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21215
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Hukkakaurajahtiin mars.."
Komealupiinin hävittämisen edistyminen  kaupunkien ja valtion joutomailta ja moottoriteiden  tienpenkoista antaa aavistuksen siitä, miten uudemmilla vieraslajeilla asiassa pystytään etenemään.

Tukisanktioiden muodossa torjuntaa edistettäneen jatkossa tomerasti, koska valtion on helppo olla oikeassa kynänpyyhkäisyllä raporttiin, vaikka oma pesä vuotaisi kuinka.

Lupiinimeret laajenevat vuosi vuodelta, koska niitto pitäisi tehdä tiuhaan koko kesän ajan, silti se säilyy juurineen maassa ja vaatii vuosikymmenen, ennen kuin esimerkiksi heinät pääsevät niskan päälle. ELY-keskukset eivät tienvarsia puhdista kuitenkaan.

Jättipalsamit leviävät kaupungin ojanvarsissa ja purouomissa, mitä rytöisempi paikka, sitä virkeämpi kasvusto. Mene sinne sitten rämpimään, eikä ruiskullakaan pääse.

Salon alueella on rehuvuohenhernettä alkanut esiintyä enenevässä määrin. Linnut mahdollisesti levittävät niitä. Löysin metsästä laikun, mitään muuta syytä en näe kuin jonkun villieläimen pudottaman siemenen.

SSS:ssa on mainittu rikkakananhirssin vallanneen alueen peltoja. Ongelma on vuosien takaa jo alkanut. Pelkistä "kukkapelloista" se ei ole voinut päästä valloilleen, kuten ei hukkakaurakaan aikanaan. Siemen- ja heinäseokset ja erityisesti ulkomaanrehut, niistä löytynee myös reitti näiden eksoottisten rikkakasvien leviämiselle.

-SS-

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2341
Vs: Hukkakaurajahtiin mars.."
Jåååååååå

pa

jååååå

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2341
Vs: Hukkakaurajahtiin mars.."

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2341
Vs: Hukkakaurajahtiin mars.."
Eli siis tekstari.

Lähetä tekstari.

Hil - jaa

T. nazima

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6185

Niinpä.
 Hukkakaurastakin elää sitkeä agraarilegenda että Hankkija olisi sen tuonut jonkun huonon vuoden jälkeen siemenviljan mukana Suomeen mutta tosiasiassa sitä on todettu viljanäytteissä jo 1920-luvulta lähtien ja veikkaisin että sitä on ollut maassa suurinpiirtein niin kauan kun viljaa on liikkunut maasta toiseen.

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2341
Vs: Hukkakaurajahtiin mars.."
Laita kartta liite siihe vielä.

Ni kato tyhmempiki ymmärtää.

Mistä maasta mihin.